Oon niiiin loppu mieheeni

["Juh"]

[QUOTE="ups";22349165]No tää maapala on mun unelma ja siitä on kauheen vaikee päästää irti ja hommia riittäis niin hemmetisti.... Tiedän etten enää koskaan voi saada tämmöstä ja menetän hevoset, koirat, kissan.. kaiken (tiedoksi että koirat ja kissat ovat ulkona asuvia, eikä niitä varmasti pysty ottamaan kerrostaloon).

Pelottaa myös kauheesti se että miten pärjään yksinhuoltajana, miten jaksan ja kykenen tekemään kaiken yksin ja hoitamaan kaiken yksin.

No mun kannattais mennä kaupunkiin kerrostaloon, koska joudun toki luopumaan autosta, koska ei rahat semmosen pitämiseen riitä. Ja tällöin mun kannattaa myös muuttaa lähelle vanhempia, jotka asuvat kaupungissa, että saan heiltä tuen ja turvan, etten jää täysin yksin. Eli ei oikeen voi valita siltä väliltä... En yksin vieraaseen paikkaan kuitenkaan lähde....[/QUOTE]

Kyllähän sitä paskaa sataa niskaan niin kauan kuin sitä siedät. Teidän pitää oikeasti keskustella kuin aikuiset ihmiset siitä, miten toista ihmistä kohdellaan, millaisia roolimalleja halutte olla lapsellenne. Jos et saa suutasi auki niin kirjoita vaikka kirje, jos silläkään ei oikeasti ole mitään tehoa, kannattanee oikeasti miettiä vaikka asumuseroa. Ei se, että ulkoiset puitteet ovat hyvät, korvata sitä, että henkinen hyvinvointi kärsii!

 

[narsistin tytär]

Minun isälläni oli narsistinen persoonallisuushäiriö, johtui lapsuuden ja nuoruuden tarumoista. Äiti uskotteli pitkään, että mies on normaali, sillä välillä hän oli normaali, hyviä päiviä oli. Mutta se paheni ajan kanssa, raivokohtaukset lisääntyivät, syyttely lisääntyi, elämä oli kaoottista. Lopuksi äidistä meinasi tulla hullu. Silloin mies tajusi itse lähteä. Äiti on nyt ollut uusissa naimisissa 20-vuotta, ja syyttää itseään yhä ja pitää huonona, vaikka kaikki on ollut hyvin 20-vuotta. Niin alisteinen hän oli. Narsisti sai nakerrettua häntä pikkuhiljaa.

 

[fifiia]

Omat rajat sietämisen ja jaksamisen suhteen pitää tehdä selväksi parisuhteessa. Itse miettisin onko mies aina käyttäytynyt samalla tavalla tai milloin käyttäytyminen on muuttunut? Voisiko käyttäytyminen johtua stressistä, masennuksesta tai jostakin muusta? Vastuun jokainen aikuinen minusta joutuu omasta käyttäytymisestää tai terveydestään kantamaan itse. Hyvä vaihtoehto voisi olla parisuhdeterapia jos saat miehen siihen suostuteltua. Jaksamista :hug: sinulle!

 

[...]

Mutta voithan jatkaa hevosten parissa vaikka muuttaisitkin kaupunkiin tai jonnekkin muualle. Sinun täytyy punnita asioita tarkkaan. Ehkä pelko tulevasta saa sinut "keksimään" syitä jäädä suhteeseen? en tiedä. Mutta ilmeisesti sinulla on kiusaamisen yms. jälkeen jäänyt huono itsetunto, etkä usko että pärjäisit yksin? Tämä on kuitenkin täyttä tarua. Sinä pärjäät siinä missä muutkin! Ota oma elämäsi hallintaan ja ala kohentamaan omaa itsetuntoasi vaikka hakeutumalla terapiaan! Älä jää huonoon suhteeseen lapsesi varjolla!

 

["ups"]

[QUOTE="Juh";22349720]Kyllähän sitä paskaa sataa niskaan niin kauan kuin sitä siedät. Teidän pitää oikeasti keskustella kuin aikuiset ihmiset siitä, miten toista ihmistä kohdellaan, millaisia roolimalleja halutte olla lapsellenne. Jos et saa suutasi auki niin kirjoita vaikka kirje, jos silläkään ei oikeasti ole mitään tehoa, kannattanee oikeasti miettiä vaikka asumuseroa. Ei se, että ulkoiset puitteet ovat hyvät, korvata sitä, että henkinen hyvinvointi kärsii![/QUOTE]

Molempia on yritetty, sekä juttelua, ei juttele takasin, että kirjettä... tai siis lukuisia kirjeitä. Ei koskaan halua jutella niistä sen enempää.

Sitten hevosharrastuksesta, niin sehän sitten jää.... Koska kaupungissa hevonen ei ole omassa pihassa ja itse harrastus on niin kallista, että yh äidillä siihen tuskin on varaa.... Olen tavoitteellinen ja valmentautuva ratsataja, joten harmittaahan se ihan älyttömästi kun en voi kotipihassa hypätä hepan selkään... Mutta tiedän että nämä on oikeesti todella tois arvoisia juttuja... Sitä vaan tulee ajateltua kaikki nämä asiat läpi.

Narsismin piirteitä en huomannu alkuunsa ollenkaan. Vuosi vuodelta olen huomannut niitä enemmän ja enemmän. Varsinkin jos satun sairastamaan, esim. sikainfluenssan, niin hoidin lapsen ja itseni vaikka olin todella kipeä ja loppujen lopuksi oltiin lapsen kanssa sairaalassa hoidossa. Samoiten nyt olen todella kipeä ja silti hoidan paljon asioita, koska hän on aina kipeämpi, päähän särkee, selkään särkee tms... Ei mun ololla taikka kivuilla ole merkitystä. Empatia puuttuu tyystin häneltä. Ja on noita juttuja vaikka ja kuinka. Mutta aina olen väärässä ja aina kun joku asia on kadoksissa olen minä sen hävittäny ja mun pitää tietää missä se on ja sitähän tivataan kunnes tavara löytyy... Tosin ensin tänäänkin heiteltiin tavaroita sohvilta lattialle yms...

 

["vieras"]

Täällä myös yksi joka luopui "unelmatalostaan" narsistin takia. Oli pakko valita, joko oma ja lapsen terveys / henki vai materia. Vieläkin välillä tulee harmitus sen talon ja sen itse rakentaman puutarhan takia, mutta olen kuitenkin järjettömän onnellinen, että nyt mulla ja lapsella on oikeesti tilaa hengittää...

 

[maize]

[QUOTE="ups";22349111]Toki rakastan miestäni... Ainakin niinä päivinä jolloin menee hyvin...

Jotenkin ero tuntuu vaan niin isolta asialta, että ei semmosta voi ihminen kokea.... Naimisiin on menty siinä uskossa että rakkautta riittää koko loppuelämän....

Ja "aikuinen": Ei se oo niin helppoa... Jos oot se kiltimpi osapuoli joka ottaa vastaan kaiken sen mitä niskaan tulee ja kestät sitä päivästä toiseen... Itkeskellen yksin, mutta se helpottaa aina ainakin hetkeksi aikaa. Sä et varmaan ottaiskaan vastaan, mutta näin koulukiusattuna ja kaiken paskan niskaan saaneena, sitä vaan kestää yllättävän paljon....[/QUOTE]

joo mä oon meillä se koulukiusattu,enkä kuule jätä sanomatta jos koen vääryyttä,mistä se toinen muuten tietää mitä tunnen/ajattelen?

voiko olla mahdollista että miehesi on uupunut tai masentunut? silloin tollanen käytös voisi ollakkin vain oire hänen pahasta olosta.

no joo mutta kyllä se isä kakka vaipat saa vaihtaa siinä missä äitikin ja opetella hoitaa lastaan!