Ovistestiplussasta 5 päivää ja järkyt vatsakivut + valkovuotoa

Onkohan nämä oviksen jälkeisiä juttuja vai jotakin muuta...

Tein ovistestillä plussan lauantaiaamuna, samana päivänä harrastettiin sitä itseään. Lauantai-iltana mahassa tuntui kummallista kipua.

Viisi päivää lauantaista, oli hirveät kivut vatsassa, navan ympärillä ja varsinkin sen alapuolella. Valkovuotoa on joinakin päivinä tullut todella reilusti oviksen jälkeen.
 
Unohdin vielä mainita, että mullahan on tuo PCO. En syö mitään lääkkeitä, vaan elämäntavoilla yritän hallita tuota "tautia" (ja suhtellisen onnistuneesti vielä).

Olen nyt alkanut kyttimään tuota ovista ihan tuon PCO-tiedon takia ja tästä kierrosta sain sen kiinni. Samaisesta syystä mietityttää, voiko nuo kivut olla ihan jotakin muuta kuin mahdollista kiinnityskipua tms.
 
Pco:n vuoksi ovisplussa ei välttämättä ole ollut luotettava. Lisäksi ovisplussa kertoo oviksen tapahtuvan seuraavan 2vrk:n aikana ja kiinnittyminen tapahtuu noin viikko hedelmöittymisestä. Kiinnittymisoireita nuo siis eivät voi olla. Millainen rakenne valkovuodolla on? Itse veikkaisin ovulaatiota vaikka navan alueella tuntuvat kivut asiaan tuskin liittyvätkään.
 
Itse taas epäilen tapahtunutta ovista. Olen sitä melkein 2 kuukautta kytännyt ja aina näyttänyt testi negaa, eikä kropassa ole ollut ovistunnelmaa.

Viime perjantaina tuli kuitenkin selvät limat ja testi näytti perjantai-iltana ensimmäistä kertaa yhtävahvoja viivoja (ennen aina puhdas nega), lauantaiaamuna näytti taas vahvat viivat, mutta sunnuntaina vain testiviivan ja vaalean haamun. Sitten taas puhdasta negaa.

Lääkärin mukaan PCO:ni ei ole vaikeimmasta päästä, kiitos alhaisen elopainoni ja elämäntapojeni.
 
Eli ehkä se ovis on hyvinkin ollut silloin lauantaina tai sunnuntaina. :) Oviksen jälkeen tulee yleensä kuiva kausi, mutta sekin on yksilöllistä. Kiinnittyminen tapahtuu viikon verran oviksesta, joten ehkä siitäkin voi olla kyse. En tosin ole mistään kuullut enkä lukenut, että kivut voisivat tuntua myös ylempänä vatsalla. Itsellänikin on tuntunut vain kohdun ja munasarjojen alueella. Ehkä se ylempänä tuntunut kipu on ollut jostain muusta johtuvaa tai säteillyt sieltä alempaa. Kipuhan tuntuu joskus ihan muualla kuin aiheutumispaikassa.

Viikon päästä ehkä olet viisaampi. Toivotaan tätin pysyvän poissa ja pikkuisen nappaavan kunnolla kiinni. Plussaonnea!
 

Yhteistyössä