Outo nelivuotias lähipiirissä. Vai mitä sanotte?

[vieras]

Lapsi on outo. Mikä siinä on joillekkin niin kova pala kun näistä asioista puhuu ja niitä huomioi?
Hirveet huudot ja valitukset. Pitäisi aina näytellä ettei mitään kummallista ole vaikka kaikki olisi vinossa ja lapselle olisi hyödyksi että asia huomioitaisiin.
Minusta asioista puhumattomuus on sitä syrjintää!
Voihan olla että äiti on huomannut mutta yrittää selittää itselleenkin, koska pelkää, ettei mikään ole vinossa kun muutkaan ei huomaa! Ei sitten hae apua itselleen ja lapselleen.

Ei asioista tarvitse töksäyttämällä sanoa. On niitä asiallisiakin tapoja ilmaista omia huomioitaan.

Olet ihana. Kiitos siitä. Noin ajattelen minäkin. Lapsi saisi avun ja perhe avaimet lapsen tukemiseen, mutta eipä sitä kannata täälä kysellä tai edes miettiä. Aika tylyä.

ei kannata ei valtaosa jengistä täällä on kasvanut pussi päässä ja on selvästi yksinkertaista porukkaa. mutta silti pitää kommentoida joka asiaa. kaikki on normaalia ja mitään pahaa ei koskaan tapahdu.

Kukaan ei ole varmaankaan väittänyt että lapsen käytös olisi ihan normaalia. Lähinnä vaan ärsyttää ihmiset jotka epäilevät päässään sitä ja epäilevät tätä ja kuulemma kaikki muutkin epäilevät paitsi tietysti lapsen omat vanhemmat. Siis mikä siinä on niin vaikeaa sitten reilusti ottaa asia puheeksi? Mä en voi sietää että nokka tungetaan joka asiaan,lapsen laiminlyönti,pahoinpitely ym. on eri asia ja sitä ei voi tähän rinnastaa. Mun mielestä on raukkamaista,että ap ja lastentarhanopettaja ja isovanhemmat ja muut jauhavat tästä sitten ilmeisesti keskenään ja tekevät päässään ties mitä diagnooseja eikä kenelläkään ole tarpeeksi pokkaa kysyä vanhemmilta suoraan!

 

[piip]

Hei hyvä huolestunut aloittaja, miten kuvittelet että asia muuttuisi sinun nähden JOS lapsi saisi jotain terapiaa? Siis paranisiko hän outoudestaan, tarkoitan juurikin sitä että mistä tiedät ettei asiat ole ihan kunnolla hoidettu? Oletko puhunut siis asiasta äidin kanssa? Miksi et silloin sanonut että lapsessa on mielestäsi niin paha vika että että tarvii apua ja sitten korjaantuis? Ei se lapsi siitä niin radikaalisti muutu että sinä voit vain ulkoapäin katsoen päätellä onko vanhemmilla tietoa...yms yms blaablaa.

ei hyvä elämä! lapsen elämää ja tulevaisuutta on tarkoitus helpottaa terapialla jos siihen oikeasti on tarvetta. mikä teitä ihmisiä vaivaa?

Taidat olla ittekkii...hei siis etkö tajua että EI ULKOPUOLINEN NÄE saako joku terapiaa!!! Hitto opettele lukemaa

 

[kb]

Lapsi on outo. Mikä siinä on joillekkin niin kova pala kun näistä asioista puhuu ja niitä huomioi?
Hirveet huudot ja valitukset. Pitäisi aina näytellä ettei mitään kummallista ole vaikka kaikki olisi vinossa ja lapselle olisi hyödyksi että asia huomioitaisiin.
Minusta asioista puhumattomuus on sitä syrjintää!
Voihan olla että äiti on huomannut mutta yrittää selittää itselleenkin, koska pelkää, ettei mikään ole vinossa kun muutkaan ei huomaa! Ei sitten hae apua itselleen ja lapselleen.

Ei asioista tarvitse töksäyttämällä sanoa. On niitä asiallisiakin tapoja ilmaista omia huomioitaan.

Tai voihan olla että äiti tiedostaa asian,sitä on hoidettu eteenpäin perheen kesken eikä näillä ihmisillä ole halua jauhaa siitä muille. Kun nää on kuitenkin perheen henkilökohtaisia asioita ja kyseessä ilmeisesti on ihan normaali perhe,niin mä kyllä luottaisin siihen että aikuiset ihmiset hoitavat itse omien lastensa asiat. Miksi jotkut eivät voi myöntää että ovat vaan niin uteliaita että halkeavat jos eivät tiedä koko totuutta toisten asioista? Ja jos kyseessä on kerta läheinen tai tuttu perhe,niin miksi pitäisi nilkkimäisesti vihjailla sivulauseessa,kysyis sitten suoraan.

Jotku ovatkin vain uteliaita mutta jotku toiset voivat tosissaan olla huolissaan. Mun kokemukseni mukaan ihmisille voi olla todella helpottavaa että joku ottaa vaikeaksi koetun asian esille ja puhuu siitä ilman kauhisteluja. Voihan olla että äiti haluaisikin puhua mutta pelkää ilmisten reaktioita. Mikä on yksityisasia ja mikä ei. Jos lapsi on muidenkin kanssa leikeissä on aika naurettavaa jos kaikkien osapuolien pitäisi näytellä. Ihminen on utelias eläin. Kaikki ovat erilaisia ja on vain helpottavaa jos "omituiselle" käytökselle löytyy syy, silloin se ei enää olekkaan niin omituista. Silloin opitaan myös vastaisuudessa puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä.

 

[erityislapsen äiti]

Hei hyvä huolestunut aloittaja, miten kuvittelet että asia muuttuisi sinun nähden JOS lapsi saisi jotain terapiaa? Siis paranisiko hän outoudestaan, tarkoitan juurikin sitä että mistä tiedät ettei asiat ole ihan kunnolla hoidettu? Oletko puhunut siis asiasta äidin kanssa? Miksi et silloin sanonut että lapsessa on mielestäsi niin paha vika että että tarvii apua ja sitten korjaantuis? Ei se lapsi siitä niin radikaalisti muutu että sinä voit vain ulkoapäin katsoen päätellä onko vanhemmilla tietoa...yms yms blaablaa.

ei hyvä elämä! lapsen elämää ja tulevaisuutta on tarkoitus helpottaa terapialla jos siihen oikeasti on tarvetta. mikä teitä ihmisiä vaivaa?

Taidat olla ittekkii...hei siis etkö tajua että EI ULKOPUOLINEN NÄE saako joku terapiaa!!! Hitto opettele lukemaa

ei, vaan ymmärtämään lukemaani. käsitin viestisi toisin. tajuan että ulkopuolinen ei sitä välttämättä näe. tapauksesta riippuen! joillakin edistyminen on tosi huimaa ja toiset taas etenee hitaammin. ja nähtävästi ihmiset joilla on oma kohtaisia kokemuksia erityislapsista osaa nähdä nää asiat hieman toisin.

 

[Madicken04]

Itse autistisen (ehkä kahdenkin sellaisen) lapsen äitinä kyllä huolestuisin jos lähipiirissä olisi ap:n kuvailema lapsi.

Tottahan on sekin ettei kaikki tosissansa halua jokapuolelle huudella lapsensa ongelmia. Ehkä joku meidän naapureitskin on meidän tyttöä katsellessaan mielessään huolehtinut ettei lapsi vaikuta ihan "normalilta" muttei kehtaa sanoa mitään. Autuaan tietämättömänä siitä että lapsella on ollut diagnoosi jo pian vuoden päivät...

Mutta siis jos ap on kyseisen perheen läheinen ja äiti muuten puhuu kaikista asioistaan hänelle niin silloin kyllä olettaisin että hän olisi tällaisestakin maininnut. En tiedä, ihmiset ovat erilaisia. Joskus sitä voi vaistota lapsessaan jotain erilaista muttei tiedä mitä, eikä ehkä halua tätä pelkoaan edes julkituoda toivoen että se on vain äidin ylihuolehtimista. Ja kun kukaan muu ei sano mitään niin eiköhän tuo lapsi ole sittenkin ihan terve...

Mitä neuvoloihin tulee, meidän tytöstä ei neuvola siinä vähän alle 3v iässä osannut löytää yhtään mitään ihmeellistä kun itse huolestuneena otin sinne yhteyttä. Tai no sen kyllä ettei puheen kehitys ole ihan normaalia. Neuvolalääkäri sitten tykkäsi että lapsi ei selvästi kuule, muuten kaikki ok. Ja kuitenkin se kuulo oli suurinpiirtein ainoa asia mikä oli kunnossa.

 

[vieras]

Lapsi on outo. Mikä siinä on joillekkin niin kova pala kun näistä asioista puhuu ja niitä huomioi?
Hirveet huudot ja valitukset. Pitäisi aina näytellä ettei mitään kummallista ole vaikka kaikki olisi vinossa ja lapselle olisi hyödyksi että asia huomioitaisiin.
Minusta asioista puhumattomuus on sitä syrjintää!
Voihan olla että äiti on huomannut mutta yrittää selittää itselleenkin, koska pelkää, ettei mikään ole vinossa kun muutkaan ei huomaa! Ei sitten hae apua itselleen ja lapselleen.

Ei asioista tarvitse töksäyttämällä sanoa. On niitä asiallisiakin tapoja ilmaista omia huomioitaan.

Tai voihan olla että äiti tiedostaa asian,sitä on hoidettu eteenpäin perheen kesken eikä näillä ihmisillä ole halua jauhaa siitä muille. Kun nää on kuitenkin perheen henkilökohtaisia asioita ja kyseessä ilmeisesti on ihan normaali perhe,niin mä kyllä luottaisin siihen että aikuiset ihmiset hoitavat itse omien lastensa asiat. Miksi jotkut eivät voi myöntää että ovat vaan niin uteliaita että halkeavat jos eivät tiedä koko totuutta toisten asioista? Ja jos kyseessä on kerta läheinen tai tuttu perhe,niin miksi pitäisi nilkkimäisesti vihjailla sivulauseessa,kysyis sitten suoraan.

Jotku ovatkin vain uteliaita mutta jotku toiset voivat tosissaan olla huolissaan. Mun kokemukseni mukaan ihmisille voi olla todella helpottavaa että joku ottaa vaikeaksi koetun asian esille ja puhuu siitä ilman kauhisteluja. Voihan olla että äiti haluaisikin puhua mutta pelkää ilmisten reaktioita. Mikä on yksityisasia ja mikä ei. Jos lapsi on muidenkin kanssa leikeissä on aika naurettavaa jos kaikkien osapuolien pitäisi näytellä. Ihminen on utelias eläin. Kaikki ovat erilaisia ja on vain helpottavaa jos "omituiselle" käytökselle löytyy syy, silloin se ei enää olekkaan niin omituista. Silloin opitaan myös vastaisuudessa puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä.

No mun mielestä tuo on yksityisasia. Ei se ainakaan julkista tiedottamista vaadi. Miten ne "oikeat sanat" vaikuttavat käytännössä tuon lapsen ja muiden lasten väliseen kanssakäymiseen? Mammat voivat supattaa omille lapsilleen että "pekka on autistinen" ja nyökytellä tietäväisesti? Jos totuus kuitenkin on se että lapsella on sosiaalisia vaikeuksia,niin MIKSI ihmisten täytyy saada tietää tarkka diagnoosi? Eikö se riitä että näköjään jokaisen mielestä lapsi ON erilainen ja aikuiset osaavat siihen suhtautua sen mukaan? Kenenkään ei tarvitse teeskennellä että pyörätuolissa istuva osaisi kävellä. Sen sijaan voisimme kunnioittaa toista sen verran,ettei heti etunenässä olla kysymässä että mikäs se sun jaloissas on kun joudut tuolilla ajelee? Vaikea asia kun ei tunne lapsen äitiä,onko puhumattomuus kieltämistä vai yksityisyyden suojelemista.

 

[wittu]

et on ärsyttävii tälläset aloitukset. Lähetä vittu vaiks kirje sille!

Nii vittu! Vituttaa tämmöset vitun kyselyt vittu.

 

[kb]

Lapsi on outo. Mikä siinä on joillekkin niin kova pala kun näistä asioista puhuu ja niitä huomioi?
Hirveet huudot ja valitukset. Pitäisi aina näytellä ettei mitään kummallista ole vaikka kaikki olisi vinossa ja lapselle olisi hyödyksi että asia huomioitaisiin.
Minusta asioista puhumattomuus on sitä syrjintää!
Voihan olla että äiti on huomannut mutta yrittää selittää itselleenkin, koska pelkää, ettei mikään ole vinossa kun muutkaan ei huomaa! Ei sitten hae apua itselleen ja lapselleen.

Ei asioista tarvitse töksäyttämällä sanoa. On niitä asiallisiakin tapoja ilmaista omia huomioitaan.

Tai voihan olla että äiti tiedostaa asian,sitä on hoidettu eteenpäin perheen kesken eikä näillä ihmisillä ole halua jauhaa siitä muille. Kun nää on kuitenkin perheen henkilökohtaisia asioita ja kyseessä ilmeisesti on ihan normaali perhe,niin mä kyllä luottaisin siihen että aikuiset ihmiset hoitavat itse omien lastensa asiat. Miksi jotkut eivät voi myöntää että ovat vaan niin uteliaita että halkeavat jos eivät tiedä koko totuutta toisten asioista? Ja jos kyseessä on kerta läheinen tai tuttu perhe,niin miksi pitäisi nilkkimäisesti vihjailla sivulauseessa,kysyis sitten suoraan.

Jotku ovatkin vain uteliaita mutta jotku toiset voivat tosissaan olla huolissaan. Mun kokemukseni mukaan ihmisille voi olla todella helpottavaa että joku ottaa vaikeaksi koetun asian esille ja puhuu siitä ilman kauhisteluja. Voihan olla että äiti haluaisikin puhua mutta pelkää ilmisten reaktioita. Mikä on yksityisasia ja mikä ei. Jos lapsi on muidenkin kanssa leikeissä on aika naurettavaa jos kaikkien osapuolien pitäisi näytellä. Ihminen on utelias eläin. Kaikki ovat erilaisia ja on vain helpottavaa jos "omituiselle" käytökselle löytyy syy, silloin se ei enää olekkaan niin omituista. Silloin opitaan myös vastaisuudessa puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä.

No mun mielestä tuo on yksityisasia. Ei se ainakaan julkista tiedottamista vaadi. Miten ne "oikeat sanat" vaikuttavat käytännössä tuon lapsen ja muiden lasten väliseen kanssakäymiseen? Mammat voivat supattaa omille lapsilleen että "pekka on autistinen" ja nyökytellä tietäväisesti? Jos totuus kuitenkin on se että lapsella on sosiaalisia vaikeuksia,niin MIKSI ihmisten täytyy saada tietää tarkka diagnoosi? Eikö se riitä että näköjään jokaisen mielestä lapsi ON erilainen ja aikuiset osaavat siihen suhtautua sen mukaan? Kenenkään ei tarvitse teeskennellä että pyörätuolissa istuva osaisi kävellä. Sen sijaan voisimme kunnioittaa toista sen verran,ettei heti etunenässä olla kysymässä että mikäs se sun jaloissas on kun joudut tuolilla ajelee? Vaikea asia kun ei tunne lapsen äitiä,onko puhumattomuus kieltämistä vai yksityisyyden suojelemista.

En vaadi julkista tiedottamista. Oikeat sanat poistavat supattelun ja myös lapsille voi selittää asioita miksi pekka käyttäytyy noin. Pekalta ei myöskään vaadita sellaista mikä pekalle on hankalaa, pekkaa ei pidetä hankalana lapsena. Erityispiirteitä on niin paljon, että ympäristölle olisi hyvä tietää, osatakseen toimia "räätälöidysti" eikä jokainen oman puutteellisen käsityksensä mukaan. Puhuminen suoraan on niin helppoa ja tuottaa yleensä vain posiitiivisen tuloksen, kaikkien kannalta.

 

[jep]

Ja sitten on niin et vaiks äiti kuinka vuosia esittelisi huolensa niin ammattilaisetkin syyttää äidin masennusta elämän muuttuvia tekijöitä yms. No ei pvkotikaan ollut huoman vaik 10pv kuussa oli.no muuttui kokopäiväiseksi ja kuukausi ja kas vaan alkoi vihdoin ottaa asiat todesta ja nyt osastoa pukkaa ja eskari pitäisi aloittaa syksyllä ja kaikki on vielä avoinna missä mättää.

 

[erityislapsen äiti]

En vaadi julkista tiedottamista. Oikeat sanat poistavat supattelun ja myös lapsille voi selittää asioita miksi pekka käyttäytyy noin. Pekalta ei myöskään vaadita sellaista mikä pekalle on hankalaa, pekkaa ei pidetä hankalana lapsena. Erityispiirteitä on niin paljon, että ympäristölle olisi hyvä tietää, osatakseen toimia "räätälöidysti" eikä jokainen oman puutteellisen käsityksensä mukaan. Puhuminen suoraan on niin helppoa ja tuottaa yleensä vain posiitiivisen tuloksen, kaikkien kannalta.

suoraan puhuminen on mulle ainakin hyvin vaikeaa. tai siis omasta lapsestani on helppo puhua, mutta ystävän lapsesta ei!

 

[toinen erityislapsen äiti]

Ketju on niin täynnä omituisia kommentteja, että meinasin jättää vastaamatta, mutta ... lapsen vuoksi kirjoitan.

Erityislapsen äitinä (3½, mm. kommunikaatio-ongelmia) sanoisin, että huoli on aiheellinen. Neuvolassa ei välttämättä jakseta puuttua, koska siitähän tulee th:lle lisää työtä. Kun on niin paljon vanhempia jotka ovat huolissaan jostakin syystä, niin energia kanavoidaan heihin mieluummin kuin mietitään "tyytyväisten" vanhempien lasten mahdollisia ongelmia.

Lapsen kannalta varhainen puuttuminen olisi todella tärkeää, koska mahdolliseen terapiaan pääseminen voi viedä kauan ja mitä nuorempana terapia alkaa, sitä parempi se lapselle olisi.

Päiväkodissa moinen olisi suurella todennäköisyydellä huomattu, mutta päiväkoti vain auttaa lähetteen hankkimisessa eli vastuu on kyllä vanhemmilla. Ikävä kyllä me saimme apua vasta yksityisen sektorin kautta, kunnallisella puolella paperit jumittuivat kuukausitolkulla.

Ketjun aloittaneen tilanne on kyllä kinkkinen, mutta jos lapsen etua mietitään, niin yrittäisin varovaisesti vinkata, että onkohan lapsella kontaktissa pysymisen ongelma...

 

[se on ropotti]

ropotti.