Opinko rakastamaan poikaani?

[huono äiti sekavissa tunnelmissa]

Hei äidit,

tiedän kerjääväni verta nenästä tällä aloituksella mutta kysynpä nyt kumminkin... :ashamed:

Eli ultrassa selvisi viime viikolla, että tuleva vauva on poika. Esikoiseni on tyttö. Jotenkin olin odottanut tästäkin tyttöä, en vaan osannut edes ajatella sitä mahdollisuutta että voisin saada pojan. Nyt olen ollut kuin puulla päähän lyöty ja olo on jotenkin haikea, jopa surullinen. Tunnen kovaa syyllisyyttä näistä ajatuksista ja siitä että niin kovasti toivoin taas tyttöä...

Asiaa ei helpottanut ollenkaan se, että jostain syystä myös mieheni toivoi kovasti tyttöä ja oli kovin pettyneen oloinen kun kuuli että poika sieltä on tulossa.

Onko joku muu tuntenut samoin ja kertokaa, meneekö tämä tunne ohi? Opinko rakastamaan poikalastani yhtä hurjasti kuin tyttöäni?

 

[juu]

Mulla kävi sama ekan lapsen kanssa, odotin ja toivoin kovasti tyttöä, mutta ultrassa kuultiinkin, että tulee poika. Nyt kyllä rakastan poikaa yli kaiken, enkä ikinä vaihtaisi häntä mihinkään =) Minusta on tosi hyvä, että sukupuolen kuulee halutessaan jo ultrassa. Ehtii sitten hyvin valmistautua ajatukseen.

 

[marikaks]

Mun mielestä tommoset tuntemukset on tosi outoja varsinkin ku itsellä on poika jota rakastan enemmän ku mitään. Musta olis iso rikkaus jos perheessä olis sekä tyttöjä että poikia. Jos et opi rakastamaan poikalastasi niin mielestäni sit olis jo parempi adoptoida perheeseen jossa lapsi saa ansaitsemaansa rakkautta. en tajuu miten ihmiset on noin pimeitä. Ymmärrän jos olisit vähän pettynyt mutta en tajuu miten voit epäillä pystytkö rakastamaan. aika empatiakyvytön ja tunnevammanen on mun mielestä äiti joka ei voi rakastaa lastaan.

 

[gdff]

Luulen, toivon ja uskon, että kun saatte nyt raskauden ajan totutella tuohon poika-ajatukseen, niin se alkaa iloksi muuttua ja viimein sitten kun saat pienen rinnallesi.
Käy vähän katselemassa poikien vaatteita tai tavaroita ja yritä sopeutua ajatukseen, kyllä se rakkaus sieltä sitten tulee kun pieni on maailmassa

 

[vieras vaan]

Mä kun ootin tuota esikoistani nii ootin kovasti tyttöä ja ehkä sitte hieman petyin ku siellä olikin poika. Mutta tuota poikaani rakastan aivan yhtä paljon kun olisin rakastanut jos se tyttö olisikin ollut. Nyt kun tuo tuossa vieressä nukkuu niin olen onnellinen että on poika ja terve sellainen. kyllä varmasti myös sinä tulet tulevaa poikaasi rakastamaan. *hali*

 

[teppana]

Kyllä opit.

 

[lapseton]

voit antaa sen meille, jos et rakastakaan häntä. me kun ei voida saada omia lapsia ja hoidot alkaa ketuttaan...

 

[vieras]

Ja monelle olisi rikkaus jos saisi "edes" sen pojan... Olkaa tyytyväisiä.

 

[sunflower20]

Meillä eka oli poika ja toista odottaessani olin aivan varma että siellä on tyttö. Raskaus, kaikki tuntemukset ja odotukset antoivat aihetta olettaa että tyttö tulee. Mä olin niin henkisesti valmistautunut siihen, että mä saan letittää hiuksia, ostaa vaaleanpunaista ja kaikkea tyttökamaa ym. Mutta meillä jännitys kesti ihan synnytykseen asti ja kätilökun hihkaisi että katsos kumpi tuli ja mä näin jalkojen välissä kulkuset niin pettymyksen aalto kulki läpi.
En mä varmaan kenellekään ole osannut totuutta kertoa, että ekaks tuli mieleen etten mä halua sitä, koska se ei olekaan tyttö.
Mutta nyt on mennyt melkein vuosi ja rakastan tuota poikaa niiin paaaljon ettei sanat riitä kertomaan. Se on ollut vaikeampi tapaus kuin ensimmäinen, ei ole antanut nukkua öitä, vaativa huutelija. Mutta se on niin ihana. Oma kultamussukka, aivan mahdottoman säkenöivä tapaus.
Eli varmasti opit rakastamaan sitä, olen aivan vakuuttunut.

 

[kaksi poikaa]

Usein tällaiset johtuvat stereotyyppisistä käsityksistä pojista. Ovat villejä, leikkivät vaan pyssyillä, riehuvat jne. Kannattaa miettiä miksi poika on pettymys, ylensä syy löytyy omasta historiasta tai asenteista.

Kun lapsi on siinä olemassa, naurat ajatuksillesi. Nimittäin kun lapsi syntyy, ei hän ole silmissäsi poika vaan oma lapsesi

 

[Joxu]

Kyllä se tunne ohi menee, eikä se susta siltikään tee huonompaa kuin muut odottajat. Mulla oli toisinpäin, toivoin poikaa kun meijän suku on aikalailla tyttö painotteinen. Mun isä ja mummi oli sitä mieltä että poika tulee ihan varmasti. Mies vaan sano että ihan sama kumpi tulee kuhan on terve. Mies kerran sano että toivoo jollaki lailla että tulis tyttö, sano että sais laulaa sitä Irwinin tyttö tuli kappaletta. Rakenneultrassa ultraaja sano että meille tulee melko varmasti tyttö, ekaks oli niin että sanoin miehelle että ei tullu sit mammanpoikaa, vaan isin tyttö. Mies sano että nyt pääsen sit laulaa Irwinin tyttö tuli kappaletta. Mutta nyt on jo asennoitunu erilailla. Liikutuin autossa kun tajusin että tyttö tulee. Ja nyt ajatuksena jo ihana että saan oman rakkaan tyttären.

Kyllä se siitä, uskon että pettymys vaihtuu vielä sullaki iloon ja rakkauteen poikaa kohtaan.

 

[ap]

Kiitos asiallisesti vastanneille.

Poikien maailma on minulle vaan niin kertakaikkisen vieras, koska elämässäni ei ole ollut juurikaan miehiä - aviomiestäni lukuunottamatta. Pojat tuntuvat niin kovin rajuilta etten tiedä miten osaan siihen suhtautua.

Ja kyllähän mä alitajunnassa tiedän, että tottakai lastani tulen rakastamaan, ei tässä nyt varmaan siitä niinkään ole kysymys... Vaan näistä pettymyksen tunteista jotka ovat vahvuudessaan minulle itsellenikin yllätys. Ja siitä seuraava syyllisyyden tunto ja paha mieli.
Toivoin vaan vähän tukea ehkä kenties samankokeneilta - ja näistä tuntemuksista ylipäässeiltä.

 

[vieras]

Kiitos asiallisesti vastanneille.

Poikien maailma on minulle vaan niin kertakaikkisen vieras, koska elämässäni ei ole ollut juurikaan miehiä - aviomiestäni lukuunottamatta. Pojat tuntuvat niin kovin rajuilta etten tiedä miten osaan siihen suhtautua.

Ja kyllähän mä alitajunnassa tiedän, että tottakai lastani tulen rakastamaan, ei tässä nyt varmaan siitä niinkään ole kysymys... Vaan näistä pettymyksen tunteista jotka ovat vahvuudessaan minulle itsellenikin yllätys. Ja siitä seuraava syyllisyyden tunto ja paha mieli.
Toivoin vaan vähän tukea ehkä kenties samankokeneilta - ja näistä tuntemuksista ylipäässeiltä.

Siitähän se sitten johtuu.

Eivät pojat ole automaattisesti rajuja Tuntemistani lapsista kaikkein menevin ja villein on tyttö. Mutta jos vanhempi ajattelee stereotyyppisesti, hän myös kasvattaa stereotyyppisesti käyttäytyviä lapsia.

 

[Tiinuliini]

Tuntemuksesi ovat ihan normaaleja :hug: Jokainen vanhempi "odottaa" varmasti lapseltaan jotain, vaikka ei tietoisesti sitä huomaisikaan. Joku odottaa tiettyä sukupuolta, toisella on mielikuva siitä millainen vauvan luonne tulee olemaan, joku toivoo, että lapsesta tulisi musikaalinen/urheilullinen/akateemisesti menestyvä tms. Jos lapsi ei vastaa näitä ajatuksia, vanhemmat voivat tuntea pettymystä ja pettymyksen tunteistaan syyllisyyttä. Sinun kannattaa varmaan alkaa ajattelemaan lastasi yksilönä, ei sukupuolensa edustajana. Itse odotusaikana mietin paljon ihan konkreettisia asioita: miltä vauva tuoksuu? Onko hänellä syntyessään hiuksia? Minkä väriset silmät hänelle tulee? Itselleni tuollaiset ajatusleikit tekivät hyvää, lapsesta tuli "tutumpi" vaikka emme olleet vielä konkreettisesti tavanneet.

 

[M Y R K K Y]

Huomaat myöhemmin kuinka hassu tuo ajatuksesi onkaan ollut.
On rikkaus että saatte myös toista sukupuolta olevan.

 

[ap]

Kiitos ihanista sanoistanne. :flower:

Ehkä näistä tunteista huolimatta silti ansaitsen tämän lapsen, vaikka sitä jo itsekin epäilin.

 

[Neiti Narina]

Kun saat pojan syliin ja opitte tunteen toisenne niin kyllä sä sitä opit rakastamaan :hug: Ja onhan sulla vielä aikaa ajatellakkin asiaa.

 

[vieras]

Minun on pakko kertoa sinulle erilainen tarina. Minulla on yksi lapsi, poika. Olin niin toivonut tyttöä ja näin itseni tytön äitinä, mutta tilanne ei ole vieläkään sellainen kuin haluaisin, vaikka poju jo 4-vuotias. En osaa olla hänelle läheinen äiti eikä meillä ole mitään yhteistä, onneksi hänellä on loistava isä. Enempää lapsia emme tee, koska en halua tehdä lasta, jos tulisikin taas poika enkä osaisi olla onnellinen hänestäkään. Rakastan siis poikaani tietenkin, enkä halua hänelle mitään pahaa, mutta en halua viettää aikaa hänen kanssaan

 

[LisaMarie]

Meidän toinen oli poika ja mä "tiesin" koko odotusajan, että se on poika, vaikka en osannu ollenkaan itseäni pojan äidiksi kuvitella.
Kun se syntyi, se oli aivan ihana vauva :heart:
Hyvin pitkään mä mielsin sen aivan sukupuolineutraalisti vauvaksi ja pikkuhiljaa sitä alkoi oppia hyväksymään sen että poikahan se on, äidin pieni mies, eikä mikään vauva :hug:

 

[kaksi rakasta]

Huomaat myöhemmin kuinka hassu tuo ajatuksesi onkaan ollut.
On rikkaus että saatte myös toista sukupuolta olevan.

Tätä peesaten.

Ja lisäks ei sillä loppujen lopuks ole mitään väliä mikä lapsi on sukupuoleltaan.
Itselläni oli nuita samoja ajatuksia kuin sinulla,ja huomasin todellakin että en olivat ihan tyhmiä ja turhia.

 

[vieras]

Usein tällaiset johtuvat stereotyyppisistä käsityksistä pojista. Ovat villejä, leikkivät vaan pyssyillä, riehuvat jne. Kannattaa miettiä miksi poika on pettymys, ylensä syy löytyy omasta historiasta tai asenteista.

Kun lapsi on siinä olemassa, naurat ajatuksillesi. Nimittäin kun lapsi syntyy, ei hän ole silmissäsi poika vaan oma lapsesi

Ai että miten ihana, asiallinen vastaus Minua suuresti surettaa tällaisissa keskusteluissa se, että tulee tunne kuin lapsi olisi (sukupuoltaan myöten) olemassa vanhempiaan varten. Lapsi on vain itseään varten, vanhemmillaan hän on vain hetken lainassa. Ap:n tuntemukset ymmärrän ja turha häntä on syyllistää, mutta eräänkin kommentti tässä keskustelussa on aivan karmiva. Ei osaa olla oman lapsensa kanssa? Mitä h*lvettiä?? Voisi olla ison elämänkoulun paikka tällaisillekin. Kellekään tietenkään mitään pahaa toivo, mutta vähän suhteellisuudentajua kehiin.

 

[äiti kuudelle]

Voi kyllä varmasti opit! Kun saat lapsen syliisi ja näet kuinka poikasi sinua katsoo - unohtuu epäilyksesi taivaan tuuliin. Meillä on 3 tyttöä ja 3 poikaa. Jokaista rakastan juuri siksi, että hän on lapseni. Ei siihen muuta tarvita :heart:

Ps. Meillä ainakin on mennyt niin, että pojat ovat luonteeltaan jopa "helpompia" kuin tytöt. Tyttöjen kanssa on pitänyt aina hieman enemmän vääntää asiasta kuin asiasta. Pojilla on paljon enemmän neuvotteluvaraa...

 

[opiu]

Toisaalta ihan ymmärrettäviä tuntemuksia, pienoinen pettymys sukupuolesta voi olla ihan normaalia mutta ei se että epäilee etteikö rakastaisi poikaansa - OMAA LASTANSA! Miksi ajattelet sen pojan olevan niin paljon huonompi kuin tyttölapsesi?
Itsellänikin on molempia sukupuolia ja koen sen valtavana rikkautena, on suorastaan ihanaa päästä käsiksi molempien, sekä tytön- että pojan maailmaan. Sen jälkeen kun meillä molempia on, ei enää voi käsittää toiveita lapsen sukupuolesta. Niin mahtavia on molemmat, sekä tytöt että pojat, niin erilaisia mutta niin samanlaisia ihania pieniä ihmisiä

 

[jep]

Tekisi mieli lohkaista jotain nasevaa mutta en ehdoin tahdoin halua bannia.

Joten tyydyn vain toteamaan että kyllä opit. Ja sinulla on koko loppuraskaus aikaa sopeutua ajatukseen eikä tarvitse pettyä synnytyksessä.

Shoppaa vaikka piristykseksi ihania vaatteita pojalle, vauvoille löytyy ihania. :heart:

 

[vieras]

Itsekkin toivon tyttöä, emme tiedä kumpi on tulossa. Omat tuntemukset ovat niin vahvat pojan suhteen, että olen siis varautunut saamaan poikavauvan.

Ja vaikkei ehkä mennekkään yksiin toiveeni kanssa, niin todellakin rakastan jo nyt tuota pientä ihmisenalkua, joka myllää tuolla vatsassani.