Orgasmi, lateksipylly ja fallossymboli – Erika Vikman räjäytti someraivon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
…Sun Annie taas on oikeasti toisen miehen vaimo mutta antaa sulle.

Ni kumpi nyt sit on se lumppu jos sä lumputella haluat?
Palataan ajassa taaksepäin. Tapasin Annien noin 4 v sitten, hän oli hieman yli kolmekymppinen. Kössin hän oli tavannut kv-treffipalstalla noin 2015. Me kohdattiin sattumalta, ja hän kun ei tuntenut ketään naapurustossa, niin hän pyysi minua FB-kaverikseen.

Ketjupolttaja-Kössi piti häntä aika ahtaallaa omassa kodissaan, josta ei ollut pääsyä pois. Julkista ei ole, ja miestä piti passata kokoajan. Ei päässyt kuin ruoka- ja viinakauppareissuille kaupunkiin (Annie on absolutisti). Joskus vastentahtoisesti vei sentään uimarannalle, jossa ei saanut viipyä kauaa.
Omaisiaan A ei ole nähnyt yli kahdeksaan vuoteen. K sanoi että jos hän matkustaa sinne, niin takaisin ei ole tulemista, niin on jääneet osallistumiset molempien vanhempien 70 v juhliinkin 😢

Ja sitten se seksi. A paljasti myöhemmin meidän luottamuksellisen suhteen synnyttyä, ettei ollut harrastanut silloin seksiä yli viiteen vuoteen. Yritystä oli, mutta kun K veti aina viinaa ja tupakkaa, niin ei se onnistunut. Alkuaikoina vielä kun K kai osasi olla liikoja ottamatta.

Kössillä esiintyi myös väkivaltaisuutta, on tunnustanut minulle olevansa narsisti ja kärsii kaksisuuntaisesta. Ja se kyllä näkyy. Hän on paiskonut A:ta kohti kattiloita ja kännykkänsä suutuspäissään, ja kännätessään. Ihmettelin että miksi kattilat ovat soiketa eikä kansi pysy normaalisti päällä.

Mutta ne loppuivat onneksi kun A uhkasi lähteä kotimaahansa. K olisi joutunut palvelutaloon, koska ei pärjää yksin vuorokauttakaan. Pyörätuolissa hän on istunut jo vuosia

Meidän ensitapaamisesta kului muuten 7 kk, ennenkuin Annie teki kunnollisen aloitteen, kun nuorella terveellä naisella on luonnollisesti halut hänelläkin. Itse herrasmiehenä en koskaan tehnyt suoria ehdotuksia.

Ja Kössi on muuten ollut varsinainen pukki, korkeassa hyväpalkkaisessa hommissa oli. On kertonut itse kun ainakin yksi naispuolinen, päättävässä asemassa ollut nainen vaati seksiä, jotta miljoonien sopimus syntyy. On naiskennellut luvan kanssa alaisiaan konttorilla. Potkut tulivat lopulta, kun jollain risteilyllä oli kännipäissään ahdistellut jotain naista.

Ja huikein juttu oli se, kun hän lopulta toi Annien Suomeen, tarkoituksena oli tuoda toinenkin filippiiniläinen nainen, pieni haaremi siis. Mutta kun hän oli tavannut, niin perui tulonsa. Toteutuessaan he olisivat sanoneet tämän toisen olevan pelkkä kodinhoitaja 🤣

Siis koettakaa nyt ymmärtää ettei suhteemme ole ollenkaan sellaista pettämistä, kuin teillä olisi nyk elämäntilanteessanne. Normaali ja terve ihminen tarvitsee seksiä. Sehän on mitä parasta psyykelle ja fysiikallekin.

Kun sitä Annie ei saanut noin hirvittävän moneen vuoteen, niin sehän olisi ollut rikos ”inhimillisyyttään” kohtaan kieltäytyä olemasta ”hyväntekijä” 🥰
 
Lopuksi sinulle vielä kunnon rehelliset kehut. Kirjoitat ehdottomasti useimmiten asiaa, olen peukuttanutkin usein ”

Trumpin neuvottelutaktiikan plagiointia.
Tämä tauti varmasti leviää kulovalkean tavoin.
Ylistämällä alistamisen jo tyhmempikin hoksaa.
Hienoa, että S-S on saanut tai löytänyt uuden uhrin tällä palstalla.
Hän jos kuka on ylimielinen kirjautuneiden joukossa. Hänellä lienee vain maksettuja ystäviä. Naapureistaan hän kirjoittaa ilkeästi.
Surkeaa Alepa, surkeaa 🙄

Olen aina rehellinen, toisin kuin sinä. Patologinen valehtelija.

Tuskin osaat kaivaa Aivansaman vanhoja kirjoituksia, mutta sieltä se selviäisi sinullekin, että olen oikeassa. On usein saanut niitä 👍👍

Huomaatko muuten, taas jäit valheestasi kiinni.
Sinähän aina kehut ”sivuuttavasi” tekstini 🤣🤣🤣

Voi pientä reppanaa 🙇‍♀️
 
Viimeksi muokattu:
Eihän Annie mikään vanki kuitenkaan ole, aina voi lähteä. Ja turha höpistä mistään hoivavietistä tai lupauksesta. Sinäkin olet luikerrellut K:n taloon, missä panet hänen muijaansa. Melkoisia lumppuja olette itse
 
Eihän Annie mikään vanki kuitenkaan ole, aina voi lähteä. Ja turha höpistä mistään hoivavietistä tai lupauksesta.
Annie on, kuten varsinkin filippiiniläiset naiset yleensä. Heillä on erittäin voimakas hoivavietti ja Annie kyllä rakastaa Kössiä, ja on sydämestään sitoutunut häntä hoitamaan. Arvostan suuresti ❤️

Tapasin maakuntareissulla heikäläisiä ylläpitämässään ravintolassa ja eräässä aasialaiskaupassa. Ovat äärimmäisen luotettavia, sydämellisiä ja ystävällisiä.
Huomaan heidät mukavammiksi kuin tuntemani thaikut.
 
Eihän Annie mikään vanki kuitenkaan ole, aina voi lähteä. Ja turha höpistä mistään hoivavietistä tai lupauksesta. Sinäkin olet luikerrellut K:n taloon, missä panet hänen muijaansa. Melkoisia lumppuja olette itse
S-S sai hirveän sätkyn ja kirjoitusripulin viestistäni kuten arvasin.
Erika on herättänyt runsaasti mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Huomenna on Ystävänpäivä. Olen saanut paljon lahjavinkejä aiheesta. Yhden kirjan ehkä lainaan tai ostan. Bridget Jones-elokuvan katson joskus myöhemmin. Yle radio ykkösellä on aiheesta podcast.
Elokuvan teema on sitä yhtä ja samaa eli uusi suhde saa naisen uudestaan elämään kiinni. Ei pidä paikkaansa.
Elämä ilman miehiä pitää naisen täysjärkisenä.
 
  • Haha
Reactions: Setis.

Elämä ilman Anna Alepaa olisi pitänyt exänsä täysjärkisenä ja raittiina!
 
Kirjoitit tästä "Kössistä" kaikenlaista kamalaa ja varmasti pitää paikkansa, mutta tämänKIN kommenttisi perusteella voidaan hyvin todeta, ettet olet yhtään sen parempi.
Alepalle pitää antaa samalla mitalla takaisin. Olet aktiivisesti unohtanut kaikki hänen kymmenet törkyisät herjausviestinsä käytännössä kaikille mustille… 🙄
 
Miksi kidutat itseäsi vastenmielisillä teksteillä?
Netti on täynnä tasokasta luettavaa.
Olet ikävä kirjoittaja enkä ole mielipiteeni kanssa ypöyksin.
Kusipää on mielestäni liian lievä ilmaus. Hän suorastaan vainoaa itselleen epämieluisia kirjoittajia.

Totuuden lukeminen itsestään tietysti sattuu ja suututtaa teitä ja kaltaisianne. Suututtaa varsinkin kun kukaan ei ennen ole uskaltanut sanoa mitään suoraan päin naamaa. Nöyristelleet vaan… 🙄
 
Annie on, kuten varsinkin filippiiniläiset naiset yleensä. Heillä on erittäin voimakas hoivavietti ja Annie kyllä rakastaa Kössiä, ja on sydämestään sitoutunut häntä hoitamaan. Arvostan suuresti

Tapasin maakuntareissulla heikäläisiä ylläpitämässään ravintolassa ja eräässä aasialaiskaupassa. Ovat äärimmäisen luotettavia, sydämellisiä ja ystävällisiä.
Huomaan heidät mukavammiksi kuin tuntemani thaikut.
Luotettavia? Mistä sitä tietää mitä hekin puuhaa toisten selkien takana. Käyt kaupassa ja samantien tunnet heidät...
 
Hänen musiikkiaan ei kuule kuuntelemillani aikuiskanavilla. En tarkoita iskelmiä. Voitko mainita jonkun biisin niin kaivan juutuubista
Erikan biisit vahvasti nostaa naisia ja syrjäytyneitä, mokanneita jne. ”ihmisiä ollaan kaikki”!❤

Syntisten pöytä on hyvä!❤

Tykkään myös Cicciolinasta!❤
 
Viimeksi muokattu:
Minullahan näkyy olevan hyvä muisti, vaikka on kalkkikseksi haukuttu…
No tiedän sen toimivuuden kyllä itsekin.

Tuossa yllä on pohjanoteerausta kerrakseen. Ei pidä kiinnostaa, enkä odotakaan sitä. Ja tuo sinun vakiotyylisi, ”annat luvan kirjoittaa mielipiteensä” muille palstalaisille 🥱

Heh, minun läheiseni eivät ole täällä esittämieni mielipiteiden vaikutuspiirissä

No tässä esimerkkejä luvan antamisistasi, kun et itse millään hoksaa:
”1. Sinulla on toki vapaus luokitella naiset juuri haluamallasi tavalla
2. Erikaa ei ole pakko katsoa”

Kiitos, kiitos ja hallelujaa noistakin

”Tietysti jos koet minun olevan yli kaikkien muiden, niin se selittänee tulkintaasi.”

Tuo paljastaa sen minkä huomasin jo pian tänne tulon jälkeen. Olet todella ylimielinen ihminen, vastaavanlaisiin on tullut törmättyä niin työ- kuin harrastustenkin puitteissa. Onneksi harvoin. Kartan moisia ihmisiä, niin ah niin monet muutkin. Ylimielisyydessään ja muita jatkuvasti lytätessään ovat järjestään hyvin yksinäisiä ihmisiä.

Oho, ikäänkuin ensimmäisenä palstalaisena olet huomannut, että seksi myy, se on aina myynyt. Itsestään selvyyksien latelu voi sinusta tuntua kovinkin älykkäältä, mutta sitä se ei todellakaan ole. Noloa luettavaa kerrassaan.

Tiedoksi vaan muillekin, en ole mikään pornon katselija tai tuollaisten lievempien teennäisten naisluikertelijoiden ihailija. Rakastan luonnollisuutta, ja sitä Annie tarjoaa ihan riittävästi.

Lopuksi sinulle vielä kunnon rehelliset kehut. Kirjoitat ehdottomasti useimmiten asiaa, olen peukuttanutkin usein

Eikö sinulla mielestäsi ole vapautta luokitella naisia haluamallasi tavalla? Onko sinusta Erikaa pakko katsoa? Mikä sanomastani oli epätosi?

On melko alkeellista tehdä syväluotaavaa analyysiä kenekään persoonasta tällä palstalla. Se kertoo ehkä enemmän tekijästään kuin kohteesta. Useimmiten henkilöön menevä kommentointi asiasta kertoo sanojan omasta alemuuskompleksista ei siitä, että minä olisin ylimielinen.

Kovin monelle ne elämän yksinkertaiset asiat näyttää tulevan yllätyksenä, kuten se, että seksi myy ja sillä myydään. Oli se sinulle mieluista tai ei. Tälläkin hetkellä Erika on varsin suosittu keskustelun aihe. Jopa sinä boostaat hänen julkista imagoaan ja osallistut varsin mittavasti hänen julkisuutensa kasvattamiseen.

Olen lopen kyllästynyt miesten tarpeeseen sulloa naisia heitä miellyttävään muottiin. Tästä maailmasta löytyy varmasti jokaiselle yksi mieleinen ja kenenkään muun ei siihen lokeroon tarvitse sulloutua, joten annetaan Erikan olla justiinsa sellainen kuin hän haluaa. Ainakin hän näyttää tekevän jotain oikein ollessaan keskustelun aiheena monessa alustassa.
 
👍
 
Eikö sinulla mielestäsi ole vapautta luokitella naisia haluamallasi tavalla? Onko sinusta Erikaa pakko katsoa? *)

On melko alkeellista tehdä syväluotaavaa analyysiä kenekään persoonasta tällä palstalla. Se kertoo ehkä enemmän tekijästään kuin kohteesta. Useimmiten henkilöön menevä kommentointi asiasta kertoo sanojan omasta alemuuskompleksista ei siitä, että minä olisin ylimielinen. **)

Kovin monelle ne elämän yksinkertaiset asiat näyttää tulevan yllätyksenä, kuten se, että seksi myy ja sillä myydään. Oli se sinulle mieluista tai ei. ***)
Huohh, tämähän on toivotonta kun et ymmärrä/halua ymmärtää ja kaikki menee hilseesi yli.

Ei kyse ollut ollenkaan luokitteluni vapaudesta, sehän on itsestään selvyys, vaan siitä että taas olit ”lupaa minulle antamassa” *)

Elämänkokemusta katsos löytyy, ja olen työssäni kohdannut valtaisan määrän ihmisiä, joten kyky lukea toista on erittäin hyvällä tasolla, vaikka nyt itse sanonkin **)

Jälleen alennut dissaamiseen, ja latelemaan ”viisauksia” 🤣
Jokainen palstalainen ymmärtää, että seksi myy, ja yritit vääntää kömpelösti, etten minä muka sitä tietäisi ***)

Turha jatkaa tämän enempää, koska vääristelysi tulee tietysti jatkumaan, kun et osaa myöntää mitään. Ja onnittelut, hoviisi kuuluu näköjään yksi rekkautunut ”🌹
 
Lopeta nyt jo tuollainen riidan haastaminen.
 
Ketään ei juoteta väkisin.
Super-Setiksen jutut ovat kuin suoraan AA- jaAlAnon-palaverikeskusteluista.
Kaupparatsu Huikkanen on jymähtänyt mammapalstalle, kun pisnekset ja huuruiset ravintolaillat sänkypuuhineen ovat taakse jäänyttä elämää.
Olisihan niihin ollut mahiksia firman piikkiin vaikka kuinka, mutta minulle perhe-elämä ja vapaa-aika olivat niin kallisavoisia, etten harrastanut niitä.

Eräs todella ison firman kollega kertoi että kun hän tuli työreissusta kotiin niin taloyhtiöllä oli talkoiden jälkeen grilli kuumana ja kylmää olutta tarjolla runsaasti. Hänet kutsuttiin mukaan, mutta hän sanoi että ”kiitos ei sillä kosteasta illanistujaisesta tulisi työasiat mieleen” 🤣

Mutta kun ryyppääminen talon piikkiin tuntuu sinua kiinnostavan, niin mikset yrittäisi päästä sellaiselle alalle. Ei muuten sovi monille, viina voisi viedä sinut mennessään… 🥴 🥃🍸
 
Yhteistyössä