G
gabby6
Vieras
Vietin tuossa iltaa poikakaverini kanssa, tilanne eteni siihen että poikakaverini sormillaan hyväili mua. Ihan kuten on ennenkin tehnyt. Kaikki meni hyvin eikä sattunut tms. vaan päinvastoin. Sitten ihan yhtäkkiä alapäästäni tuli verta, ei paljoa mutta kuitenkin. Halut ainakin lähti sen jälkeen, kumpikaan ei oikein tiennyt miten asiaan suhtautua. ensin tuli mieleen että jos joku haava olis auennut, sheivasin kyllä viikko sitten mutta haavoja ei tullut, eikä nytkään näkynyt. Ja veri oli kyllä sellaista että ei se ihan haavasta tulevalta vereltä näyttänyt, oli hieman paksumpaa, toki voi johtua siitä että olin jo muutenkin kostea...Joka tapauksessa syön e-pillereitä, olen syönyt nyt useamman liuskan putkeen, näin olen ennenkin tehnyt eikä sen suhteen mitään ongelmia, ei välivuotoja koskaan eikä mitään. Koskaan ole verta vuotanut alapäästä paitsi menkkojen aikana. Siksi tämä tuntuukin oudolta. Mitään kipuja ei ole ollut, raskaana en ole. Vatsassa on tuntunu jotain outoa, en nyt tiedä varsinaisesti kipua mutta tänään hieman outo, tosin voi johtua siitä että on jo melkoinen nälkä.
Koska vuoto oli vähäistä niin en nyt vielä lääkäriin ole juossut, tosin en ole vuoteen käynyt gynelläkään että sekin varmaan olisi tarpeen. Mutta ajattelin ensin täältä kysellä että mistä moinen vuoto voi johtua? Ei aikaisemmin ole ikinä ollut tälläistä. Fiilikset oli illan jälkeen molemmilla huonot, mietinkin millainen seuraavasta näkemisestä tulee. Ettei sitten poikakaverille tule mitään traumoja/ongelmia siitä että hänelle sitä verta tuli käsiin hieman...ei se nyt mikään kovin kauniskaan näky ollut...