Oudoimmat oireet raskausaikana

Olen aina pitänyt ihan ylipaljon kanasta, mutta raskausaikoina sitä tulee syötyä lähes väkipakolla. Tuliset siivet, joita raskauksien väleissä söin hyvällä halulla, maistuvat tosi kamalille nyt, en ole enää edes yrittänyt syödä niitä. Olen sähköliikkeessä palkanlaskijana osa-aikaisesti ja jokaisessa raskaudessa työpaikkani sähkö on haissut :D Tässä viimeisimmässä raskaudessa tuntuu myös ruumiin eritteet, kuten hiki ja valkkari haisevan ihan hirveiltä, vaikka kuulemma miehen mukaan missään kolossa ei haise miltään :LOL: silti pitää käydä joka välissä pesulla, kun tuntuu, että housussa asuu turska kavereineen :D
 
Täällä kans masu kasvaa karvaa! Samoin "pulisongit" ja niskavillat on mahottomat.

Ja nyt kun rupeen ajattelee niin hikkaa mulla ei oo ollukaan piiiitkään aikaan! Masuvauva hikkailee minunkin puolesta. :) Nyt 35. rv <3
 
Alkoholin käyttö loppui jo ennen kuin tiesin olevani raskaana, aiheutti pahaa oloa ja muutenkin etoi. Itseäni on häirinnyt lisääntynyt karvankasvu ihan mielettömästi, varsinkin jo alkuvaiheessa ilmestyneet tummat napakarvat. Vatsaa peittävä tuuhea, vaalea nukkakarvoitus on sen sijaan jollain tapaa aika suloinen. :)
 
Mullakin on toi vaalea masuturkki - tuntuu hölmöltä, kun suihkuun/saunaan mentäessä ottaa nää mammakalsarit pois niin ne karvat on ihan sähköiset. :D
Hikkaa ei ole muuten mullakaan ollut raskauden aikana, mutta aina kun röyhtäisen, haukottelen perään ja joskus se haukotus tulee röyhtäyksen päälle. :D Todella friikkiä.

Olen myös ollut täysin migreenitön raskauden ajan - tavallista päänsärkyä olen kyllä potenut, mutten sitä kamalaa migreeniä, joka vetää vessan lattialle pariksikin päiväksi kerrallaan. Äidilläni katosi migreeni kokonaan mun odotuksen myötä ja toivon niin kovasti, että mulle kävisi samoin. :)
 
Mullakin on vähän kaikenlaisia oireita vaikka suht alussa tässä viel ollaan 11+2.
Eli noin viikko sitten huomasin, että mun maha on ihan pienen karvan peitossa ja ne karvat on tummia, niin kuin hiukseni ja kaikki muutkin karvat. Onneksi ei ole mahassa kovin paksua karvaa, mutta sen huomaa kuitenkin :(
Lisäksi sääreni kutiavat iltaisin varsinkin paljon. MIstään muualta ei kutia, paitsi sääristä.
Lisäksi jotkut hajut tai pelkkä ajatus oksettaa todella paljon.
Ja tänään kaupassa tuli lieviä paniikkihäiriön oireita mitä minulla ei siis ikinä ennedn ole ollut. Eli alkoi hikoiluttaan, oksettaan, huimaan ja ahdistaan. No kunnialla selvisin. Mutta toivoin koko ajan että mies olisi ollut mukana.
Ainiin iltaisin yleensä tulee huono olo ja päänsärky.
 
Hoksasin että onhan mulla sellainenkin outo oire, että kuolaan nukkuessa ihan sikana! Herään monesti siihen ku kuola valuu poskea pitkin, tai sit meinaan tukehtua siihen. Monesti paniikissa yskiny kuolaa pois keuhkoista! :LOL:

Tätä ongelmaa ei siis normaalitilassa ole. Ei ainakaan näin valtaisana...

Pink 35+3
 
Makeannalka kadonnut taysin, vaikka AINA on makeat maistuneet. Suihkusaippua haisee ihan hirvealle, mentava ostamaan hajustamatonta. Sohvalla makailusta on tullut nautittavaa, ennen piti aina olla tekemassa jotain, nyt ole kiire jarjestelemaan keittiota tai mitaan muutakaan - olkoot tiskit vaikka parikin paivaa altaassa huuhdeltuina kyllakin eika haittaa yhtaan.

Gintsu ja Aaron 9+1
 
Viimeksi muokattu:
Selkäakne lienee ihan yleinen oire, mutta mulla se on yhdistettynä äärimmäiseen kuivuuteen. Rasvautan selkää miehellä noin 2-3 kertaa päivässä ihan kunnon tuotteilla, mutta silti sitä selänihoa ihan särkee, kun se on niin kuiva! Viime yönä tämä meni ihan naurettavuuksiin asti, sillä sitä ihoa särki niin, etten saanut kunnolla nukuttua!

Oudoin oire mulla silti mun mielestä on ollut kyllä yksi ihan muu. Olen meidän kuuden vuoden yhteiselon aikana AINA laittanut pyykit telineeseen siten, että mun paidat on oikealla puolella ja miehen vasemmalla. Ne menee niin mukavasti sillai ja mahtuvat juuri sopivasti siihen. Tästä on tullut järkkymätön perusrutiini ja jos ollaan laitettu yhdessä pyykkejä, olen pyytänyt myös miestä tekemään näin, sillä sen systeemin sotkeminen häiritsee mua naurettavan paljon. Mutta nyt sitten yhtäkkiä olen yllättänyt itseni laittamassa miehen paitoja mun puolelle ja mun paitoja miehen puolelle. Myös mies kysyi multa, että mikä ihme sulle nyt on oikein tullut ja huomautti mun toimineen väärin :)
 
Mulla kasvaa mustia karvoja navan alapuolella ja nää on niikun muutaman sentin pitusia. Muu karvotus ei onneks kasva nopeammin kuin normaalisti ja verta tulee nenästä aika usein :D Mulle puhkesi myös hiusväriallergia raskauden myötä, voikohan tota laskee oireeks :D ?

18+5 :heart:
 
Viimeisen viikon aikana on ollut järjetön himo hedelmiin (satsumat, luumut, kiivit) ja mehuihin. Niin ja mehukeittoihin. Voisin elää pelkästään niillä ja tietty perusvoileivillä - paahtista, ruista, rieskoja voin, juuston, leikkeleen, kurkun ja tomaatin kanssa. Salaattikin menee, mut laiskottaa tehdä sitä. :D
Nyt kyllä tekee mieli vain pizzaa ja sen himon aion ihan pian tyydyttää. :)
Kaiketi täs kroppa alkaa vaatia vitamiineja ym.pikkuhiljaa niin jaksaa nää vähiin käyvät viikot ja sen vikan puristuksen. :)

MrsR ja EePee 35+2
 

Yhteistyössä