Orpon ja Purran hallitus on Ultrakallis täystuho

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Marinin kaudella ansiotulot ja ansiotulojen verotuotot kasvoivat, kuten myös pääomatulot ja niiden verotuotot.

Lisäksi toimeentulotukimenot putosivat heti koronakriisin pahimman jakson jälkeen alle Sipilän hallituksen ajan, ja myös työttömyysturvamenot ja asumistukimenot tippuivat.

Siis oikeaa tuottavaa työtä niin että työllisyysaste oli Marinin kaudella mittaushistorian korkein.

Viime syksynä alkoi jälleen kiihtyvä alasajo. Työttömyys kasvaa ja verotuotot tippuu. Tyypillistä oikeistopolitiikkaa.
 
Nimenomaan. Työtaisteluihin pitää olla oikeus jo ihan siksi, että äänestäjät eivät todellakaan aina saa sitä, mitä on luvattu. Naurettava ajatuskin, että kun on kannattanut valheilla valtaan päässeitä, pitäisi mukisematta niellä kaikki, mitä sieltä kaadetaan. Se lähenee fasismia. Ja on muistettava, että aika moni EI äänestänyt hallituspuolueita.
 
VAPPUSATANEN!
 
Tällä palstalla vaikuttaa jankkaajajäärä, joka aamulla herätessään avaa heti Suomen Uutiset nettisivun ja alkaa sitten tykittää lehden propagandaa tälle mammapalstalle. Jukuripää, joka ei kerran päähänsä iskostettua oppia ikinä muuksi muuta. Kirjoittajan pitää vihdoin kirjautua kuten muutkin palstan toopet ovat tehneet.
 
Nimenomaan. Työtaisteluihin pitää olla oikeus jo ihan siksi, että äänestäjät eivät todellakaan aina saa sitä, mitä on luvattu. Naurettava ajatuskin, että kun on kannattanut valheilla valtaan päässeitä, pitäisi mukisematta niellä kaikki, mitä sieltä kaadetaan. Se lähenee fasismia. Ja on muistettava, että aika moni EI äänestänyt hallituspuolueita.
👍Äänestäjillä on oikeus erehtyä ja korjata myöhemmin mokansa.
 
No te jotka äänestitte kansanedustajia oppositiopuolueista niin vaatikaa heitä pitämään puolianne.
 
Hallituksella ei ole kansan tukea takanaan. Vaaleissa noin 49 % äänesti jotain muuta kuin tätä kokoonpanoa. Paluu 1900-luvun alkuun näissä paikallisen sopimisen aikeissa. Se on nähty, että patruunat ja muut suuryritysten pomot eivät taivu mihinkään korotuksiin. Aina on rajojen ulkopuolelta tulossa väkeä ja halvalla...
ja suomalaiset astuneet laivaan kiiltävän perässä
 
👍Äänestäjillä on oikeus erehtyä ja korjata myöhemmin mokansa.
 
Ja aina vaan tehdään kokoomusjohtoisen hallituksen toimesta päinvastoin. Koulutuksesta leikataan vaikka muuta luvattiin. Sen lisäksi opiskelijoilta vaikka kokoomuskin lupasi ihan päinvastaista kokoomusnuorten kanssa annetulla yhteisellä tiedotteella.
Velkaantumisen piti loppua.

Veronalennuksia ei pitänyt tehdä velkarahalla. Työttömyyden piti vähentyä, ei nousta.

Kai niillä on joku hajoita ja hallitse -vaihe päällä kun lakoista ei välitetä ja tuumaakaan ei diktatuurin tavoin anneta duunareille periksi. Pukumiehet määrää nykyisin.
 
Eduskunta määrää, niin kuin aiemminkin.
 
Yhteistyössä