Ovumia Tampere

Suositus! :) tosi mukava henkilökunta, meidän masussa kasvava vauva on siellä tehty :love: takana kolme ivf:ää ja kaksi lahjasoluhoitoa ja kokeiltu Felicitasta ja Dextraa ja Ovumiaa (Helsingissä) ja sit Ovumiaa Tampereella. Suositukset Dextralle ja Treen Ovumiale (y)
 
Iso suositus täältä myös! Meidän esikoinen on myös siellä leivottu :love: Tämä lääkäri ei tosin ole siellä enää töissä. Molemmilla nykyisillä olen käynyt, eikä ole pahaa sanottavaa kummastakaan. Naispuolinen aika hempeä luonteeltaan, mies erittäin kiva ja rento myös. Hoitajat ihan täyttä kultaa ♥ Aina saa soittaa jos on murheita. Miinusta ainoastaan siitä, että vain virka-aikaan auki, ilta-ajat olisi tosi kiva edes yhtenä päivänä viikossa.
 
Juu, Tre seudulla se onkin jo pidempään ollu ainoa yksityinen.. itelläkin toki tulosta tullu, mutta myös vähemmän mukavia kokemuksia. En saanu päättää ite niin monista asioista kun julkisella, ts. lääkärit määräs melko pitkälti esim. siirretäänkö vain 1 (vain kerran kahden siirto vaikka tätä ennen julkisella joka kerta), lyhyt/pitkä kaava, johonkin lääkkeisiin ei suostuttu, turhan tuntusia välikiertoja, punktion ajotus oli joskus mahdollisimman huono, jne. Riippu tietysti vähän lääkäristäkin, mihin suostui ja keltä kannatti pyytää mitäkin. Itsellä kokemusta vain naislääkäreistä, joista toinen ei kai enää oo siellä töissä. Jos esim. oli tiedossa paljon reseptejä, kannatti mennä sille joka merkkas sinne "sairaus" kohdan, eikä sille joka itsepintaisesti laittoi yksinäisyyden takia "muu", jollonka korvauksia niistäkin joutui hakemaan jälkikäteen. Olen siis ollu yksinäisenä hoidoissa, mutta mulla on myös endo, minkä takia sain sairauskorvauksia.
Jos yritin vaatia jotain tai ehdotin että eikö tehtäs mieluummin näin, niin vastaukset oli tyyliin "voithan sä mennä muuallekin jos ei miellytä" tai "jos tää kaava ei käy niin lopetetaan koko hoito tähän".. Jossain vaiheessa jo tosissani harkitsin että siirrän hoidot Helsinkiin.
No pois lähteneen lääkärin eduksi on sanottava, ettei pikkuasioista, kuten puhelinneuvoista tai lyhyistä lausunnoista laittanu laskua. Muutenkin ehkä sellanen sopivan etäinen asiatyyli on itselle sopivampaa kuin liika hempeys ja ylimääräinen lässytys..
Alkuun takkus hoitojen alotus siks kun pakollinen psykologi ei suostunu antaan puoltolausuntoo sen takia että erosta oli liian vähän aikaa. Sanottiin että katotaan puolen vuoden päästä uudestaan. Kyseinen psykologi tuntui suhtautuvan muhun tosi kylmästi ja jopa ylimielisesti.. ei tainnu oikein kemiat pelata. Menin uudestaan 3,5 vuoden päästä, ja toiselle psykologille/psykoterapeutille, joka olikin selvästi empaattisempi, eikä mitään ongelmaa.
Hoitajat on kyllä ollu aina kivoja ja ymmärtäväisiä, niistä ei mitään huonoa sanottavaa.

Mutta kaipa siinä väistämättä jotain yhteentörmäystäkin ehtii tulla kun useemman vuoden kuitenkin olin niillä potilaana.. ja nää oli vain mun kokemuksia, eli ei kannata niiden takia pelästyä kuitenkaan :)
 
Toivon maksimointi?
Netissäon paljon tietoa kokemuksista, mutta vain vähän tietoa kuka lääkäri on lopulta auttanut onnistumaan niin hyvin raskautumisessa, että lopputuloksena on ollut lapsi. Kun ikä on jo lähellä 4 alkavaa numeroa, ei aikaa ole hukattavana, eikä pienituloisella ole kymmeniä tuhansia. 14 000 olen saanut säästettyä kolmessa vuodessa. Olisi kiva tietää se lääkäri, joka tekee heti sellaiset hoidot, että raskaus alkaa isommalla todennäköisyydellä. Luin netistä, että niitäkin on, jotka rahastavat, eikä heidän hoidot tuota tulosta. Hyvät ovat kuulemma varattuja koko ajan ja haluavat siksi hoidoista nopeasti parhaan lopputuloksen. Luulisi, että tämä on yhteinen asia ja lääkärit jakaisivat tietotaitoaan keskenään, jotta kaikista voisi kehittyä hyviä ammattilaisia. Pelottaa, että valitsee väärin ja heittää rahat kankkulankaivoon ja syli jää tyhjäksi.
 
Moi!

Mulla on kokemusta ko. klikikalta T.C. ja K.P. lääkäreistä. (Esikoisen laittoi alulle J.A. mutta hän nykyään julkisella töissä). Kahta edellä mainittua voin suositella. K.P. nyt hoitava lääkärini ja itsellä toinen synnytys pian edessä. Tosin vaadittiin 4 PAS ennen kuin tähän päästiin. En kokenut kummankaan kanssa kuvailemaasi "rahastusta" tai että olisi ollut liukuhihnaa, kiireen tuntua tms. Mies on enemmän persoona kuin nainen, mutta mukavia molemmat. Eniten kyllä tykkäsin pois lähteneestä mutta ei valittamista näistä kahdestakaan. Ovumiassa on myös ollut käytäntönä, että voi joskus aika olla toisellekin lääkärille jos omalla ei ole tiettynä päivänä aikoja tms. olen kokenut että he tällä tavoin tiiminä hoitavat.

Oma kokemus on positiivinen peilaten tähän pelkäämääsi rahastus/liukuhihna-aspektiin mainittujen lääkäreiden osalta. Tsemppiä hoitoihin! Meillä mennyt nyt 10K rahaa ja pian on kaksi lasta, tosin olen reilusti nuorempi.

Terkuin MyMa rv39
 
vierailija

Kiitos vastauksesta.
Tuli ihan kyynelet silmiin. Toivoa on. Onnea raskauteen <3
 
Täältäkin lämmin suositus tre ovumialle! Suurinta kultaa on ehdottomasti hoitajat, monta kertaa on tippa linssissä oltu kaikki kun hoitajat tulee niin lähelle ja ihon alle, tuntuu useammalla olevan omakohtaista kokemusta ja jakavat niitä ohimennen. Lääkärinä meillä K. P., joka on kyllä erikoinen persoona ja voi jakaa mielipiteitä. Meille on sopinut kyllä. Ja tärkeintä on ollut että ei kitsastele lääkkeissä ja keinoissa, kaikkea kokeillaan herkästi. Lisäksi tuurailee välillä I. U-E mutta hän lienee sekä hki että tre päässä, oli nyt kesällä ja syksyllä treellä ja hoiti meitäkin K. P. lomaillessa. Hänestä tykättiin myös paljon, harmi ettei ole kokoaikaisesti treellä.
 
vierailija
Olin vuosia ja useita hoitoja sekä Taysin että Ovumian asiakkaana. Taysia voin lämpimästi suositella: ihania lääkäreitä ja hoitajia, eikä hoidoissa ollut jonoja (aikaa ennen koronaa). Hoito oli yliopistollisessa sairaalassa myös hyvin laadukasta, käytössä oli uudet tilat ja laitteet, sekä uusin tutkimustieto, jota sovellettiin hoitoihin yksilöllisesti. Ja julkisella puolella lääkäreillä oli aina aikaa vastata kysymyksiini. Ovumiasta taas jäi hieman tympeä mielikuva. Ovumian hoitajat ovat kyllä ihania, mutta muutoin jäin kyllä kaipaamaan yksityisen puolen mainossanoiksi mainittua "parempaa palvelua", jota mielestäni sain loistavasta julkisin varoin ylläpidetystä sairaalasta.
 
vierailija
Meillä kokemusta kesäkuusta 2020 ja ovulaation induktiosta Ovumialla.
Lääkäreistä T.C. K.P ja I.U-H. Hänestä pidin eniten ja on valitettavasti Helsingin lääkäri ja vain tuurailemassa Tampereella.

En pidä kaikista hoitajista mutta muutama aivan ihana! Joitain lääkkeitä on ollut vaikea saada kokeiluun, mm. luteaalituki OI-hoidossa.

Siirrymme Taysiin ja pelolla kyllä odotan mitä siellä on vastassa. Muutama kontakti ollut ja aika luokatonta kohtelua ja asennetta.
 
Lisään, aloitimme hoidot kesäkuussa 2020 Ovumialla ja käymme edelleen, kunnes hoidot Tays alkaa kunnolla.
 
vierailija
Kokemusta sekä Taysilla että Ovumia Tre. Ovat oman kokemukseni perusteella aivan eri maailmaa: Taysilla hoito ja kohtelu erittäin asiantuntevaa ja kunnioittavaa, sataprosenttinen luotto oli koko hoitojen ajan. Ikä tuli vastaan ja siirryin Ovumiaan, ja nyt pohdin vakavasti haluanko enää jatkaa hoitoja siellä. Kokemusta kahdesta lääkäristä, ja yrityksen toiminnasta kaikin tavoin on jäänyt todella sekava kuva. Toiminta on hätäistä, papereita ei lueta, hoitosuunnitelmat vaihtuvat, asiakasta kohdellaan kuin lasta. Aivan älytöntä maksaa tällaisesta lähes 10000 euroa. Olispa Helsingissä niin olisi vaihtoehtoja.
 
vierailija
Todella huonoa palvelua ainakin helsingissä. Töykeä henkilökunta. Tavattiin vissiin yksi kiva lääkäri joka kuunteli ja edes esitti kiinnostunutta.
Meille luvattiin IVF-hoito lääkärin ja kahden hoitajan puolesta. Sitten tuli toinen lääkäri joka kumosi hoidon ja olisi halunnut että jatketaan inseminaatioita, vaikka niistä emme pääse haluttuun lopputulokseen.
Viestintä surkeaa, kaikki puhuu eri asioita. Yksi lupaa sitä ja toinen tätä.
Talousasioita hoitava henkilö myös aivan väärässä paikassa töissä, todella töykeä tyyli puhua ihmisille.

Toivon sydämmenipohjasta ettei kukaan päädy ainakaan helsingin ovumiaan.

Viimekerralla lääkäri koitti pelotella ivf-hoidoista sillä että kuulemma siitä voi joutua leikkauspöydälle ja saada komplikaatiota. Mistään muusta hän ei puhunut koko käynnin aikana.
Onko tämä oikein, onko oikein puhua näin ihmiselle joka toivoo lasta mitä on yritetty pitkään. Ihmiselle joka koittaa maksaa yksityisen klinikan hoidot ja ihmiselle joka käy läpi rankkoja lapsettomuushoitoja.
 
vierailija
Ei huonoa sanottavaa, toki ei ole olemassa vertailukohtaa kun iän puolesta mentiin suoraan Ovumian asiakkaaksi. K. P. on meidän lääkäri, ehkä vähän erikoinen persoona ja puhetta tulee niin paljon että vakkea välillä sisäistää kaikki mutta ainakin me ollaan saatu asiantuntevan oloista hoitoa ja meidän ajatuksia ja tahtoa on kuunneltu hyvin. Ihanat hoitajat ja kaiken kaikkiaan aina on kohdeltu sydämellisesti koko henkilökunnan puolesta. Voin kyllä omasta puolesta suositella.
 
  • Tykkää
Reactions: nasu08
vierailija
Juu, Tre seudulla se onkin jo pidempään ollu ainoa yksityinen.. itelläkin toki tulosta tullu, mutta myös vähemmän mukavia kokemuksia. En saanu päättää ite niin monista asioista kun julkisella, ts. lääkärit määräs melko pitkälti esim. siirretäänkö vain 1 (vain kerran kahden siirto vaikka tätä ennen julkisella joka kerta), lyhyt/pitkä kaava, johonkin lääkkeisiin ei suostuttu, turhan tuntusia välikiertoja, punktion ajotus oli joskus mahdollisimman huono, jne. Riippu tietysti vähän lääkäristäkin, mihin suostui ja keltä kannatti pyytää mitäkin. Itsellä kokemusta vain naislääkäreistä, joista toinen ei kai enää oo siellä töissä. Jos esim. oli tiedossa paljon reseptejä, kannatti mennä sille joka merkkas sinne "sairaus" kohdan, eikä sille joka itsepintaisesti laittoi yksinäisyyden takia "muu", jollonka korvauksia niistäkin joutui hakemaan jälkikäteen. Olen siis ollu yksinäisenä hoidoissa, mutta mulla on myös endo, minkä takia sain sairauskorvauksia.
Jos yritin vaatia jotain tai ehdotin että eikö tehtäs mieluummin näin, niin vastaukset oli tyyliin "voithan sä mennä muuallekin jos ei miellytä" tai "jos tää kaava ei käy niin lopetetaan koko hoito tähän".. Jossain vaiheessa jo tosissani harkitsin että siirrän hoidot Helsinkiin.
No pois lähteneen lääkärin eduksi on sanottava, ettei pikkuasioista, kuten puhelinneuvoista tai lyhyistä lausunnoista laittanu laskua. Muutenkin ehkä sellanen sopivan etäinen asiatyyli on itselle sopivampaa kuin liika hempeys ja ylimääräinen lässytys..
Alkuun takkus hoitojen alotus siks kun pakollinen psykologi ei suostunu antaan puoltolausuntoo sen takia että erosta oli liian vähän aikaa. Sanottiin että katotaan puolen vuoden päästä uudestaan. Kyseinen psykologi tuntui suhtautuvan muhun tosi kylmästi ja jopa ylimielisesti.. ei tainnu oikein kemiat pelata. Menin uudestaan 3,5 vuoden päästä, ja toiselle psykologille/psykoterapeutille, joka olikin selvästi empaattisempi, eikä mitään ongelmaa.
Hoitajat on kyllä ollu aina kivoja ja ymmärtäväisiä, niistä ei mitään huonoa sanottavaa.

Mutta kaipa siinä väistämättä jotain yhteentörmäystäkin ehtii tulla kun useemman vuoden kuitenkin olin niillä potilaana.. ja nää oli vain mun kokemuksia, eli ei kannata niiden takia pelästyä kuitenkaan
Noh, asiaa sen kummemmin tuntematta, on kyllä melko erikoista mennä neuvomaan huippuammattilaisia työssään. Jokainen tapaus kun on ainutkertainen niin peruspertti ei kyllä osaa kokonaisuutena ottaa kaikkea huomioon, vaikka kuinka paljon nippelitietoa olisi googlaillutkin. Että ei mikään ihme, jos on välillä tullut tylyhköä palautetta!
 
Yhteistyössä