Opetustyökokemusta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja suomen kielen opiskelija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

suomen kielen opiskelija

Vieras
Täytyy myöntää, että minua vähän jännitti mennä ensimmäistä kertaa opettamaan suomea nuorille turvapaikanhakijoille. He ovat ilman vanhempiaan tänne tulleita.

Heti ensimmäisenä päivänä huomasin, että he ovat tosi mukavia nuoria ja että heidät on kasvatettu paljon paremmin suomalaiset ikätoverinsa. Vähän ennen tätä sijaisuutta olin opettanut kymppiluokkalaisia, ja se oli tosi kamalaa. Kyllä. Siihen on syynsä, että he ovat kymppiluokalla. Mutta ero näiden ryhmien välillä oli järkyttävän suuri.

Taidan opiskella suomen, kirjallisuuden ja kasvatustieteen lisäksi myös S2-oppiainetta. Turvapaikanhakijoiden opettaminen oli siinäkin mielessä mukavaa, että he oppivat joka päivä paljon, ja kaikilla oli tosi hyvä motivaatio oppia. Työn tulokset näki heti.

Heidän surulliset elämäntarinansa liikuttivat minua. Osa näytti aamuisin aika väsyneiltä, sillä he näkivät usein painajaisia tai eivät saaneet unta vaikeiden kokemustensa vuoksi. Silti he jaksoivat olosuhteisiin nähden hyvin opiskella.

Suotta mediassa puhutaan kaikkea pahaa. Se on vain erilaisuuden pelkoa. Kenties rasistisesti ajattelevat suomalaismiehet pelkäävät, että nämä pojat ja miehet vievät suomalaiset naiset. Sitä onkin syytä heidän pelätä! Kohteliaasti käyttäytyvät komeat pojat, jotka oppivat nopeasti suomen kielen, ovat varmasti tyttöjen suosiossa.
 
Juu ennen kaikkea suomalaiset miehet pelkää sitä, että nuo hurmaa kohteliaine käytöstapoineen Suomen naiset ja vievät ne vihille. Samalla kun he elävät heidän kanssaan tasa-arvoisessa parisuhteessa, niin ne nappaavat kaikki hyvät työpaikatkin insinööreistä lääkäreihin. He tekevät Suomesta menestyksekkään taas kerran. Perustavat kännykkäbusineksenkin Suomeen uudestaan.

Missään nimessä kukaan ei ajattele mitään päinvastaista.
 
kunhan saat vähän enemmän kokemusta, tulet huomaamaan, että myös maahanmuuttajiin, kuten suomalaisiinkin mahtuu ihan kaikki variaatiot käytöksestä, ikävä kyllä.
Itse olen mamuja opettanut vuosia ja tiedän mistä puhun. Mutta hienoa, että ensikokemuksesi on hyvä.
 
Ikävä lukea kymppiluokan opetuskokemuksestasi, sillä tilanne on oppilaille vähintään yhtä ikävä kuin opettajlle. Lapset, joilla on vaikeuksia, tarvitsevat opettjalta enemmän tukea. on helppoa leimata oppilaat häiriköiksi, vaikka oikea ongelma on joku muu.
 

Yhteistyössä