Tällä viikolla minä en tee paljoakaan. Sen sijaan sallin muiden tehdä minulle yhtä sun toista.
Esimerkiksi sallin mieheni kuskata minut sairaalaan, laboranttien ottaa minusta verta ja sydänfilmin, plastiikkakirurgi Timo Halosen leikata minusta monenmonta kiloa nahkaa, joka oli jäänyt ylimääräiseksi, kun vahingossa menin laihtumaan ja niin edelleen.
Olen ollut merkittävän ja merkillisen epäomatahtoinen ja niinpä nyt rangaistuksena moisesta tahdonlaiskuudesta makaankin pedin pohjalla tikkirivien raidoittamina palasina dreenien valuttaessa minusta verta ja kudosnestettä kumpaankin suuntaan.
Hyvin epäesteettistä, sanoisin. Puhumattakaan siitä miltä tuntuu.
Pissipussista sentään hankkiuduin eroon. Jotain sekin, vaikka se tarkoittaakin nyt sitä, että joudun kulkemaan ihan itse veskissä - ja tämä sairaala heiluu + täällä on selvästikin ongelmia ilmastoinnin kanssa koska vuoroin hikoilen, vuoroin palelen. Huimaamiseksi ne sitä sanovat, mutta en usko. Minua ei huimaa ikinä!
Tästä siis voi joku viisaampi päätellä ettei todellakaan kannata olla epäomatahtoinen, mutta varaan itselleni oikeuden muuttaa asiasta mieltäni.
Kunhan haavat ovat parantuneet ja sairaslomani (2 kk?! :O ) päättyy, saatan mahdollisesti ja kenties melkeinpä kukalie olla sitä mieltä, että tämä kannatti.
Ehkä.
Palataan asiaan kesäkuun puolella.
Muuta tälle viikolle mahtuvaa on pääsiäinen. Siihen päästään viikon lopulla (johon mennessä olen vakaasti päättänyt päästä kotiin pääsiäistelemään).
Pohjanmaalla trullit kulkevat pääsiäislauantaina eikä palmusunnuntaina ja odotan kovasti sen näkemistä.
Noidanasut odottavat valmiina ja kotona on koivunoksia hyödettyinä. Kun ne otti reilu viikko sitten sisään, niin nyt niissä on jo pienet lehdet. Yksi sellainen oksa, yksi pajunkissanoksa, yksi narsissi - koristeeksi höyheniä ja puisia munia. Ja sitten kaikki kolme sidotaan keltaisella silkkinarulla yhteen niin sitten onkin jo kunnon varpu, millä virpoa!
Salaa mielessäni joka vuosi toivon, että lapset eivät jaksa käydä niin monessa talossa, kuin varpuja on vaan osa saisi jäädä kotiinkin sitä koristamaan. Toisaalta Vöyri on kovin erilainen kylä, kuin mistä palstoilla lukee. Täällä ovia ei suljeta eikä trulleilta lymytä vaan joskus kun pikkuväki uuvahtanut kesken, saattaa jopa joku pettynyt odottanut soittaakin, että "Milloin ne oikein tulee, kun ollaan niin pitkään odotettu!"
Pääsiäisperinteisiimme kuuluu myös lasten puhtaiden aivojen näyttely.
Eli kahdesti viikossa koko vuoden ajan perheen pienimmät käyvät aivopesulassa - kirkon päiväkerhossa.
He oppivat siellä ruotsia, laulamaan ja askartelemaan.
Ja he kuulevat siellä tarinoita, jotka epäilemättä saisivat vakaumuksellisen ateistin vapisemaan kauhusta.
Ja nämä taidot sitten esitellään pääsiäisenä.
Minä en ole vakaumuksellinen ateisti vaan kristitty panteisti ja vaikka en kaikkia kirkon dogmeja allekirjoitakaan, minulla on luoja luottamus lasten aivoihin. Ei ne pilaannu, vaikka niitä vähän pestäänkin aina silloin tällöin.
Ja niinpä minä aidosti nautin siitä kun laulavat kirkossa, kantavat palmulehtensä, lausuvat kieli poskessa ja jännistyksestä osa kalpeina, osa posket palaen, kaikki oppimansa lirunlorut.
Ja nautinpa minä siitäkin kun pääsiäisjumalanpalveluksen jälkeen menemme kaikki seurakuntatalolle pupeltamaan. Siellä ovat KAIKKI, siellä saa kuulla uusimmat juorut, päivittää niihin omat kuulumisensa ja siellä mummelikin ilolla uusintaa osallisuuttaan yhteisöön.
Noita nyt ainakin tällä viikolla.
Varmaan jotain muutakin, mutta vielä ei voi tietää.
Töitä ainakin pitäisi. Mailissa irvistelevät yhden toimittajan kysymykset. Vilkaisin kyllä niitä, mutta imitoin sitten herkkää&hentoa viktoriaanista toipilasta: Enhän minä vielä pysty, vastaleikattu raukkaparka joka ei ole saanut edes kipulääkettä tuntikausiin!
Esimerkiksi sallin mieheni kuskata minut sairaalaan, laboranttien ottaa minusta verta ja sydänfilmin, plastiikkakirurgi Timo Halosen leikata minusta monenmonta kiloa nahkaa, joka oli jäänyt ylimääräiseksi, kun vahingossa menin laihtumaan ja niin edelleen.
Olen ollut merkittävän ja merkillisen epäomatahtoinen ja niinpä nyt rangaistuksena moisesta tahdonlaiskuudesta makaankin pedin pohjalla tikkirivien raidoittamina palasina dreenien valuttaessa minusta verta ja kudosnestettä kumpaankin suuntaan.
Hyvin epäesteettistä, sanoisin. Puhumattakaan siitä miltä tuntuu.
Pissipussista sentään hankkiuduin eroon. Jotain sekin, vaikka se tarkoittaakin nyt sitä, että joudun kulkemaan ihan itse veskissä - ja tämä sairaala heiluu + täällä on selvästikin ongelmia ilmastoinnin kanssa koska vuoroin hikoilen, vuoroin palelen. Huimaamiseksi ne sitä sanovat, mutta en usko. Minua ei huimaa ikinä!
Tästä siis voi joku viisaampi päätellä ettei todellakaan kannata olla epäomatahtoinen, mutta varaan itselleni oikeuden muuttaa asiasta mieltäni.
Kunhan haavat ovat parantuneet ja sairaslomani (2 kk?! :O ) päättyy, saatan mahdollisesti ja kenties melkeinpä kukalie olla sitä mieltä, että tämä kannatti.
Ehkä.
Palataan asiaan kesäkuun puolella.
Muuta tälle viikolle mahtuvaa on pääsiäinen. Siihen päästään viikon lopulla (johon mennessä olen vakaasti päättänyt päästä kotiin pääsiäistelemään).
Pohjanmaalla trullit kulkevat pääsiäislauantaina eikä palmusunnuntaina ja odotan kovasti sen näkemistä.
Noidanasut odottavat valmiina ja kotona on koivunoksia hyödettyinä. Kun ne otti reilu viikko sitten sisään, niin nyt niissä on jo pienet lehdet. Yksi sellainen oksa, yksi pajunkissanoksa, yksi narsissi - koristeeksi höyheniä ja puisia munia. Ja sitten kaikki kolme sidotaan keltaisella silkkinarulla yhteen niin sitten onkin jo kunnon varpu, millä virpoa!
Salaa mielessäni joka vuosi toivon, että lapset eivät jaksa käydä niin monessa talossa, kuin varpuja on vaan osa saisi jäädä kotiinkin sitä koristamaan. Toisaalta Vöyri on kovin erilainen kylä, kuin mistä palstoilla lukee. Täällä ovia ei suljeta eikä trulleilta lymytä vaan joskus kun pikkuväki uuvahtanut kesken, saattaa jopa joku pettynyt odottanut soittaakin, että "Milloin ne oikein tulee, kun ollaan niin pitkään odotettu!"
Pääsiäisperinteisiimme kuuluu myös lasten puhtaiden aivojen näyttely.
Eli kahdesti viikossa koko vuoden ajan perheen pienimmät käyvät aivopesulassa - kirkon päiväkerhossa.
He oppivat siellä ruotsia, laulamaan ja askartelemaan.
Ja he kuulevat siellä tarinoita, jotka epäilemättä saisivat vakaumuksellisen ateistin vapisemaan kauhusta.
Ja nämä taidot sitten esitellään pääsiäisenä.
Minä en ole vakaumuksellinen ateisti vaan kristitty panteisti ja vaikka en kaikkia kirkon dogmeja allekirjoitakaan, minulla on luoja luottamus lasten aivoihin. Ei ne pilaannu, vaikka niitä vähän pestäänkin aina silloin tällöin.
Ja niinpä minä aidosti nautin siitä kun laulavat kirkossa, kantavat palmulehtensä, lausuvat kieli poskessa ja jännistyksestä osa kalpeina, osa posket palaen, kaikki oppimansa lirunlorut.
Ja nautinpa minä siitäkin kun pääsiäisjumalanpalveluksen jälkeen menemme kaikki seurakuntatalolle pupeltamaan. Siellä ovat KAIKKI, siellä saa kuulla uusimmat juorut, päivittää niihin omat kuulumisensa ja siellä mummelikin ilolla uusintaa osallisuuttaan yhteisöön.
Noita nyt ainakin tällä viikolla.
Varmaan jotain muutakin, mutta vielä ei voi tietää.
Töitä ainakin pitäisi. Mailissa irvistelevät yhden toimittajan kysymykset. Vilkaisin kyllä niitä, mutta imitoin sitten herkkää&hentoa viktoriaanista toipilasta: Enhän minä vielä pysty, vastaleikattu raukkaparka joka ei ole saanut edes kipulääkettä tuntikausiin!
