Oon niiiin loppu mieheeni

["ups"]

Mä oon niin loppu ainaiseen syyttelyyn, tappeluun ja mökötyksiin. Tottakai tiedän että ei voi olla "vika" vaan toisessa, mutta silti.
Miehelläni ei myöskään ole kykyä empatiaan, jonka kyllä ymmärrän hänen nuoruuden ja lapsuuden traumojen takia, mutta ei en kestä tätä...

Vähintään joka toinen päivä itkettää kun ukko on ollu ilkeä ja inhottava ja syytelly mua turhista. Kuten tänään kaukosäätimen hävittämisestä. Tivas ja tivas että mihin oon sen laittanu ja oon sitä käyttäny viimesimpänä ja kun kerroin että olen laittanu kaukosäätimen just sinne missä se aina on. Niin ei kun ei oo siinä ni minä olen sen johonkin nyt hävittäny. Ja todellisuus oli kun hän itse oli laittanu suklaapaperit roskiin, oli siinä samassa menny tämä ko. kaukosäädinkin sinne.... Anteeksi ei osaa pyytää, vaikka sanoinkin jo että olis kiva jos hän pyytäisi anteeksi syytöksiään, mutta ei........

Tuntuu siltä että ansaitsisin parempaa..................

 

[Oldman]

Kasva aikuiseksi

 

["ups"]

Kiitos vaan, täällä kirjottelee naimisissa oleva yhen lapsen äiti, ikää 27v.

 

[hihhuli hei huolta nyt ei]

minäpä en, laitoin just miehelle keltaisesta pyyhkeestä turbaanin, hauska näky! XD

 

["ups"]

Halusin vaan avautua jollekkin / jonnekkin pahasta olostani, koska tekis mieli pakkaa kimpsut ja kampsut kainaloon ja lähteä lapsen kanssa. Mutta kun se ei oo niin yksin kertasta....

 

["ups"]

Tästäkin näköjään tullu tällänen palsta.... olis vaan toivonu jotain fiksua juttua taikka sitten ei sitä juttua ollenkaan.

On vaan niin saatanan paha olla koko ajan!

 

[en tajua?]

Miksei naiset ymmärrä jättää sitä huono miestä ja lähteä? Mikä siinä muka on niin vaikeaa?

 

[Suzyanne]

Kasva aikuiseksi

Idiootti. Taidat olla Herra Majuri uudestisyntyneenä.

Ap:lle paljon voimia ja jaksamista! :hug:

Olen itsekin huomannut ettei täältä kannata oikeasti kysyä paljon mitään, ilman että saa v*ttuilua. Itsekin tänään mieleni pahoitin täällä ihan viimeisen päälle.

 

[täältä sohvalta]

Niin, joko sitä sietää tai sitten ei. Ne taitaa olla vaihtoehdot Lähe lapsen kanssa muutamaksi pväksi kyläileen johonkin? Tai sit ite ja isä jää lapsen kanssa kotiin. Pääset vähän nollaamaan.

 

["vieras"]

Lähden vielä kun olet nuori ja luo itsellesi parempi elämä.

 

[Suzyanne]

Miksei naiset ymmärrä jättää sitä huono miestä ja lähteä? Mikä siinä muka on niin vaikeaa?

Huono mies? Onko elämä muka niin yksioikoista sinusta? Kyllä kuule parisuhteessa on kysymys paljon monimutkaisemmasta kuviosta kuin että onko mies "hyvä " vai "huono".

 

["ups"]

En tiedä mitä tekisin ja mihin menisin. Meillä on maatila, jota en toki yksin pysty hoitamaan. Mun tuloilla en edes pysty elämään täällä, pitäis laittaa hevoset menemään ja vieraat hevoset pihalle...

Enkä tiedä että miten edes sitten eläisin, ei kai sitä edes vuokrakämppää saa kodinhoidontuella oleva ihminen... Että pitäis varmaan olla sitten palkkatöissä sitä ennen... Ja en toki jäis tänne paikkakunnalle ollenkaan vaan menisin lähemmäs omia vanhempiani...

Mun unelma vaan on täällä tää tila jne... Ja se että jättäisin tän kaiken taakseni ja muuttaisin kaupunkiin kerrostaloon niin itkettää samantien...

 

["ups"]

No lastahan mä en isälle jätä... Välttämättä ei muista syöttää toista, ja vaippaakaan ei tuo suostu vaihtamaan, varsinkaan jos siellä kakka on.

Mä en pysty lähtemään pariksi päiväksi myöskään minnekkään, koska mulla on täällä hevoset hoidettavana päivästä toiseen, enkä saa niitä ketään hoitamaan niin että pääsisin lähtemään edes rentoutumaan...

 

[pärjää kyllä]

Saisit sä sitten muitakin tukia kun kh:n. Pärjään minäkin eikä ole työtä edes.

 

[Suzyanne]

[QUOTE="ups";22348970]En tiedä mitä tekisin ja mihin menisin. Meillä on maatila, jota en toki yksin pysty hoitamaan. Mun tuloilla en edes pysty elämään täällä, pitäis laittaa hevoset menemään ja vieraat hevoset pihalle...

Enkä tiedä että miten edes sitten eläisin, ei kai sitä edes vuokrakämppää saa kodinhoidontuella oleva ihminen... Että pitäis varmaan olla sitten palkkatöissä sitä ennen... Ja en toki jäis tänne paikkakunnalle ollenkaan vaan menisin lähemmäs omia vanhempiani...

Mun unelma vaan on täällä tää tila jne... Ja se että jättäisin tän kaiken taakseni ja muuttaisin kaupunkiin kerrostaloon niin itkettää samantien...[/QUOTE]

Onko teidän suhteenne ollut joskus hyvä, onko välillänne ollut rakkautta? Vai oletko ollut aina se kiltti osapuoli, joka ei vaadi itselleen, sallii vain, ja kärsii sisimmässään?

Jos rakkautta on joskus ollut, minusta toivoakin on. Taustoja tietämättä on tosi vaikea sanoa enempää. Mutta jos ero vaikuttaa sinusta ainoalta järkevältä ratkaisulta, niin tee se. Maatilan menetys toki kirvelee, mutta uskon että pidemmä päälle olisit kuitenkin onnellisempi vaikka siellä kerrostalossa, kuin huonossa suhteessa.

Itse menetin aikanaan eron yhteydessä unelmieni talon, josta näen vieläkin, 11 vuoden jälkeen usein unia. Talot on taloja ja tilat tiloja, pelkkää materiaa minusta. Onnellisuutta ja mielenrauhaa ei kannata minusta vaihtaa materiaaliseen onneen.

Voimia paljon!

 

[Ljudmila Stalina]

Jättää se sika!

 

["aikuinen"]

[QUOTE="ups";22348865]Kiitos vaan, täällä kirjottelee naimisissa oleva yhen lapsen äiti, ikää 27v.[/QUOTE]

no miksi et sitten käyttäydy niin kuin aikuinen toimii???

En ottais sekuntiakaan vastaan tuollaista shittiä!

 

["täti"]

[QUOTE="ups";22348970]En tiedä mitä tekisin ja mihin menisin. Meillä on maatila, jota en toki yksin pysty hoitamaan. Mun tuloilla en edes pysty elämään täällä, pitäis laittaa hevoset menemään ja vieraat hevoset pihalle...

Enkä tiedä että miten edes sitten eläisin, ei kai sitä edes vuokrakämppää saa kodinhoidontuella oleva ihminen... Että pitäis varmaan olla sitten palkkatöissä sitä ennen... Ja en toki jäis tänne paikkakunnalle ollenkaan vaan menisin lähemmäs omia vanhempiani...

Mun unelma vaan on täällä tää tila jne... Ja se että jättäisin tän kaiken taakseni ja muuttaisin kaupunkiin kerrostaloon niin itkettää samantien...[/QUOTE]

Huoh! Onko se maapala ja ulkoiset puitteet tärkeämpiä kuin onnellisuus, tasapainoinen elämä ja tasa-arvoinen parisuhde?
Aika paljon vaihtoehtoja kuule muuten mahtuu syrjäkylän maatilan ja kaupungin kerrostalon välillä!!!

 

["ups"]

Toki rakastan miestäni... Ainakin niinä päivinä jolloin menee hyvin...

Jotenkin ero tuntuu vaan niin isolta asialta, että ei semmosta voi ihminen kokea.... Naimisiin on menty siinä uskossa että rakkautta riittää koko loppuelämän....

Ja "aikuinen": Ei se oo niin helppoa... Jos oot se kiltimpi osapuoli joka ottaa vastaan kaiken sen mitä niskaan tulee ja kestät sitä päivästä toiseen... Itkeskellen yksin, mutta se helpottaa aina ainakin hetkeksi aikaa. Sä et varmaan ottaiskaan vastaan, mutta näin koulukiusattuna ja kaiken paskan niskaan saaneena, sitä vaan kestää yllättävän paljon....

 

["ups"]

[QUOTE="täti";22349087]Huoh! Onko se maapala ja ulkoiset puitteet tärkeämpiä kuin onnellisuus, tasapainoinen elämä ja tasa-arvoinen parisuhde?
Aika paljon vaihtoehtoja kuule muuten mahtuu syrjäkylän maatilan ja kaupungin kerrostalon välillä!!![/QUOTE]

No tää maapala on mun unelma ja siitä on kauheen vaikee päästää irti ja hommia riittäis niin hemmetisti.... Tiedän etten enää koskaan voi saada tämmöstä ja menetän hevoset, koirat, kissan.. kaiken (tiedoksi että koirat ja kissat ovat ulkona asuvia, eikä niitä varmasti pysty ottamaan kerrostaloon).

Pelottaa myös kauheesti se että miten pärjään yksinhuoltajana, miten jaksan ja kykenen tekemään kaiken yksin ja hoitamaan kaiken yksin.

No mun kannattais mennä kaupunkiin kerrostaloon, koska joudun toki luopumaan autosta, koska ei rahat semmosen pitämiseen riitä. Ja tällöin mun kannattaa myös muuttaa lähelle vanhempia, jotka asuvat kaupungissa, että saan heiltä tuen ja turvan, etten jää täysin yksin. Eli ei oikeen voi valita siltä väliltä... En yksin vieraaseen paikkaan kuitenkaan lähde....

 

[Suzyanne]

[QUOTE="ups";22349165]No tää maapala on mun unelma ja siitä on kauheen vaikee päästää irti ja hommia riittäis niin hemmetisti.... Tiedän etten enää koskaan voi saada tämmöstä ja menetän hevoset, koirat, kissan.. kaiken (tiedoksi että koirat ja kissat ovat ulkona asuvia, eikä niitä varmasti pysty ottamaan kerrostaloon).

Pelottaa myös kauheesti se että miten pärjään yksinhuoltajana, miten jaksan ja kykenen tekemään kaiken yksin ja hoitamaan kaiken yksin.

No mun kannattais mennä kaupunkiin kerrostaloon, koska joudun toki luopumaan autosta, koska ei rahat semmosen pitämiseen riitä. Ja tällöin mun kannattaa myös muuttaa lähelle vanhempia, jotka asuvat kaupungissa, että saan heiltä tuen ja turvan, etten jää täysin yksin. Eli ei oikeen voi valita siltä väliltä... En yksin vieraaseen paikkaan kuitenkaan lähde....[/QUOTE]

No ihan ilman muuta pelottaa. Mutta jos olet oikeasti onneton eikä tilanteeseen voi mielestäsi tulla parannusta koskaan, niin lähde, oikeasti. Olet tuhat kertaa tärkeämpi kuin materia, ja tukiverkostosi auttaa sinua taatusti lasten kanssa yms.

 

["ups"]

Mistähän ihmeestä sitä tietäis että voiko tilanteeseen tulla parannusta koskaan? Epäilen kyllä ettei, mutta mitä jos näin voisikin käydä.

No narsistisia piirteitä löytyy sen verran paljon tosta miehestä, että tuskin koskaan tästä mitään enää tulee.....

 

[...]

Taisit vastata itse omaan kysymykseesi. Jos tuota on jatkunut jo kauan, tuskin parannusta tulee. Miksi tulisi? Oletko onnellinen maatilalla nyt? Onko sinulla sisäinen rauha? Voiko lapsesi hyvin tuollaisessa suhteessa? Millaisen kuvan annat lapsellesi? Haluatko että hänkin ajautuu tuollaiseen suhteeseen? Oletko onnellinen? Kuulostaa siltä ettet ole. Silloin on oikein unohtaa maallinen mammona ja siirtyä kohti sisäistää rauhaa. Ehkä nyt olisi jo aika?

 

[...]

Et kuitenkaan ole ainoa yksinhuoltaja tässä maailmassa ja hyvinhän nuo muutkin porskuttaa!! Uskoisin, että paremmin kuin ennen!

 

["ups"]

Taisit vastata itse omaan kysymykseesi. Jos tuota on jatkunut jo kauan, tuskin parannusta tulee. Miksi tulisi? Oletko onnellinen maatilalla nyt? Onko sinulla sisäinen rauha? Voiko lapsesi hyvin tuollaisessa suhteessa? Millaisen kuvan annat lapsellesi? Haluatko että hänkin ajautuu tuollaiseen suhteeseen? Oletko onnellinen? Kuulostaa siltä ettet ole. Silloin on oikein unohtaa maallinen mammona ja siirtyä kohti sisäistää rauhaa. Ehkä nyt olisi jo aika?

Näinhän mä juu näytin tekevän.
Olen onnellinen kun astun pihalle, hepat tuoksuu ihanilta ja ulkona on pilkko pimeetä ja rauhallista.
Toistaiseksi toki lapsi voi hyvin, koska minähän hänet hoidan alusta loppuun, eikä täällä lapsen kuullen huudeta eikä tapella.
En ole onnellinen mieheni seurassa, en missään nimessä.... oon tosi loppu.. Vain yksi ihana pikkuinen pitää mut joka päivä onnellisena =)