Orpo lintsasi töistä

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Orpo olisi voinut ottaa päivän sairaspäiväksi ja tietenkin omien teesiensä mukaisesti palkattomaksi ensimm. sairaspäiväksi.

Ei olisi tätäkään juhlimista Orpon tarvinnut medialle selitellä.
 
vierailija
Kyse on siitä, miten tämä asia hoidettiin. Ensinnäkin vaimon syntymäpäivä oli kokousta edeltävänä päivänä. Miksi tämä salailu? Kyllähän synttäri oli tiedossa. Miksei sitä voitu alun alkaen sisällyttää lomapäiviin?

Jotkut ovat arvuutelleet, ettei Orpo oikein pärjää noissa kansainvälisissä yhteyksissä. Onhan siellä ennenkin ollut valtionpäämiehiä, joiden kielitaito ei ole kovin kummoinen, mutta silti. No, mene ja tiedä, Orpo ei ole johtaja.

Kyse on lisäksi siitä, ettei tämä ole tavallista työkaverin tuuraamista vaan siitä, miten valta jakautuu ja mitkä säännöt tätä koskevat. Ja todettakoon taas, että vastaavantyyppisessä tilanteessa edellisen hallituksen aikana olisi noussut niin hirveä haloo, että pääministerin eroa vaadittaisiin. Noh, ehkei tällainen olisi edes ollut mahdollista, ei aloitetta pm:n puolesta eikä vastaan tulemista (eli tuuraamista) presidentin taholta.

Tässä jälleen yksi kirjoitus asiasta.

"Julkisuudessa on pohdittu, oliko pääministerin puolison 50-vuotispäivä riittävä syy jättää kokous väliin. Olennaisempaa on, oliko se todellinen tai ainakaan ainoa syy. Ei välttämättä, siihen viittaa pääministeri Orpon tiistaina tarjoama selitys: ”Oli luontevaa, että koska oli ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskeva kokous, että tasavallan presidentti osallistui.”


Orpon mukaan presidentin ja pääministerin välillä ei ole mitään lautaskiistaa. ”Minun ja tasavallan presidentin työnjako sujuu erinomaisesti”, Orpo korosti.


Mutta sujuuko työnjako jopa vähän liiankin sulavasti? Orpo ja Stubb ovat puoluetovereita. Orpo on kertonut pyytäneensä Stubbin kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi. Kokoomuksella on ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksenteossa vahva värisuora. Sellaisessa tilanteessa voi tulla mieleen sopia kesän menoista kaverien kesken. Se ei ole kuitenkaan oikea eikä kestävä tapa vetää valtainstituutioiden välisiä rajoja.


Presidentti Sauli Niinistö nosti presidentti-instituution profiilia, mutta presidentin valtaoikeudet ovat ennallaan. Suomen ulkosuhteista päätetään yhä enemmän EU:n puitteissa. EU-asiat taas on osoitettu perustuslaissa selkeästi hallituksen vastuulle."


 

Yhteistyössä