Ostin karjalanpaisti lihoja,mutta miten niistä tehdään karjalanpaistia?

  • Viestiketjun aloittaja sinna
  • Ensimmäinen viesti
ei karjalasta
Mutta kyllä sitä Varsinais-Suomessakin Karjalanpaistia syödään.En tiedä mistä meikäläisen ohje on tullut.Sipulin minä käristän "ruskistan",mutta en lihoja ,sitten laakerinlehti,pippuria sekä suola perään.Haudutetaan 2½-3 tuntia,vettä severtta että lihat peittyy,ihan loppu vaiheessa lisään koristeeksi hiukan porkkanoita.Lisukeeksi perunamuusi ja pitkääpiimää.Hyvät ruokahalut
 
Huvitutti
Turha ruskistaa lihoja, ruskistuu kyllä uunissakin. Mulla ainakin tulee liemestä kirkasta tai ruskeansävyistä (laitan lihaliemikuution). Uunissa vähintään kolme tuntia ja välillä tarkistetaan ettei neste lopu. Pidän itse uunia ensimmäisen 30min 250 astetta, minkä jälkeen puotan lämmön 175 asteeseen.
 
Me tehdään niin että alkuun laitetaan lihat vähemmän veden kanssa uuniin jotta ne osittain ruskistuu, silloin on leivinuunikin kuumimmillaan. Sitten lisätään vettä. Muuta ei laiteta lihojen joukkoon kuin suolaa ja mustapippuria. Lihoina yleensä hirvenlihaa ja läskistä + luista possua. Annetaan muhia leivinuunissa kannellisessa keraamisessa vuoassa vaikka yön yli. Suht hyvää tulee. :p
 
Veli Hietalahti
Siis ei mikään karjalanpaisti, mitä tarjotaan joka paikassa mainitulla nimellä ja on yleensä kuin soppaa pikemmin kuin paistia. Äidiltäni ( Kiviemi, Sakkola, Viipuri) olen oppinut: kolmen sortin lihaa, sikaa, nautaa ja lammasta. Aina luita vähän mukana. Kananmunan kokoisina paloina tai vähän isompinakin. Lihat pataan, lammas pohjalle nauta sitten ja rasvainen sika päällimmäiseksi. Mausteeksi vain suolaa. Ihan vähän vettä pohjalle ja sitten kuumaan uuniin.Tässä vaiheessa lihat saavat väriä ja makua. Nyt lihoja pitää varovasti pyöräytellä. Sitten lisätään vettä, jos on tarve, koska lihoista tulee itsestään runsaasti nestettä. Missään nimessä lihoja ei saa nesteellä peittää! Alennetaan lämpöä ja annetaan hautua pitkään kunnes lihat alkavat irrota luista. Näin se kävi ja luutkin järsittiin himokkaasti aivan viimeistä myöten.
Kyllä äitini laittoi joukkoon myös naudan munuaisia paloina, ja se antoi paistille oman täydennyksensä ja nämä " selkämunien" palaset olivat (ovat ) kaikkein halutuimpia sattumia sellaisillekin, jotka eivät yleensä munuaisia halua syödä ollenkaan.
Oma versioni tästä äitimuorin ohjeesta ei poikkea muuten, mutta laitan vain muutaman valko- ja maustepippurin marjan, aivan pienen sipulin ja yhden pienen porkkanan lampaalihan kaveriksi. Naudan munuaiset paistan erikseen voissa ja kaadan liemen pois ja lisään munuaiset lopuksi paistiin.
Siis karjalainen uunipaisti ei ole lihakeitto, vaan nimenomaan paisti!
Eivät ole ihmiset minulle muuta maininneet kuin: olipa mahtava paisti!
V.H.
 
"Koivistolainen"

Näin meilläkin kotona tehtiin ja myös omat lapseni tekevät justiinsa näin kun sinä kirjoitit, meillä kutsuttiin tätä nimellä lihapotti, sodan jälkeen meidän evakoiden mukana tuoma potti on saanut nimekseen "karjalanpaisti" eri muunnoksineen.Olen kotoisin Koivistolta.
 
Yhteistyössä