Monta vuotta olen koittanut pysyä tämän "yläpuolella", mutta nyt alkaa olla mitta ihan helvetin täysi noita naapureita. Ei tässä mitään erityistä ole tapahtunut, samaa kuin joka päivä ja viikko, ostaa samat ulkokukat, samat vaatteet lapsille, samat harrastukset, sama kampaus kuin minkä mä käyn leikkaamassa on rouvalla muutaman päivän päästä (ja puhun aika radikaalista muutoksesta).
Eniten kuitenkin ärsyttää se, miten kateellista porukkaa ne on. Mies ja nainen molemmat kilpaa harmittelevat yhteisten tuttujen ja tuntemattomienkin menestystä ja toivovat aina toisille heikompaa onnea. Ihan kamalia ihmisiä ja me asutaan niiden vieressä ja nähdään joka hemmetin päivä. Itsellä niillä on kaikki hyvin, hyvä talo ja autot ja työpaikat, mutta aina on joku huonosti ja elämä vaan on niin surkeaa vaikka kaikkea on riittävästi, mutta kun aina jollain on paremmin.
Arvatkaa millaisia lapsia tuollaisilla kasvaa.. Kulkevat meidän lasten (ja jopa aikuisten) perässä ja selittävät, että minäpäs sainkin tänään sitä ja tätä ja minäpäs pääsinkin uimaan ja meillä onkin hienompi talo ja meidän omenapuussa onkin parempia omenoita (??!) ja mullapas onkin uudemmat tai hienommat vaatteet. Voi veeeee kun tää oliskin liiottelua, mutta ne on tuommoisia molemmat tytöt ja ala-asteella.
Joku varmaan kommentoi, että mitä nyt aikuinen ärsyyntyy tommosesta, mutta ärsyttää mua omien lastenkin puolesta ja pelkään että toi tarttuu. Kamala ajatus, että mun tytöstä tulisi tommoinen vinkuja, kiusaaja ja epävarma ihminen.
Pidättekö ihan hulluna, jos sanon, että me muutetaan noiden takia muualle? Inhoan niin paljon jo niitä ja ihan oikeasti on kyllä yritetty sietää ja kestää ja ottaa huumorilla ja olla välittämättä..
Eniten kuitenkin ärsyttää se, miten kateellista porukkaa ne on. Mies ja nainen molemmat kilpaa harmittelevat yhteisten tuttujen ja tuntemattomienkin menestystä ja toivovat aina toisille heikompaa onnea. Ihan kamalia ihmisiä ja me asutaan niiden vieressä ja nähdään joka hemmetin päivä. Itsellä niillä on kaikki hyvin, hyvä talo ja autot ja työpaikat, mutta aina on joku huonosti ja elämä vaan on niin surkeaa vaikka kaikkea on riittävästi, mutta kun aina jollain on paremmin.
Arvatkaa millaisia lapsia tuollaisilla kasvaa.. Kulkevat meidän lasten (ja jopa aikuisten) perässä ja selittävät, että minäpäs sainkin tänään sitä ja tätä ja minäpäs pääsinkin uimaan ja meillä onkin hienompi talo ja meidän omenapuussa onkin parempia omenoita (??!) ja mullapas onkin uudemmat tai hienommat vaatteet. Voi veeeee kun tää oliskin liiottelua, mutta ne on tuommoisia molemmat tytöt ja ala-asteella.
Joku varmaan kommentoi, että mitä nyt aikuinen ärsyyntyy tommosesta, mutta ärsyttää mua omien lastenkin puolesta ja pelkään että toi tarttuu. Kamala ajatus, että mun tytöstä tulisi tommoinen vinkuja, kiusaaja ja epävarma ihminen.
Pidättekö ihan hulluna, jos sanon, että me muutetaan noiden takia muualle? Inhoan niin paljon jo niitä ja ihan oikeasti on kyllä yritetty sietää ja kestää ja ottaa huumorilla ja olla välittämättä..
Kun olen sen useammalta taholta kuullut: Autot on liian kalliita, halutaan vaan näyttää jotain ja lapset saa liian paljon kaikkea ja liikaa hienoja tavaroita ja mun sisustustyyli olis nolla, jos ei mulla olis niin paljon rahaa käytössä. 
