Ei olla opetettu, opetteli itse. Luin sanomalehteä aamuisin vielä kotona ollessa, lapsi istui vieressä aamiaisellaan, ja hän osoitti lehden sivua ja kyseli, joten minä vastasin. Sitten yhtäkkiä vaan huomattiin että hän osaa/ tunnistaa kirjaimet.
Nyt on "itsekseen" kyselemällä oppinut muutaman värin. Ja kun näin on innokas oppimaan, ostin numero-palapelin ja hän sai lahjaksi aakkos-palapelin, jossa ne siis on oikeassa järjestyksessä.
Ei tämä ole puolustuspuhe, mutta silti: en tuputa mitään. Tarjoan mahdollisuuden sille alueelle, mikä lasta kiinnosta ja mitä hän haluaa oppia. Aivan kuten pienen "vauvan" kohdalla kävelyn oppimisen mahdollistaminen.
Älykkyydestähän tässä ei ole kyse! Lapset oppivat eri asioita eri aikaan.
PUHUMINEN on meillä jäljessä ikätasoisesta kehityksestä (tuotto, ei ymmärrys), niin epäloogista kuin se onkin. Mutta älykkyydestä siinäkään ei ole kyse!
On silti hieno tunne kun lapsi oppii, oivaltaa, osaa. Ja on itse ylpeä siitä,. Ja jokainen uusi sana, mikä tulee, sen kuuleminen sykähdyttää, olo on ylpeä: osaahan se!