Opetatteko lapsille esim. hyvästelyn, tervehtimisen tavat?

Tuli vaan mieleen kun itte ollaan miehen kans tarkkoja että kylään mennessä lapsi 3v. tervehtii ja poislähtiessä huikkaa heipat. Siis silloinkin kun ollaan ihan vaan aikuisilla kylässä. Ja toki kiittää ym. perusjutut mitä nyt on arjessa muutenkin.

Kun yks kaveriperhe ei yhtään vaadi lapsiaan tervehtimään jne. Ittekin ovat kyllä aika hiljaisia ja ujoja.

 

meiltä nuo lapset tavat oppii, ei ole tarvinnut ihmeemmin opettaa...

 

HÖH, no ei tietenkään opeteta, turhaa touhua... eikös se nyt riitä että jotain murahtaa. Olipa taas kysymys

 

meiltä nuo lapset tavat oppii, ei ole tarvinnut ihmeemmin opettaa...

Niin no joo, noin siis meilläkin mutta siinä tilanteessa jos yrittää vaan livistää niin otetaan kiinni ja vaaditaan tervehdys/hyvästely. Siis ei nyt mitenkään pakottamalla

 

No kyllä aina heiluttamiset tehdään, kun lähdetään, mutta en mä muista useinkaan tuota 2 -vuotiasta käskeä erikseen tervehtimään. Siis jos nyt itsekin sanon vaan heit ilman kättelyjä tms. Kyllähän se lappi oppii seuraamalla ja mallista sitten.

 

Todellakin opetetaan, mutta lähinnä esimerkin avulla eli lapsi tekee mitä näkee vanhempiensa tekevän. Lapset ovat vauvasta lähtien vilkuttaneet heippa mutta jos ovat esim. niin innoissaan etteivät muista kiittää tai tervehtiä, muistutan. Minustakin on outoa jos vanhemmat eivät vaadi lasta vastaamaan tervehdykseen. Tavat kunniaan!

 

No kyllä mä ainakin sanon tolle meidän 2,5veelle että sanoppa heippa kun lähdetään pois jos ei itse sano. Mennessä tosiaan sanoo aina itsekin. Vastaus siis että muistutan/opetna jos ei itse sano.

 

No meillä myös 3-vuotias, ja vähän retuperällä on noi hommat... Lapsi on vaan monissa tilanteissa semmoinen, ettei saa sanaakaan suustaan (on semmoinen tarkkailijaluonne, ja unohtuu usein etenkin uusissa tilanteissa/uusien ihmisten kanssa tarkkailemaan jotain niin ettei poikaan saa oikein kontaktia). Heipat kyllä sanoo kun lähdetään jostain, koska silloin siinä tilanteessa ei ole enää mitään uutta ja tunnelma on rennompi. Myös kiittäminen on vaikeaa, koska jotain saadessaan poika vaan jää usein monttu auki eikä vaan saa sanoja suustaan. Ruokapöydässä tavat pojalla on muutenkin ihan hukassa (ei osaa ollenkaan keskittyä syömiseen ja syö tosi huonosti) että eipä sitä kiitostakaan kuulu. Eli vastaus kai on että yritetään opettaa, mutta kun se ei helposti tunnu onnistuvan niin ei (ainakaan vielä) hirveästi olla vaadittukaan...

 

Meidän lähes 3-vuotiaalta tulee kyllä kiitos ja heipat ihan automaattisesti. Ja jos joskus unohtuu, niin muistaa heti, jos jompikumpi meistä aikuisista sanoo. Mutta kylään mennessä se tervehtiminen on vähän jäänyt, koska siinä tilanteessa poika on niin innoissaan ja pää kolmantena jalkana jo menossa, että ei siinä paljon tervehtiä jouda...

Anteeksi taas ei osaa vielä sanoakaan, mutta sen on korvannut sana "hali".

 

Meidän lähes 3-vuotiaalta tulee kyllä kiitos ja heipat ihan automaattisesti. Ja jos joskus unohtuu, niin muistaa heti, jos jompikumpi meistä aikuisista sanoo. Mutta kylään mennessä se tervehtiminen on vähän jäänyt, koska siinä tilanteessa poika on niin innoissaan ja pää kolmantena jalkana jo menossa, että ei siinä paljon tervehtiä jouda...

Tästä sen huomaa miten erilaisia lapset voi olla! Meillä on samanikäiset lapset, joista kumpikaan ei tervehdi kylään tullessaan. Mutta ihan eri syistä, teillä sen takia että poika on innoissaan ja pää kolmantena jalkana menossa, meillä sen takia että poika "jäätyy" ovella ihmettelemään mihin tultiin, tarkkailee vaan eikä saa sanaa suustaan...

 

Niimpä, lapset ovat niin erilaisia. Ei ole yhtä samanlaista.

Kaupassa tuo meidän pikku vilperimme puolestaan tervehtii ventovieraitakin. "heiii heeii" ja kurottautuu kärryn istuimesta. D'oh.

 

ihan ovat oppineet erikseen opettamatta. katsovat ilmeisesti mallia meidän käyttäytymisestä kun mennään kylään ja lähdetään.

 

Mallia annan ja opetan samalla. Kiitos ja heippa tulee kyllä mut poika on sen verran arka uusissa tilanteissa että tervehtiminen on useinmiten sanomaton kohta. En ala toista pakottaa pakottamalla vaan tervehdin ja kehoitan lastakin tervehtimään. Pöytätapojakin osaa ja kuulee kyllä mikäli ei ole ihmisiksi. Vaadin käyttäytymään ikätasoaan vastaavasti.

 

Kyllä ovat ottaneet mallia vanhemmistaan ja osaavat tervehtiä, sekä hyvästellä, kiittää ja pyytää anteeksi.

 

No kylään mennessä noi lapset ei kyllä mitään tervehdi, ovat yleensä täysin tuppisuita ensi alkuun, kunnes pääsevät vauhtiin. Lähtiessä sanotaan heipat, tosin aina sekään ei onnistu tai paremminkin vilkutetaan, mutta jos lapsi ei olisi halukas lähtemään tai ei haluaisi, että vieras lähtee pois, niin ei tasan vilkuta eikä sano heippa, vaan enempikin murjottaa.
Kiitos on myös sana joka tuottaa vaikeuksia, siitä kyllä aina muistutetaan, mutta aina se ei vaan tule.

 

Tottakai opetetaan. 2-vuotiaskin osaa jo käsipäivää sanoa vanhemmille ihmisille

 

Ei ole tarvinnut erikseen opettaa, kyllähän tuo vanhempien ja muiden isompien esimerkkiä on seurannut. Kohteliaisuudesta oli juuri eilen juttua yleisesti, yritettiin selvittää, mitä kohteliaisuus ja epäkohteliaisuus käsitteinä tarkoittavat.

Meillä itseasiassa on vähän toisin päin ongelmaa, kun lapselle muodostuu nopeasti ja helposti kaikenmaailman rituaaleja, joita sitten pitäisi kaikkia muistaa noudattaa lähtiessä, tullessa, nukkumaan mennessä jne. Jos on joskus sanottu kauniita unia ja sitten sanotaankin nuku hyvin, niin seuraavalla kerralla pitää sanoa molemmat.