Toggle sidebar

Oon tosi yksinäinen, vaikkakin perheellinen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja suru
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
S

suru

Vieras
Nytkin on lapset ulkona kavereiden kanssa. Mies on omien kavereidensa kanssa harrastamassa. Muina iltoina on ollut samat kuviot, paitsi että mies tehnyt ikkunaremppaa kotona.

Omista kavereista kukaan ei koskaan tule käymään. Ei ole aikaa lenkille. Ei kahvikupposellekaan. Osa ei vastaa puheluihin/soita takaisin tai vastaa tekstariin :( Eikä pyydä käymään.

Mitä kummaa olen tehnyt näin väärin, että olen ansainnut yksinäisyyteni???
 
Mulla oli ennen kavereita, oltiin päivittäin monien kanssa tekemisissä, sitten aloin seurustella ja hellun kanssa muutettiin uudelle paikkakunnalle. Kavereista monet unohti saman tien, ja minä olen nykyään se joka pitää huolen yhteydenpidosta. Siis vain minä. Kukaan ei kysele minun kuulumisiani, vaikka ennen soiteltiin puolin ja toisin monta kertaa viikossa. Tällä paikkakunnalla minulla on vain yksi ystävä, jota en viitsi vaivata joka kerta kun hellu menee omien kavereidensa kanssa viettään iltaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yks yksinäinen:
Mulla oli ennen kavereita, oltiin päivittäin monien kanssa tekemisissä, sitten aloin seurustella ja hellun kanssa muutettiin uudelle paikkakunnalle. Kavereista monet unohti saman tien, ja minä olen nykyään se joka pitää huolen yhteydenpidosta. Siis vain minä. Kukaan ei kysele minun kuulumisiani, vaikka ennen soiteltiin puolin ja toisin monta kertaa viikossa. Tällä paikkakunnalla minulla on vain yksi ystävä, jota en viitsi vaivata joka kerta kun hellu menee omien kavereidensa kanssa viettään iltaa.
Click to expand...

Minulla vähän sama tunne. Että ei viitsisi aina olla se joka (yrittää) mennä käymään. Tulee tunkeutuja-olo. Vaikka harvemmin käynkään. Samoin tuntuu, tyhmältä olla aina se, joka soittaa ja kysyy mitä kuuluu. Kun toinen ei soita koskaan. Ei tosiaan kysy, mitä MULLE kuuluu...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
no ne ei ole sitten oikeita ystäviä, mä ainaskin lopetin sellaisille soittamisen...
Click to expand...

No sitten niitä ei jäänyt yhtäkään. Jännä homma, että mut on kelputettu olkapääksi, kun on murheita. Ja kun esim. uusi onni on saapunut, mut voidaankin jättää kuin vanha lelu, nurkkaan pölyyntymään :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja suru:
Nytkin on lapset ulkona kavereiden kanssa. Mies on omien kavereidensa kanssa harrastamassa. Muina iltoina on ollut samat kuviot, paitsi että mies tehnyt ikkunaremppaa kotona.

Omista kavereista kukaan ei koskaan tule käymään. Ei ole aikaa lenkille. Ei kahvikupposellekaan. Osa ei vastaa puheluihin/soita takaisin tai vastaa tekstariin :( Eikä pyydä käymään.

Mitä kummaa olen tehnyt näin väärin, että olen ansainnut yksinäisyyteni???
Click to expand...
Et ole antanut ystävillesi sellaista aikaa kuin he olisivat aiemmin kaivanneet? Mulla on vuosikymmenten saatossa ollut usemapikin ystävä - kavereista puhumattakaan - jotka seurustelemaan alettuaan ja/tai perhettä perustaessaan enää viis veisasivat Keittiksestä. Sitten, kun tuli ero tai lapset kasvoivat, kas kummaa...Keittiskin alkoi taas seuraksi kelpaamaan. Ikävä kyllä mä olin jo siinä vaiheessa solminut uudet ystävyys- ja kaverisuhteet.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja suru:
Nytkin on lapset ulkona kavereiden kanssa. Mies on omien kavereidensa kanssa harrastamassa. Muina iltoina on ollut samat kuviot, paitsi että mies tehnyt ikkunaremppaa kotona.

Omista kavereista kukaan ei koskaan tule käymään. Ei ole aikaa lenkille. Ei kahvikupposellekaan. Osa ei vastaa puheluihin/soita takaisin tai vastaa tekstariin :( Eikä pyydä käymään.

Mitä kummaa olen tehnyt näin väärin, että olen ansainnut yksinäisyyteni???
Click to expand...
Et ole antanut ystävillesi sellaista aikaa kuin he olisivat aiemmin kaivanneet? Mulla on vuosikymmenten saatossa ollut usemapikin ystävä - kavereista puhumattakaan - jotka seurustelemaan alettuaan ja/tai perhettä perustaessaan enää viis veisasivat Keittiksestä. Sitten, kun tuli ero tai lapset kasvoivat, kas kummaa...Keittiskin alkoi taas seuraksi kelpaamaan. Ikävä kyllä mä olin jo siinä vaiheessa solminut uudet ystävyys- ja kaverisuhteet.
Click to expand...

No en mä oikein tiedä. Kun ollaan samaa ikäluokkaa. Lapset ollu pieniä kutakuinkin samaan aikaan. Kerhoissa käyty samoina vuosina. Mut silti, mua ei esim. koskaan pyydetty matkaan, kun äipät lähti viihteelle, kahvittelemaan lapsinee jne. En tiiä. Muuta ku sen, että yksinäinen olen.
 
Kuulostaa siltä että he ei oikeesti ole sun ystäviä. Mä olen lopettanut tuttavuuden/ystävyyden laakiin, jos olen huomannut että toinen ei oikeesti ole kauhean kiinnostunut minusta. Kirpasee, mutta parempi niin. En todellakaan halua että mun kanssa ollaan paremman puutteessa tms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mieki:
Kuulostaa siltä että he ei oikeesti ole sun ystäviä. Mä olen lopettanut tuttavuuden/ystävyyden laakiin, jos olen huomannut että toinen ei oikeesti ole kauhean kiinnostunut minusta. Kirpasee, mutta parempi niin. En todellakaan halua että mun kanssa ollaan paremman puutteessa tms.
Click to expand...

Mistäpä sit sais näin keski-ikää kohti mentäessä uusia TODELLISIA ystäviä? Ei tunnu jumpista esim. tarttuvan matkaan.
 
Mä olen nyt jännässä tilanteessa. Olen juuri eronnut ja huomaan että ystävät ja kaverit on tosiaan vähissä. En tainnut huoltaa viimeisen kuuden vuoden aikana ystävyyssuhteita ja ainakin nyt tuntuu, että viime vuosina solmitut ystävyydet onkin aika heikoilla pohjilla. Mutta nyt mulla on aikaa tutustua uusiin ihmisiin:)
 
tänään ajelin autolla ja mietin kuinka kauan on aikaa kun joku kävi kylässä minun takia? meni jo ennen joulua olevaan hetkeen muistelot.

kovempi isku sydämeen tuli kaupassa.
Pojan eskari kaverin äiti oli siel perheineen.Kuljimme äiti porukalla yhdessä hakemaan lapsia eskarista koko kevään.
tämä äiti suunnitteli tyttöjen iltaa ja kuvittelin kun kutsui koko prukan (5äitiä) että kaikki tulis olisin minäki.
kevään suunniteltiin kun alkaa helteet yms lähtee lapsensa hoitoo ja saunotaaan ,syödään tehdään jalkahoidot,kasvohoidot yms ja sitten ehkä baariin tai ei.
hänellä on numeroni.hänet olen tavannut kesällä useasti kun lapsemme on kavereita ja on kutsunut kahville ja olenki käynyt.

Poikansa valitti sitten kassalla että äiti pitää tänään taas tyttöjen illan sen ja sen kanssa ja joka ikinen kk on pitänyt pitää.kyse oli mamma porukasta jonka kanssa kuljin eskari vuoden.

hän oli nolona.
minä kuvittelin kun ystävinä pyörimme yhdessä ja ihan silmiin katsoen sanotaan että tulethan sinäki niin sitä tarkoitetaan.


kyllä,nyt ryven itsesäälissä.olen pettynyt itseeni.olen miettinyt mikä tässä minussa niin paskaa on että ystäviä ei saa enään?
Peiliin olden katsonut.olen ollut oma itseni toisten seurassa hyvät käytöstavat omien mutta yksin olen siltikin.

tajusin ettei kukaan suvusta pidä yhteyttä. minä aina soitan.kukaan ei kysy miten jaksan 3n lapsen kanssa.lapseni ei näe mitään mallia miten sukuun pidetään yhteyttä tai miten normaaalisti ihmisillä on muita ympärillä eikä vain koti ja vanhemmat.

onneksi vanhimmalla on kavereita.

silti olen niin yksinäinen.hetket kun olen jonkun porukan seurassa vaikka käyn naapurissa kahvit juomassa ovat elämäni suola.nyt vaan on mennyt kk ja toinenkin kun ei ketään ole ollut soittelusta huolimatta.

kuvitteleeko kaikki sitten että olen kiireinen yms?en tied.

olen todella yksin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja suru:
No en mä oikein tiedä. Kun ollaan samaa ikäluokkaa. Lapset ollu pieniä kutakuinkin samaan aikaan. Kerhoissa käyty samoina vuosina. Mut silti, mua ei esim. koskaan pyydetty matkaan, kun äipät lähti viihteelle, kahvittelemaan lapsinee jne. En tiiä. Muuta ku sen, että yksinäinen olen.
Click to expand...
Kuinka usein pyysit itse näitä äitejä mukaasi, kun lähdit viihteelle tai lapsinesi kahvittelemaan? En kysy pahalla vaan siksi, että useimmiten se ystävyys edellyttää vuorvaikutusta. Ei sitä, että yksi odottaa aina, että muut pyytävät vaan seitä, että se yski järjestää jotain ja pyytää muut mukaan. Mitä pidempi aika menee siihen, että et ketään mukaasi pyydä, sitä pidempi aika ystävilläsi on aikaa löytää niitä, jotka pyytävät.

 
Alkuperäinen kirjoittaja äitix4:
tänään ajelin autolla ja mietin kuinka kauan on aikaa kun joku kävi kylässä minun takia? meni jo ennen joulua olevaan hetkeen muistelot.

kovempi isku sydämeen tuli kaupassa.
Pojan eskari kaverin äiti oli siel perheineen.Kuljimme äiti porukalla yhdessä hakemaan lapsia eskarista koko kevään.
tämä äiti suunnitteli tyttöjen iltaa ja kuvittelin kun kutsui koko prukan (5äitiä) että kaikki tulis olisin minäki.
kevään suunniteltiin kun alkaa helteet yms lähtee lapsensa hoitoo ja saunotaaan ,syödään tehdään jalkahoidot,kasvohoidot yms ja sitten ehkä baariin tai ei.
hänellä on numeroni.hänet olen tavannut kesällä useasti kun lapsemme on kavereita ja on kutsunut kahville ja olenki käynyt.

Poikansa valitti sitten kassalla että äiti pitää tänään taas tyttöjen illan sen ja sen kanssa ja joka ikinen kk on pitänyt pitää.kyse oli mamma porukasta jonka kanssa kuljin eskari vuoden.

hän oli nolona.
minä kuvittelin kun ystävinä pyörimme yhdessä ja ihan silmiin katsoen sanotaan että tulethan sinäki niin sitä tarkoitetaan.


kyllä,nyt ryven itsesäälissä.olen pettynyt itseeni.olen miettinyt mikä tässä minussa niin paskaa on että ystäviä ei saa enään?
Peiliin olden katsonut.olen ollut oma itseni toisten seurassa hyvät käytöstavat omien mutta yksin olen siltikin.

tajusin ettei kukaan suvusta pidä yhteyttä. minä aina soitan.kukaan ei kysy miten jaksan 3n lapsen kanssa.lapseni ei näe mitään mallia miten sukuun pidetään yhteyttä tai miten normaaalisti ihmisillä on muita ympärillä eikä vain koti ja vanhemmat.

onneksi vanhimmalla on kavereita.

silti olen niin yksinäinen.hetket kun olen jonkun porukan seurassa vaikka käyn naapurissa kahvit juomassa ovat elämäni suola.nyt vaan on mennyt kk ja toinenkin kun ei ketään ole ollut soittelusta huolimatta.

kuvitteleeko kaikki sitten että olen kiireinen yms?en tied.

olen todella yksin.
Click to expand...

:hug: Kuulostaa niin tutulta. Se on vaan jännä juttu, että toisilla niitä ystäviä ja tuttuja riittää joka lähtöön. Toisille ei edes sitä yhtä. Ainoat ihmiset, joiden kanssa nykyisin puhelimessa(kaan ) juttelen, on oma äiti, sisko ja anoppi (liki 80-vuotias ). Säälittävää?

 
,Mistäpä sit sais näin keski-ikää kohti mentäessä uusia TODELLISIA ystäviä? Ei tunnu jumpista esim. tarttuvan matkaan.[/quote]



Niin, ei se kyllä aikuisena ole niin helppoa ystävystyä. Mä oon ainakin tosi nirso ja oletan että muutkin:) Mä olen sosiaalinen ja puhelias ihminen ja oletan että jos minun henkinen ihminen tulee vastaan, ystävystyn varmaan jonkun tasoisesti ajan kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja suru:
No en mä oikein tiedä. Kun ollaan samaa ikäluokkaa. Lapset ollu pieniä kutakuinkin samaan aikaan. Kerhoissa käyty samoina vuosina. Mut silti, mua ei esim. koskaan pyydetty matkaan, kun äipät lähti viihteelle, kahvittelemaan lapsinee jne. En tiiä. Muuta ku sen, että yksinäinen olen.
Click to expand...
Kuinka usein pyysit itse näitä äitejä mukaasi, kun lähdit viihteelle tai lapsinesi kahvittelemaan? En kysy pahalla vaan siksi, että useimmiten se ystävyys edellyttää vuorvaikutusta. Ei sitä, että yksi odottaa aina, että muut pyytävät vaan seitä, että se yski järjestää jotain ja pyytää muut mukaan. Mitä pidempi aika menee siihen, että et ketään mukaasi pyydä, sitä pidempi aika ystävilläsi on aikaa löytää niitä, jotka pyytävät.
Click to expand...

Kyselin puistoseuraksi, kaupungille, lenkille viikoittain. Muutamana vuonna aloin hyvissä ajoin ennen joulunalusaikaa (lokakuun alussa ) kysellä sopivaa ajankohtaa tyttöjen omille pikkujoulupippaloille. Ja kas kummaa, YHDELLEKÄÄN ei sopinut oikein mikään aika. Noh, onneksi oli aikaa muihin juhliin :whistle: Soittelin, meilailin. JA aina vaan minä olin se, joka lähestyi. Että en usko olevan yrittämisen puutetta. En myöskään koe tungetelleeni.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa