iltapäivätähti unplugged
Täällä moni on sanonut nyt, että kyllä lapsi oppii kun vaan käsketään ja otetaan lautanen pois tietyn ajan päästä. Tuota tuota... Meidän teini on pienestä asti ollut jumalattoman kranttu ja huono syömään. Pöydässä on aina, AINA mennyt tunteja, ellei koko ajan hoputeta ja muistuteta, siis KOKO ajan. Eikä aina haluaisi jankata, tulee huono mieli ruokailusta kaikille.
Ei ole oppinut kerhossa. Ei eskarissa. Ei pienessä koulussa. Ei isossa koulussa. Haaveilee ja pysähtyy edelleen vaikka haarukka kesken kulkemisen jos ulkona lintu lentää pönttöönsä, ja siihen jää. Se haarukka nimittäin.
Terve kuin pukki muuten on lapsi, mutta laiha kuin riuku. Tietty, kun ei varmaan koulussa ikinä ehdi syödä. Tästä huolimatta, tai juuri siksi, olen sitä mieltä että ap:n päiväkoti on tehnyt oikein hyvän päätöksen. Ei hidasta haaveilijaa välttämättä mikään auta, mutta päivän on silti voitava jatkua suunnitellun aikataulun mukaan hänelläkin. Ei meilläkään saanut pöydässä istua kuin rajatun ajan (joka tosin oli tällä lapsella pienenä vähän pidennetty), sitten jatkettiin ja jatketaan muita juttuja.