Pää sekaisin...

[marua]

Joo. Nyt on pakko purkaa jonnekin, kun ei tunnu tuo polla jaksavan yksinään. Tilanne on tämä:
Olen pian 31 vuotta täyttävä nainen, lapseton. Olen 7 vuotta seurustellut itseäni 15 vuotta vanhemman miehen kanssa, jolla on kaksi lasta, 15- ja 13- vuotiaat. Jo seurustelun alkuvaiheista lähtien mieheni teki selväksi, että hän ei enempää lapsia halua. (on mielestään jo liian vanha) Tämä oli minulle joskus vaikea paikka, mutta vuosien mittaan olen tottunut ajatukseen.

No, nyt viime lauantaina mieheni oli hieman maistissa, ja alkoikin yhtäkkiä selittää, miten minusta tulisi ihana äiti ja että minäkin ansaitsisin lapsen, ja että hän olisi sittenkin valmis isäksi. Arvatkaapa sekoittiko ajatusmaailmani? Olin niin häkeltynyt, etten juurikaan osannut hänelle vastata, mutisin vain että ""jutellaan selvinpäin"".

Mutta kun ei juteltu. Mies on ihan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut, ja minussa myllertää myllerrys niinkuin ei koskaan ennen.

En uskalla itse ottaa asiaa puheeksi, sillä en ole kai ihan varma omistakaan tunteistani, osaanko kasvattaa lapsen jne. enkä toisaalta kestä sitä pettymystä, jos hän ei ollutkaan tosissaan. Pattitilanne, josta en tällä hetkellä tunnu löytävän ulos. ;( Vinkkejä asiassa etenemiseen?

 

[=)]

No itse kyllä selvittäisin asian heti juurta jaksain. Puhuminen avoimesti on kyllä paras tapa selvittää päänsä. Ja jos ylipäätään haluaa toisen kanssa olla onnellinen niin eikö olisi tärkeää saada puhua kaikesta avoimesti, eikä tuollaista ahdistavaa tilannetta kukaan jaksa lopottumiin.

Itsestäni on yleensäkin outoa, että toinen suhteessa hallitsee niin että hänen ehdoillaan eletään loppuelämä. Perheen lisäys on iso juttu, mutta yleensä luonnollista että kaksi rakastavaa aikuista lapsia haluaa. Ja että näistä asioista voisi puhua avoimesti ja päästä yhteisymmärrykseen. Ja on myös kyse sinunkin elämästäsi ei yksinään miehen, se että hänellä on ennestään lapsia ei liity sinun elämääsi mitenkään ( tietenkin nyt liittyy kun olette nyt yhdessä) mutta siinä mielessä, että sinulla on kyllä täysi oikesus haluta omia teidän yhteisiä lapsia, vaikka miehesi omatkin lapset ovat kuinka rakkaita tahansa. Minusta mies on itsekäs eikä ollenkaan oikeuden mukainen sinua kohtaan, kun on vaatinut sinun olemaan lapseton hänen elämänsä takia. Eihän tietenkään ole takuita että kukaan varmasti lapsia saa, mutta ymmärrettävää on että suurin osa ainakin haluaa sitä rakastamansa ihmisen kanssa yrittää.

Nyt puhumaan asiat selviksi ja ole avoin ja rehellinen. Toivottavasti kaikki selviää. Onnea!

 

[hankala juttu]

Voin vain kuvitella, että tuo laittaa pään sekaisin.

Itse havaitsin omalla kohdallani, että normaalisti järjellisesti ajattelin aiemmin (ennenkuin lasta alettiin yrittämään), että aika ei ole vielä kypsä. En halua lasta vielä ja jos se sitten siirtämisen takia jää liian myöhäiseksi, olen valmis sen hyväksymään. Mutta muutaman kerran alkoholia otettuani saatoin ajatella, että ""jos nyt kuitenkin jätetään ehkäisy ja olisipa mukavaa se lapsi"". Selvinpäin sitten taas ajatteli, että ei vielä (ura, matkustelu, harrastukset jne.). Aikanaan sitten ehkäisy jätettiin pois ihan yhteisesti pohdittuna ajankohtana ja selvästi ajateltuna.

Haluan vain tällä valottaa yhtä näkökulmaa. Miehesi ei ole enää ihan nuori ja on jo kaksi lasta kasvattanut. Järki siis sanoo, että ei enää lapsia ja sitä ruljanssia uudelleen. Mutta tunnepuoli voi välillä esim. alkoholin kautta ajatellakin toisin. Tämä voisi selittää tuon.

Oli miten oli, suosittelen, että selvität itsellesi, mitä haluat - oletko valmis lapsettomaan elämään miehesi takia vai haluatko kuitenkin sen lapsen. Ja selvität, olisiko miehesi kuitenkin vielä valmis lapseen sinun tähtesi, jos niin haluaisit. Asia kannattaa puida läpi ja keskustella nyt, kun kaikki vielä on periaatteessa mahdollista.

Elämä on ikuisia valintoja, eikä sitä liian helpoksi ole tehty. Jokaisella on oikeus tehdä omat valintansa. Kannattaa myös muistaa, että täällä kirjoittelevat lasta kovasti haluavat, joten vastauksetkin voivat olla sen mukaisia. Siksi kannattaisi asiasta varmasti keskustella myös hyvän ystävän tai jonkun vanhemman sukulaisen (elämää jo nähnyt) kanssa.

Kaikkea hyvää, mihin ikinä päädyttekin.