Mulla oli sellainen tuttava, jonka 8-vuotias tyttö oli aivan pihalla. terve siis kaikin puolin muuten, mutta psyykkisen kuormituksen vuoksi oireili vaikeasti juuri vessa-asioilla. Kävi kakalla mutta ei pyyhkinyt, pissaili pikkupöksyihinsä ja piilotteli niitä sitten vessanpöntön taakse ja joka paikkaan ja sohvalle kun istuit, saatoit saada paskaa farkkuihisi jos likka oli tunkenut paskaiset housunsa sohvatyynyjen väliin. No, äiti oli jehovantodistajista irtautumassa oleva, rikkinäinen ja järkyttävässä psyykkisessä prässissä avioeronsa ja uiden juttujen kanssa, eikä hän ollut millään tavalla kiinnostunut lapsistaan. Voimia ei vaan ollut. Vanhin lapsista oli teini-iässä, ja jätteli vertuhruisia pikkareitaan lattioille, vessoja ei vetänyt kukaan ja lopultahan tilanne sitten johti siihen, että äidistä ei enää ollut lapsille huoltajaksi. Myös nuorin lapsista, 4-vuotias, joka oli oppinut kuivaksi jo aikaisemmin, ei enää suostunut nukkumaan yhtäkkiä omassa sängyssään vaan aina olohuoneessa missä äitikin valvoi. Ja pissaili sitten sohvalle unissaan.
En sano, että ap:n psykososiaalisessa ilmapiirissä on vikaa, mutta nämä lapset alkoivat kaikki oireilla epäsiisteydellä äitinsä ja koko perheen hätään. En tiedä, mitä heille nykyään kuuluu, toivottavasti ovat saaneet perheen, jossa asiat ovat paremmin. Kuitenkin valtaosa kastelu- ja tuhrimistapauksista (valitettavasti en muista prosentteja, lisätkää joku viisaampi) johtuu myös psyykkisistä tekijöistä tai ainoastaan psyykksistä tekijöistä ja puhtaasti elimellistä vikaa on vain harvojen tapausten taustalla. Jos psyykkistä muutosta tai selkeää traumaa ei voida osoittaa, voidaan kuitenkin havaita paranemista tai huonontumista olosuhteiden vaihtumisen myötä.
Mitä se stressi sitten voisi olla teillä? Uusi päiväkotiryhmä? Kiusaamista? Vanhempien asioissa riitaisuutta, jonka olet ajatellut jääneen lapselta huomaamatta? Jonkun läheisen kuolema tai hyvän kaverin menetys vaikka muuton vuoksi?
Sinuna kysyisin siltä lääkäriltä, miten asiaan tulee suhtautua. Vaikka olet turhautunut ja väsynyt, vihaisuutesi ja jatkuva, kasvoiltasi paistava pettyneisyytesi ei auta lasta. Toivon myös että ymmärrät, ettei alle kouluikäinen kykene sellaiseen psykologiseen peliin kuin aikuiset: lapsi ei tahallaan halua kiusata sinua eikä nauti siitä, että äiti on koko ajan vihainen. Lapsi ei myöskään ajattele, että pelaatte jotakin peliä, jossa hän on voitolla. Aikuisen tehtävä on katkaista negatiivisuuden kierre, joka osaltaan varmasti ylläpitää lapsen toimintaa.
