Oulun ultrat?

Täällä varmaan on myös Oululaisia odottajia. Montako maksutonta ultraa Oulussa nykyään on? Np- vai rakanneultra? Onko paikkana edelleen Kontinkangas ja tekijä Marita Siljander?

Kiitos jo etukäteen!
 
Hei!
Juuri näin, eli rakenneultra Kontinkankaalla, ja kyseinen ultraaja oli ainakin minulla. Itse satuin saamaan alkuvaiheessa myös varhaisultran raskauden keston määrittämiseksi, kun mun kuukautiskierto on/oli niin pitkä, ettei siitä voinut suoraan laskea laskettua aikaa. Raskauden kesto piti siis selvittää veriseuloja varten.
 
Sain lapsen viime vuonna ja silloin oli yksi ultra kaupungin tarjoamana ja se oli rakenneultra. Kuulin kuitenkin neuvolassa, että 2008 vuoden alusta käytäntö olisi muuttunut eli Oulu tarjoaisi edelleen yhden ultran ja se olisikin np-ultra. Tämmöinen mielikuva minulla on.
 
Valitettavasti kaupunki tarjoaa vain alkuraskauden ultran, jossa on
"tarkoitus selvittää sikiön elossaolo, sikiöiden lukumäärä ja raskauden kesto. Sikiön suuren ja vaikeat rakennepoikkeavuudet voivat näkyä jo tässä tutkimuksessa."
Lainaus on suoraan lapusta jonka sain neuvolasta pari viikkoa sitten.

Tiiti 11+1
 
Tiiti-: Tuota tietoa juuri kaipasinkin. Olen kuullut huhuja että rakenneultra on vaihtunut np-ultraan. Ja joku sanoi että on molemmat. Riippunee kai siitä jos on ongelmia että onko tuo rakenneultrakin.

Jos jollakin tuoretta tietoa niin kertokaa! Tai jos jossain neuvolassa on toimittu eri tavalla.

Kyselen tätä siksi että tiedän käynkö varhaisraskauden ultrassa yksityisellä vai np:ssä vai pitääkö käydä myöhemmin jossain vaiheessa. Pakko saada tietää sukupuolikin ja sitähän ei vielä np-ultrassa näy. Eihän sitä toki varmuudella näy missään vaiheessa, mutta kuitenkin. Ja olis mukava päästä jo kohta ultraan että tietäis että siellä massussa joku on ja hengissä. :saint:
 
Juu, itse rv 27 ja np-ultra tehtiin kontinkankaalla. Ennen kuulemma se oli rakenne ultra mikä oli maksuton.
Suosittelen seuraaviin ultriin jos meinaat käydä niin Meri-oulu äitiysneuvolaa(Kaarina Vehkaperä)
Hinnaltansa paljon edullisempi kuin esim.Gyneko. Eli 45e käynti.
Kävin siellä rakenneultrassa ja myöhemmin ihan muuten vaan katsomassa masuasukkia. Todella miellyttävä nainen ja ainakin tuntuu että hyvin ammattitaitoinen. Ja jos on juteltavaa (esim.synnytys pelot) kuten minulla..Niin hän varaa pidemmän ajan keskustelulle eikä hinta ole sen kalliimpi

Tiituska rv27 :)
 
baabusha: Oon kans lukenu keskustelupalstoilta (täältä ja muualta) että se olis hyvä. Toki toisenlaisia mielipiteitäkin on, mutta vähemmän. Jossain vaan luki että siellä ei kerrota sukupuolta vaikka haluais tietää. Minä oon niin malttamaton yleensä kaikkien asioiden kanssa etten voi olla jos en tiedä kumpi on tulossa. :ashamed: Kolme kertaa oon aikanaan käyny rakenneultrassa kontinkankaalla ja joka kerta on Siljander sanonu sukupuolen ja oikein on menny. Nyt vähän harmittaa ku ei ole sitä rakenneultraa. Toisaalta eipä tarvi käydä yksityisellä np-ultrassa, mutta saa nähä pystynkö olemaan loppuun asti tietämättä sukupuolta. Vai täytyykö ottaa selvää missä yksityisellä sanotaan sukupuoli. :whistle:
 

Yhteistyössä