Ovulaatiotestistä

Ovulaatiotestihän näyttää munasolun irtoamisen aiheuttavan hormoonin veressä. Jos siis näen testissä haaleat viivat (eli hormoonia on vasta tai enää vähän) voiko munasolu teoriassa jo olla lähtenyt liikenteeseen ja hedelmöittynyt? Eli voiko ovistestiin tulla viivoja samaan aikaan kun munasolu on jo hedelmöittynyt?

Tässäpä pohdin tätä kun edellinen ovulaatio näkyi testissä mutta missattiin ajoitus, ja edellinen "talletus" oli tehty paria päivää aikaisemmin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tapiontytär;26791858:
Haaleaa viivaa voit saada ihan mihin aikaan kiertoa tahansa, hedelmöittyneenäkin, se on negatiivinen tulos eikä kerro mitään ylimääräistä.
Luulen kyllä että viiva ei ollut niin haalea, tulkitsin sen kyllä ihan ovisviivaksi, ja olokin oli sen mukainen.

Millaisia ovulaatio-oireita muuten te muut saatte? Mulla on aina aika kamala olo, itkettää kaikki, oma kroppa tuntuu vastenmieliseltä, alavatsa on tärinäarka ja kamalan turvonnut. Sama toistuu juuri ennen menkkoja. Hullua, kun oviksen aikaan pitäisi olla houkuttelevimmillaan ja minä vaan olen hormoonihirviö :( Kamalat PMS-oireet alkaa silloin ja pahimmillaan kestää kuukautisiin asti. Arvatkaa onko lystiä...
 
Ovulaatiotestillä on täysin normaalia saada erivahvuisia haaleita viivoja kierron jokaisessa vaiheessa, koska testi mittaa Lh-hormonia, jota naiseb elimistössä on jatkuvasti. Plussa ovulaatiotestissä on kontrolliviivaa vahvempi viiva, eli hormonitaso on kohonnut normaalin tason yli. Kun se hormonimäärä romahtaa, irtoaa munasolu. Testaaminen suositellaan jätettävän siihen plussaan koska myöhemmässä vaiheessa kiertoa plussaa voi tulla muutenkin, tai vaikka koko kaksi viikkoa vuotoon saakka.
Pitkittynyt plussa viittaa polykystisiin munasarjoihin, eli useita muitakin munasoluja on kypsymässä ja yrittävät irtautua. Voi se olla yksittäisenä tapauksena ihan harmitontakin.
Mutta siis haaleaa viivaa se testi kuitenkin todennäköisesti näyttää, eikö kerro mitään siitä, oletko hedelmöittynyt vai et. Jos kaksi viikkoa ovulaatiosta on mennyt ja saat uuden plussan, se voi johtua raskaudesta, mutta testi reagoi raskaushormoniin vasta kun raskaus olisi havaittavissa raskaustestilläkin.

En nyt edelleenkään ole varma, mitä tietoa hait mutta ehkäpä vastaus löytyy tuosta :)
 
"hennipenni"
itse raskauduin kontorlliviivasta "huolimatta" :p
Eli meilläkin oli tuo "talletus" ollut juuri jo paria päivää aikaisemmin ja sitten vasta tuli viivaa ovulaatiotestiin. Olin tietty ihan pettynyt kun ajoitus oli taas mennyt pieleen, kun mies oli siinä vaiheessa jo työmatkallaan.
Mutta niin vaan siitä raskauduttiin. Että onneksi ei mitenkään pystytty ajoittaa yhdyntöjä just niiden viivojen ilmaantumiseen.
Kaippa se pitää paikkansa, että ne pikku häntäsiipakkeet tarvitsevat muutaman päivän aikaa että löytävät perille asti :)
 
  • Tykkää
Reactions: Myry vaan

Yhteistyössä