Oonkohan tyhmä, mutta en jaksaisi uskoa että tässä on syytä huolestua. raskaushöpinöitä...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jadal
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jadal

Vieras
Parin viikon aikana on muutaman kerran tuntunut sellainen humahdus päässä, samaan aikaan tuntuu kuin lattia tipahtaisi alemmas. Jonkin aikaa tuon jälkeen on aina vähän epätodellinen ja outo olo.
Normaalisti mulla on aina ollut tosi alhaiset, melkin liiankin alhaiset verenpaineet.
Nyt sitten oli paineet kohollaan, normaalin rajoissa edelleen, mutta sellaiset, että mulla ei koskaan ole niin korkeita paineta ollut. Paitsi juuri ennen synnytyksiä on paineet kohonneet tuolle tasolle, oli nyt siis 124/68. Eli ei korkeat, mutta mulle huomattavan paljon korkeammat kuin yleensä.
Lisäksi pissassa oli vähän proteiinia, ja sainkin liuskat kotiin, samoin määräyksen mittailla paineita, pysyvätkö noissa lukemissa.

Terkkari sanoi, ettei yksinään mikä noista ole huolestuttava, kun kaikki on raja-arvojen sisällä, mutta kun nuo kolme "oiretta" iskee yhtäaikaa, on parempi seurailla.

Mä itse en jotenkin jaksaisi uskoa, että tässä mitään myrkytyksiä pukkaa, kun jo neljäs raskaus, eikä aiemmissakaan ole vastaavaa ongelmaa ollut. Toki nyt seurailen ja koitan ottaa rauhallisesti, mutta en kyllä ole huolissani, pakko myöntää...

Sen verran näköjään kuitenkin vaivaa, että pitää siitä kirjoittaa :D
 
Raskausmyrkytys on vähän arvaamaton juttu. Mulla oli myrkytyksen oireet tokassa raskaudessa ja käynnistettiin 39+4. Kolme muuta raskautta on sujunut ihan ilman hankaluuksia. Sä tunnut olevan ihan hyvässä seurannassa. Sujuvaa odotusta! Ai niin ja muista juoda riittävästi!!!
 

Yhteistyössä