V
Vieras
Vieras
Eli tilanne aika hankala ollut jo melkein alusta asti. Nykyinen avopuolisoni on nyt kolme kertaa aiheuttanut kaaosta mun ja pojan 2v elämässä (ei ole pojan isä).
Ensin helmikuussa pisti baari-illan jälkeen suutuspäissään meidän kämpän hajalle. Suuttui kun juttelin ja tanssin pojan isän kanssa muutaman nopeen biisin yökerhossa. Kaikki muut suurinpiirtein meni paskaksi paitsi miehen omat huonekalut. Jopa pojan pinnasängyt pisti palasiksi. =/
Sitten kesäkuun alussa (yllättäen) baari-illan jälkeen meille tuli jostain riitaa, en edes muista enää mistä. Jostain tosi typerästä kännisten löpinöistä varmaan. Heitti/tönäs mut maahan, niin että mun nenän varsi aukes, kun kaaduin naamalleni mattoon. Olin kyllä itse läpsint ensin muutaman kerran käteen sitä ennen tota ja sanoi sen ärsyttäneen ja joku vaan napsahti päässä.
No nyt, äsken, kun tultiin kotiin uimareissulta pojalla palo jostain syystä käämit kun tultiin sisään. Mä menin kaikessa rauhassa suihkuun itse ja kuulin koko ajan kuinka poju raivoo kylppärin oven takana, mutta en ollut muka moksiskaan. Suihkusta kun tulin ja aloin laittamaan poikaa yöunille huomasin vasemmassa poskessa punasen laikun. Ukko tuli partsilta röökiltä ja kysyin, että mikä pojalla on tossa? Oli ensin, että mikä? No emmä tiiä. Mä sanoin, et näyttää ihan siltä ku siihen ois läimästy. Myönti sitten että oli antanut siihen muutaman luunapin!! Kun katsoin tarkempaan, oli niitä jälkiä siinä ainakin kuus seittemän! Muutama jo mustelmalla heti. Kysyin miksi?! Ei kuuelmma muulla saanut hiljaiseksi, eikä silläkään...
Ukko kyllä katunut joka kerta, mutta nyt jo kolme kertaa saanut pahaa aikaseks lyhyessä ajassa...reilu 10kk.
Mulla on niin pahamieli, tässäkö tää meidän suhde nyt oli. Olin niin rakastunut... :'(