Hei!
Tulin kyselemään, kun kumma, runsas valkovuoto alkoi ihmetyttämään. Minulla on menossa toinen clomikierto ja kp 21. Edellinen ja ensimmäinen clomikierto oli 29 päivää. Silloin ovuloin ultra-arvion mukaan kp 18, mutta koska aina ennen kuukautiset ovat tulleet tasan kahden viikon päästä ovullaatiosta, arvelin, että arvio saattoi mennä pieleen ja ehkä ovuloinkin silloin jo n. kp 15.
Oletin, että sama annos clomeja (1 tabletti kierron 3.-7. päivä ) saisin aikaan samanpituisen kierron ja ovulaation samoille hujakoille. En etsinyt ovista millään muulla keinolla, mutta olin tuntevani sen aika vahvasti kp 15. Mitään limaoireita ei kyllä tullut ennen kuin sitten eilen ja tänään, ei ovislimaa vaan sellaista vähän sakkaista ja valkoista. Mutta sitä tulee paljon! Mietin siis, voisiko se ovulatio ollakin vasta tuloillaan.
Kysymys kaikeaas yksinkertaisuudessaan kuuluu: Sinä, clomeilla oleva/ollut, onko kierron pituus ollut clomikierroissa sännöllinen ja onko ovulaatio ollut suurinpiirtein samoihin aikoihin eri kierroissa?