Oudoimmat oireet raskausaikana

Mielenkiinnosta kyselisin, että onko muilla ollu alku,- keski,- tai loppuraskaudessa outoja/harvinaisia/epämääräisiä oireita? Mitä oireita ja millä viikoilla?

Itsellä menossa rv 25 ja oon nyt noin 5 viikkoa "kärsiny" oudosta tunteesta lihaksissa. Lihakset ovat sellaiset väsyneemmät, niinkuin maitohapoilla koko ajan. Aina kun nousen esim. tuolilta tai lattialta, niin tuntuum kuin purkassa kävelisin hetken aikaa. Lihakset ovat jotenkin oudon jähmeät aina liikkeelle lähtiessä, onneksi vain hetken. Tovion todella, että tämä liittyy vain tähän raskauteen ettei ole mitään esim. neurologista..

Kaverini voi pahoin melkein puoleen väliin asti, kun näki oranssin värin. Oranssi väri laukaisi hänelle kauhean kuvotuksen.
Samoin hänellä maistui kaikki ruuat, myös suolaiset, makealle koko raskauden ajan.
 
Täällä ollaan ihan alussa, mutta unen tarve vähentynyt huimasti! Herään aamuyöstä joskus nejän-viiden aikoihin enkä meinaa enää saada unta ja nyt muutamana aamuna olenkin luovuttanut ja herännyt noihin aikoihin. Silti väsy ei iske päivälläkään ja illastakin jaksan valvoa ja menen nukkumaan siinä kymmenen aikoihin..
 
Elba Tuota en oo ennen kuullukkaan :D Varmasti ikävä vaiva pitemmän päälle. Toivottavasti kohta helpottaa ettei tarvi aivastella 40 viikkoa.

Pintsu Oho, no sulla ainakin on päivät pitkiä, ettei ajan pitäis loppua kesken. Tosin nyt voi tuntua siltä, että aika matelee vielä enemmän..
 
Mä oon nyt viikolla 33+3 ja aina kun teen oikealla kädelläni jotain (ajan autoa, istun tietokoneella, kirjoitan, soitan kitaraa yms), selkääni alkaa sattua tiettyyn pisteeseen. Ja tätä ei ole ennen raskautta ollut, joten selkeästi liittyy jotenkin siihen :D On se musta aika outoa, sillä muuten kyseisessä kohdassa selkää ei ole kipuja.

Uskon kyllä että toi lihasten "väsyminen" on ihan normaalia, itselläni väsyy myös pohkeet ja sääret ihan pienestä kävelemisestäkin :)
 
No mulla taitaa kanssa olla mitä oudoin raskaus oire.

Nimittäin olen aina tykännyt kuumista tai todella lämpimistä suihkuista. Nyt jos suihkussa lämmin vesi osuu kasvoille alkaa kauhea kuvotus ja huonon olon aalto.

Mutta toihan on kyllä ihan hullua, täytyyhän ihmisen kasvonsa joskus pestä.

Että tämmöstä ja saunaan ei voi mennä ollenkaan.
 
Mulla taas on näkö huonontunut selvästi raskausaikana, en siis näe kauas enää ollenkaan yhtä hyvin. Johtuu kuulemma siitä että silmän pinta mustuaisen edessä eli sarveiskalvo voi turvota raskaudessa, ja tämä johtaa nimenomaan lisääntyneeseen likinäköisyyteen. Onneksi tämänkin oireen pitäisi synnytyksen jälkeen hävitä kun turvotus muualtakin kropasta poistuu. Mutta on kyllä kiusallista kun näkee huonosti, eikä tietenkään lasien hankkimisessa parin kuukauden ajaksi ole mitään mieltä.
 
Kun äitini odotti kolmatta lastaan, himoitsi hän lunta! Kevät-talven jäistä lunta söi salaa meiltä kahdelta vanhemmalta lapselta. :D

Itselläni ei mitään outoja oireita taikka himoja ole ollut, ainakaan vielä. Toista odotellaan rv 28+6.
 
Karneoli Mulla on sama juttu! :D Oli varsinkin ihan alkuraskaudessa. Nyt on siis viikko 13 menossa joten alussa ollaan edelleenkin, mutta tuo kuumien suihkujen inho on vähän heikentynyt!

Mulla oli yhdessä vaiheessa tosi tukalaa suihkussa käyminen. Ylipäänsä kuuma suihku teki sellaisen kuumeisen olon. Tiedättekö kun menee kuumeisena suihkuun niin olo heikkenee? Mulle tuli paha olo suihkussa ja suihkun jälkeen oli tosi heikko olo, ihan pyörrytti. Ja just toi kasvojen peseminen, hyi että. Se kuuma vesi kasvoilla nosti nesteet kurkkuun, vaikka en ole oksentanut kertaakaan ja pahoinvointi oli aika lievää alussa. Oon ihmetellyt tosi paljon tuota kuuman suihkun vaivaa :D

Toinen kumma juttu on karvankasvu säärissä. Mulla on aina ollut säärissä teräsvillamaiset karvat, jotka kasvaa takaisin hiekkapaperiksi tosi äkkiä sheivauksen jälkeen. Alumpana raskaudessa ne karvat kasvoi aivan järkyttävää tahtia. Koko ajan sai sheivata kun karvaa puski. Ja nyt yhtäkkiä viimeisen viikon aikana karvankasvu on kadonnut. Mihinkään muuhun karvoitukseen tämä ei päde, hiukset voi mainiosti, itseasiassa hiustenlähtö on vähentynyt eikä tukka rasvoitukaan kauheasti.

Sääriin liittyen vielä toinen juttu, eli mun sääret kutiaa kauheasti, siis kun on housut jalassa. Bussissa kotimatkalla pitää ihan kiemurrella penkillä kun kutina jotenkin pahenee aina työpäivän aikana. Helpottaa sitten heti kun vaihtaa kotoisat lökäpöksyt jalkaan :)

Ja sitten mielihalujen heilahtelu on kanssa ollut outoa. Eli tavallaan ne vaihtelee ihan päivittäin, toisinaan ei tee mitään mieli. Onneksi ei vielä ole liidut tai lumi osuneet kohdalle. Kitchen Joy THai kuutio maussa Tikka Masala on kyllä sellainen kestohimokki, en tiedä onko se miten turvallinen ruoka kylläkään.... :whistle:

Ai niin ja hienhaju on kadonnut kokonaan! Oon ihmetellyt, että onpa dödöt muuttuneet tehokkaiksi, kunnes huomasin ettei tarvitse käyttää ollenkaan kun en tiedä loppuiko ihan hikoilu vai enkö vain haise enää yhtään!

Mulla ei taida muuta ollakaan kuin vain tosi outoja oireita! Mitäköhän mä odotan... :LOL:
 
Mä en tiedä lasketaanko tätä varsinaisesti oudoksi oireeksi, koska sekä raskaus että imetys vaikuttavat hiustenlaatuun. Mun hiukset eivät enää vaalene kunnolla. Kampaajallakin tyvi oli oranssi vielä kolmen värikäsittelyn jälkeen. Siskollani oli sama homma, hänellä lisäksi korkkiruuvikiharat suoristuivat odotuksen aikana.

Edit. Mulla siis tämä hiusten vaalenemisongelma on jatkunut esikoisraskaudesta tähän päivään. Kyllästyin tappamaan tukkaani värinpoistoilla, ja tyydyin vaihtamaan väriä pari astetta tummemmaksi. Tää on oikeestaan paljon kivampi ja luonnollisempikin, joten eipä haittaa yhtään!
 
Viimeksi muokattu:
Adii mun serkulla oli kans esikkoa odottaessaan hirmuinen himo multaa syödä. :D

Mulla on oikeastaan ollut ainoa outo oire koko raskauden ajan kestänyt flunssatukkoisuus - ei siis kunnon flunssa, mutta sellainen ihmeellinen tukkoisuus, että nenää on niistettävä useasti päivässä. Ja ainoa mitä paperiin tulee, on kirkas räkä ja joskus verta. Grr.
Ja toinen outous on ollut se, että oikeassa pakarassa on ollut vähintään kerran päivässä elohiiri - ihan sama mitä teen, missä asennossa olen, johonkin kohtaan päivää se elohiiri iskee. Aiemmin olen kärsinyt elohiirestä vain silmien alueella, joten tää on todella outoa. Joskus se on vielä niin näkyväkin, että koko pakara pomppii. :LOL:

Neminka olen parturi-kampaaja ja hiukset oikeasti muuttuvat raskauksien myötä. Ei siis ollenkaan tavatonta tuo kertomasi vaalenemisongelma, siihen törmää melko usein ja lisäksi siihen, että väri ei vaan tartu tietyille alueille ollenkaan (mm. ohimot ja niska ovat sellaisia paikkoja). Luonnonkihara hius suoristuu, suora hius muuttuu luonnonkiharaksi... se voi olla pysyvää tai sitten tilanne palautuu normaaliksi muutaman vuoden kuluessa. Hormoonit vaikuttavat todella käsittämättömillä tavoilla raskauden aikana. :)
Itselläni olen hiuksissa huomannut sen, että niitä ei lähde juuri ollenkaan ja lisäksi luonnontaipuisa kuontaloni on muuttunut karkeammaksi eli todella vaikeasti käsiteltäväksi. Niinpä sitten luovuin pitkästä tukastani, kun ei sen kanssa pärjännyt ollenkaan (ja niin, minähän olen se ammattilainen). :D
 
Mulla on ollut tässä alkuraskaudesta huimausta - sinällään ihan yleinen oire, mutta jännäks tekee sen voimakkuus. En edes tiennyt olevani vielä raskaana, kun mulla alkoi olla todella humalainen olo, ja yhtenä ainoana päivänä olin naamallani tasaisella kadulla, portailla ja bussin lattialla :D Olo oli niin kumma, että seuraavana aamuna tein raskaustestin ja plussahan se oli. Känniolo on ollut päällä siitä asti ja yhdistettynä pahoinvointiin saan välillä niin pahoja katseita kaupungilla, että tekisi mieli pitää mukana kylttiä "Ei, en ole humalassa enkä krapulassa, olen raskaana"
 
Tää oire ei oo mulla, mutta kuulin, että luokkakaverillani oli oireena se, ettei hän sietänyt beigeä väriä missään! Olivat juuri ennen raskautta maalanneet olohuoneen beigeksi ja raskauden aikana ei voinut viettää aikaa olohuoneessa.
Ja jos jollakulla oli esim. beige paita päällä - tämä luokkakaveri oksenti tai voi ainankin todella pahoin.

Mulla on huomenna rv8+0 ja mun oudoin oire on se, että liha oksettaa mua. Siis kala ja jauheliha... yööök! Eilen menin kylppäriin siksi aikaa, kunnes mies sai tuuleteltua kämpästä sen käryn pois (paistoi jauhelihaa, kun teki meille ruokaa).
Makkaraa himoitsen - makkaraperunoista haaveilin viimeyönä, kun tein kuolemaa flunssassa. Makkarakeittoa piti yks päivä ruveta väsäämään, kun alko himottaa makkara.. :D
 
Vimosen parin viikon aikana oon joutunu vaihtamaan suihkusaippuan, kun nenä ei kestä hajua. Sama kävi pyykinpesuaineelle.
Lisäksi tää raskausdementia on saanut ihan uudet ulottuvuudet - unohdan oikeasti kesken lauseen, mitä olin sanomassa. Suomenkieliset sanat on hukassa, mutta englanniksi ne kyllä löytyy. :LOL:

MrsR & EePee 33+0
 
Aivastelu on mulla kans oireena. Päivässä monimonia kertoja... Ja peräjälkeen 4-6 aivastusta...

Suklaa ei maistu, eikä karkit, vaikka ennen raskautta maistui. Pääasiassa kaikki kylmät ruuat ja juomat menee. En ole pahemmin koskaan syönyt appelsiineja tai mandariineja mutta nyt, jääkaappikylmät appelsiinit/mandariinit... voisin syödä niitä monta kiloa! Samaten hedelmämehuja, kylmänä ehdottomasti.

Asioita unohtuu...

On kauhea nälkä, mutta kun ei tee mieli syödä mitään. Paitsi niitä kylmiä mandariineja ja appelsiineja... :D

Aika ajoin myös nyt raskauden aikana jompaan kumpaan silmänurkkaan tulee elohiiri joka viputtaa lähestulkoon koko päivän. Välillä käy pois ja sitten alkaa uudestaan...

Nyt unentarve on muuttunut siten, että en enää nuku välttämättä päiväunia, mutta aamuyöstä pyörin hereillä pari tuntia ja sitten kahdeksan yhdeksän maissa kun pitäisi herätä, väsyttää niiin vietävästi...

Hiukset rasvoittuu tosi äkkiä. Karvankasvu on huikeaa!

Saa nähdä mitä tässä on vielä edessä... :D

Ai niin ja viikkoja nyt 12+6
 
Nuppunappi, mun yks tuttu kasvatti myös masuturkin. :D

Minä kun oon kysellyt, niin hikka tuntuu kadonneen aika monelta odottajalta. Se ei siis liene omituista, mut eipä siitä kukaan puhukaan. :D Mul on tässä raskaudessa ollut yks hikka ihan alussa, ekan odotuksessa oli yks hikka lopussa. Yleensä nikottelen monta kertaa viikossa, joskus on kausia, että monta kertaa päivässä.

Että tarkkailkaapa tätä! :)
 

Yhteistyössä