Ovulaatiokivut?

Kohta kolme vuotta on yritystä takana, joten oma kk kierto on tullut harvinaisen tutuksi kun 41 kiertoa on tullut sitä tarkkailtua. Monesti oviksen kieppeillä on ollut alaselässä "tuntemuksia" ei varsinaisesti kipua. Vähän vaan juilinut.

Tässä kierrossa oli kolmas inssi ja ovista stimuiloitiin pistoksilla. Vikassa kontrollissa ennen inssiä löytyikin kolme follikkelia, eli oikein megaovis oli kyseessä. Eilen tehtiin inssi puolilta päivin.

Iltapäivällä oli alaselkä vasemmalta puolelta aivan jumalattoman kipeä. Ihan kävelykin sattui. Tänään aamulla oli tipotiessään. Eli uskoisin, että kyseessä oli ihan vaan ovulaatiokipu. Onko muilla tukilääkitys aiheuttanut voimakkaampia kipuja?

Sinänsä kai järkikin sanoisi, että jos ovista stimuloidaan, niin kaipa ne kivutkin sitten tulevat voimakkaampina. Tuntuu kyllä, että näissä hoidoissa kaikki kk-kierron vaiheet ovat jotenkin potenssiin 100. PMS-oireista puhumattakaan, lol!!
 
Tuota... Itelläni kokemusta vain Clomifeeniin liittyvistä kivuista: kaksi ensimmäistä kuuria (joiden välissä oli ½ vuotta) aiheuttivat noin KP 16 tienoilta miltei kuukautisiin saakka jatkuneet alavatsakuristukset (hieman erilaiisia ko kuukautiskivut), mutta tämä viimeisin clomikuuri aiheutti kipuja vain yhdeksi päiväksi, sitten loppuivat. Oma tulkintani asiasta on se, että kipuja aiheutuu kun munarakkulat kypsyvät ja yrittävät irtaantua, ja kivut helpottavat kun ovulaatio tapahtuu...
 

Yhteistyössä