Päättääkö suhde toisen ajanpuutteen vuoksi?

Onko täällä joku päätynyt päättämään parisuhdetta siksi ettei toisella ole aikaa? Haluaisin kuulla kokemuksia ja ajatuksia aiheesta, sillä pohdiskelen juuri oman suhteeni tulevaisuutta.

Pähkinänkuoressa tilanteeni on tämä:

Olen iältäni vähän alle kolmikymppinen, seurustellut alkuvuodesta asti joitakin vuosia nuoremman miehen kanssa. Kaikki on ollut luonteen, arvojen yms. suhteen hyvin.
Mies on tehnyt työtä aamu- ja yövuorossa (pidempiä jaksoja yhtä vuoroa kerrallaan). Omat työaikani ovat vaihtelevat, mutta saan hyvin vaikuttaa vapaisiini ja vuoroihini. Mies on aloittamassa opiskeluja ja siirtymässä osa-aikaiseksi toiseen työpaikkaan.

Olemme viime aikoina tavanneet miehen kanssa vain hyvin pikaisesti aamuisin ja joskus iltaisin. Emme juuri koskaan esimerkiksi syö yhdessä tms. Työltä jäävän ajan hän viettää harrastustensa tai kavereidensa parissa. Emme vietä juuri koskaan aikaa kahdestaan, vaikka olen kertonut hänelle, että toivoisin meidän joskus tekevän niinkin. Hän toivoo minun tulevan hänen ja kavereidensa mukaan, ja heidän seurassaan hyvin viihdynkin. Harvoin tulee minun kavereitani tapaamaan, ja jos tulee, hän lähtee kesken illan omien kavereidensa luo.

Hän peruu sovittuja menoja jatkuvasti. Hänen harrastusaikatauluistaan sovitaan porukassa, ja tiedän hänen harrastuskavereidensa ilmoittavan ne päivät kun heillä on sovittuja menoja, esim. lippuja tapahtumiin, juhlia, reissuja yms. Minun mieheni ei koskaan ilmoita, vaan hän kysyy muilta harrastuspäivistä, ja peruu sitten muita menoja niiden mukaan. Meidän on esimerkiksi pitänyt tehdä päiväretki kotiseudullamme olevaan paikkaan koko kesän, mutta mies on perunut joka ikisellä kerralla. Meidän on mahdotonta lyödä lukkoon mitään menoja. Hän saa myös itse päättää työvuorojaan, ja ottaa/muuttaa niitäkin lyhyellä varoitusajalla. Tämä on toisinaan vaikuttanut myös muiden ihmisten aikatauluihin siten, että hänen on esimerkiksi lähteä kimpassa jonnekin, mutta on kuitenkin ottanut työvuoron ko. päivälle, ja pakottanut toiset siirtämään lähtöään tuntikausia.

Minun on aivan turha yrittää sovittaa vapaitamme samoille päiville, sillä mies peruu tai siirtää sopimiamme asioita koko ajan. Mies sanoo, että voisinhan viettää aikaa myös muiden kanssa, mutta esimerkiksi kuluneen kuukauden aikana olen viettänyt aikaa enemmän kavereideni kanssa kuin hänen.

Tuntuu välillä siltä, että mies ei osaa sanoa "ei" ystävilleen, harrastuskavereilleen, pomolleen, sukulaisilleen jne. Hän ottaa lautaselleen paljon aktiviteetteja, eikä sano millekään ei.

Tulin surulliseksi siitä, että kun olin taannoin lähdössä useammaksi päiväksi matkalle ja pyysin häntä kanssani syömään ennen lähtöäni, hän ilmoitti menevänsä treenaamaan (ei porukan kanssa). Hän ei edes saattanut minua. Olin jo venyttänyt paluutani kahdella päivällä hänen peruttuaan viikonlopulle sopimamme menon. Hänellä oli poissaollessani viisi päivää aikaa keskittyä vain treenamiseen ja kavereihinsa, mutta silti hän ei voinut ottaa edes tuntia ajastaan syödäkseen kanssani päivällistä.

Olen ilmaissut hänelle etten halua olla suhteessa jossa työ, harrastukset, ystävät, kaverit, baareissa käyminen, dokaaminen, tuttavat ja tapahtumat menevät aina minun edelleni. Kysyin haluaako hän seurustella, ja kokeeko hän elämäntilanteensa sellaiseksi, että suhde sopii siihen. Hän sanoi rakastavansa minua ja haluavansa jatkaa suhdetta. Mietin mitä suhde tekee minulle ja elämälleni pidemmän päälle?

 

Onko täällä joku päätynyt päättämään parisuhdetta siksi ettei toisella ole aikaa? Haluaisin kuulla kokemuksia ja ajatuksia aiheesta, sillä pohdiskelen juuri oman suhteeni tulevaisuutta.

Pähkinänkuoressa tilanteeni on tämä:

Olen iältäni vähän alle kolmikymppinen, seurustellut alkuvuodesta asti joitakin vuosia nuoremman miehen kanssa. Kaikki on ollut luonteen, arvojen yms. suhteen hyvin.
Mies on tehnyt työtä aamu- ja yövuorossa (pidempiä jaksoja yhtä vuoroa kerrallaan). Omat työaikani ovat vaihtelevat, mutta saan hyvin vaikuttaa vapaisiini ja vuoroihini. Mies on aloittamassa opiskeluja ja siirtymässä osa-aikaiseksi toiseen työpaikkaan.

Olemme viime aikoina tavanneet miehen kanssa vain hyvin pikaisesti aamuisin ja joskus iltaisin. Emme juuri koskaan esimerkiksi syö yhdessä tms. Työltä jäävän ajan hän viettää harrastustensa tai kavereidensa parissa. Emme vietä juuri koskaan aikaa kahdestaan, vaikka olen kertonut hänelle, että toivoisin meidän joskus tekevän niinkin. Hän toivoo minun tulevan hänen ja kavereidensa mukaan, ja heidän seurassaan hyvin viihdynkin. Harvoin tulee minun kavereitani tapaamaan, ja jos tulee, hän lähtee kesken illan omien kavereidensa luo.

Hän peruu sovittuja menoja jatkuvasti. Hänen harrastusaikatauluistaan sovitaan porukassa, ja tiedän hänen harrastuskavereidensa ilmoittavan ne päivät kun heillä on sovittuja menoja, esim. lippuja tapahtumiin, juhlia, reissuja yms. Minun mieheni ei koskaan ilmoita, vaan hän kysyy muilta harrastuspäivistä, ja peruu sitten muita menoja niiden mukaan. Meidän on esimerkiksi pitänyt tehdä päiväretki kotiseudullamme olevaan paikkaan koko kesän, mutta mies on perunut joka ikisellä kerralla. Meidän on mahdotonta lyödä lukkoon mitään menoja. Hän saa myös itse päättää työvuorojaan, ja ottaa/muuttaa niitäkin lyhyellä varoitusajalla. Tämä on toisinaan vaikuttanut myös muiden ihmisten aikatauluihin siten, että hänen on esimerkiksi lähteä kimpassa jonnekin, mutta on kuitenkin ottanut työvuoron ko. päivälle, ja pakottanut toiset siirtämään lähtöään tuntikausia.

Minun on aivan turha yrittää sovittaa vapaitamme samoille päiville, sillä mies peruu tai siirtää sopimiamme asioita koko ajan. Mies sanoo, että voisinhan viettää aikaa myös muiden kanssa, mutta esimerkiksi kuluneen kuukauden aikana olen viettänyt aikaa enemmän kavereideni kanssa kuin hänen.

Tuntuu välillä siltä, että mies ei osaa sanoa "ei" ystävilleen, harrastuskavereilleen, pomolleen, sukulaisilleen jne. Hän ottaa lautaselleen paljon aktiviteetteja, eikä sano millekään ei.

Tulin surulliseksi siitä, että kun olin taannoin lähdössä useammaksi päiväksi matkalle ja pyysin häntä kanssani syömään ennen lähtöäni, hän ilmoitti menevänsä treenaamaan (ei porukan kanssa). Hän ei edes saattanut minua. Olin jo venyttänyt paluutani kahdella päivällä hänen peruttuaan viikonlopulle sopimamme menon. Hänellä oli poissaollessani viisi päivää aikaa keskittyä vain treenamiseen ja kavereihinsa, mutta silti hän ei voinut ottaa edes tuntia ajastaan syödäkseen kanssani päivällistä.

Olen ilmaissut hänelle etten halua olla suhteessa jossa työ, harrastukset, ystävät, kaverit, baareissa käyminen, dokaaminen, tuttavat ja tapahtumat menevät aina minun edelleni. Kysyin haluaako hän seurustella, ja kokeeko hän elämäntilanteensa sellaiseksi, että suhde sopii siihen. Hän sanoi rakastavansa minua ja haluavansa jatkaa suhdetta. Mietin mitä suhde tekee minulle ja elämälleni pidemmän päälle?

sanon että miesystävälläsi on vielä korvantaukset märät ja sinä olet narussa vietävissä silloin kun tälle miehenalulle parhaiten sopii. En kattelis sinuna enää päivääkään tollasta lapsellista menoa, ja yleensäkin, jos jotain on sovittu, niin hyviin tapoihin kuuluu että niistä myös pidetään kiinni ja jos hän todella sua rakastais ni ei hän tolleen käyttäytyis sua kohtaan,voi olla että hän rakastaa vain sitä tunnetta että saa juoksuttaa sua narussaan.
Sen aikaa minkä olette seurustelleet, on niin lyhyt että siinä ajassa ei toista opi tuntemaan riittävästi, koska kaikki on niiin uutta ja jännittävää, ja kun kaikki toisen huonotpuolet ei aina näy niiden ruusunpunaisten lasien läpi.

 

Löydät itsellesi miehen, joka ei pidä sinua itsestään selvyytenä. Sehän sinä olet. Nainen, joka on aina valmis odottamaan, odottamaan, odottamaan.
Miehellä ei ole aikomustakaan vakiintua sinun kanssasi. Hänen elämässään on tärkeämpiä asioita.

Ala välittää itsestäsi ja katsele ympärillesi. Jossain on mies, jolla on aikaa juuri sinulle.

 

Eikös tää sama aloitus ole ollut täällä jo kymmenen kertaa.

 

Eikös tää sama aloitus ole ollut täällä jo kymmenen kertaa.

Minäkin muistan tämän saman ongelman.

 

tämä aloitus tulee tasaiseen tahtiin aina uudelleen ja uudelleen kehiin. Jollakin on hirttänyt kiinni tämä aihe.

Ap:lle vastaan.
Jos poikakaverisi peruu sovittuja yhteisiä menoja koko ajan ja hänen menonsa ovat aina päällimmäisenä älä enää kysele mitään.
Sovi omat menosi, tapaa ystäviäsi ja sukulaisiasi silloin kun sinulle sopii. Pidät lomasi ja matkustat silloin kun sinulle sopii. Jos poikaystäväsi ei pääse mukaan, oma on häpeänsä.

 

Mitä järkeä kirjoittaa kerran kuussa sama aloitus tänne?

Provoksi tämä nyt ei ole edes mikään kummoinen. Olisit edes kirjoittanut siitä miten aasialaisilla on aina aikaa parisuhteelle...

 

En tarkoittanut tätä provoksi. Olen pahoillani, jos joku loukkaantuu siitä että aloitin ketjun jostain vanhasta aiheesta. En vieraile tällä palstalla usein, enkä tiennyt asiasta. En myöskään selannut vanhoja ketjuja ennen kirjoittamista.

 

Ai eikö tämä muistu mieleen ollenkaan?

http://keskustelu.plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/parisuhteessa/1932781/ei-yhteista-aikaa-parisuhteessa/

 

sanon että miesystävälläsi on vielä korvantaukset märät ja sinä olet narussa vietävissä silloin kun tälle miehenalulle parhaiten sopii. En kattelis sinuna enää päivääkään tollasta lapsellista menoa, ja yleensäkin, jos jotain on sovittu, niin hyviin tapoihin kuuluu että niistä myös pidetään kiinni ja jos hän todella sua rakastais ni ei hän tolleen käyttäytyis sua kohtaan,voi olla että hän rakastaa vain sitä tunnetta että saa juoksuttaa sua narussaan.
Sen aikaa minkä olette seurustelleet, on niin lyhyt että siinä ajassa ei toista opi tuntemaan riittävästi, koska kaikki on niiin uutta ja jännittävää, ja kun kaikki toisen huonotpuolet ei aina näy niiden ruusunpunaisten lasien läpi.

Voi olla että herra on vain lapsellisuuttaan tuollainen mutta ei kyse sentään ole enää mistään 15v poitsusta. Usko tai älä, tuollaisia on 50+ miehissäkin, joten suosittelen vakavasti miettimään kannattaako suhdetta jatkaa!

Ihmeen pitkämielisiä ovat hänen kaverinsa jos sovittuja menoja tuolla lailla perutaan. Vai ovatko samanlaisia, mutta aika kummalliselta vipeltäjältä kuulostaa.

Oletko varma ettei ole toista naista kierroksessa - mietin tuosta aamulla pikaisen näkemisen asiasta.

 

Hei,
Täällä vertaistuki. Mikään ei tee itsetunnolle niin pahaa kuin arvottomuuden tunne parisuhteessa. Lähde, jos vähääkään arvostat itseäsi.

Minä seurustelin 8 vuotta miehen kanssa, jolle olin tärkeä silloin, kun hän halusi kulissityttöystävän sukujuhliinsa tai seuralaisen mökillensä ollessaan yksin. Muuten hänen ystävät, harrastukset, työ, lapset, omat sukulaiset jne.ajoivat ohi. Minullekin nämä ovat tärkeitä, mutta tykkään jakaa asioita tärkeitten ihmisten kanssa. Hän ei halunnut jakaa, hän kestää vain ns. yhtä asiaa kerrallaan. Lopulta hän haali niin paljon asioita elämäänsä, että ahdistui ja jätti minut, koska "vaadin liikaa huomiota". Olin siis vaatinut häntä kouluttamaan koiransa, jonka hän osti impulsiivisesti lapsellensa. Ei suostunut yhteistyöhön. En ollut siis ikionnellinen niistä jämäpaloista, mitä muilta asioilta yli jäi, kerran viikossa pikaseksiä hänen asunnollaan remontti sotkun keskellä. Liian kauan yritin kestää, masennuinkin tuntiessani itseni arvottomaksi. Yhteinen haaveilu ei koskaan onnistunut. Siitä tuntee huonon suhteen. Olimme molemmat eronneita ja yritin integroida uusperhettä elämääni hänen vastustuksesta huolimatta. Olin jakanut kaiken ja hän ei jakanut omastansa mitään. Häntä kiinnosti vain hän itse ja minun ystäviäni ja sukulaisiani hän inhosi. Olisinpa lähtenyt jo ensimmäisistä riidoista, (koskivat aina yhteistä ajankäyttöä). Sinä olet vielä nuori. Sinulla ei ole yhteisiä lapsia eikä omaisuutta hänen kanssansa, eikä niistä tuollaisten tyyppien kanssailoa olisikaan. Pelastaudu vielä kun voit, äläkä haaskaa yhtäkään vuotta hänen kanssaan enää. Sormet korviin rakkauden tunnustuksista, ne ovat sanahelinää. Hän on sitoutumiskammoinen eikä ansaitse sinun laistasi naista. Sinä olet arvokas ja ansaitset parempaa.
Nimim. Kiitos ja hyvästi

 

Vali vali vali

 

Itse päätän juuri 8 vuotta kestäneen parisuhteen siitä syystä, että mies ei valitettavasti muutu miksikään enkä häntä voi muuttaa. Vain minä voin muuttua. Miehellä on ihan oma elämänsä, omat kaverit, omat harrastukset, pitkät työvuorot ja niiden päälle extravuorot. Minun odotetaan hoitavan ison omakotitalomme, ruuat jääkaappiin, ruuat pöytään, omat ja hänen lapset. Minulla ei ole omaa elämää ollut nimeksikään ja sosiaalisesta ja iloisesta ihmisestä on tullut katkera. En jaksa enää odottaa, koska miehellä olisi minulle aikaa, joten minä päätin lähteä. Eräs mies sanoi jo suhteemme alkuvaiheessa minulle, että jos mies ei laita parisuhdetta ja perhettä jo suhteen alussa ykkössijalle, ei hän tee sitä ikinä. Olisinpa uskonut häntä jo tuolloin...