Oon alkanu melkko suoraan vittuilemaan yhdelle hörhöäipälle fb:ssä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lunatic
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vittuilu on junttimaista. Mitä ihmettä sitä tarvitsee toisen mielipiteistä ja facebook-kirjoituksista ärsyyntyä -ainakaan niin paljoa, että tarvitsee vittuilla kyseiselle henkilölle. Onko jäänyt yläastevaihe jäänyt päälle vai miksi et voi vain ajatella, että meitä ihmisiä ja mielipiteitä on monenlaisia? Yläasteella varmasti oli tapana vittuilla, kun toisen naama tai mielipide ei miellyttänyt, mutta aikuiselta ihmiseltä se on vain yksinkertaisesti noloa ja junttimaista käytöstä.
 
Mutta enpä kuuntele popedaa enkä yötä, eli en ole juntti.

Mä oon juntti kun kuuntelen välillä Yötä ja esikoisesta varmaan kasvaa kunnon juntti kun kuunneltiin Popedaa koko päivä ennen synnärille lähtöä.
Mutta mikäs siinä, ilman juntteja tästä maasta kasvais ihan liian sivistynyt! Kuka sit hoitais mamujen mollaamisen tai polkis homojenoikeuksia jalkoihinsa jos juntteus kuolis sukupuuttoon? Täällähän pian hyväksyttäis jopa kristinuskottomuus! Ja hellaritkin ois pelkkä muisto vaan. Kyllä junttiutta täytyy osasta kunnioittaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä;22564482:
Mä oon juntti kun kuuntelen välillä Yötä ja esikoisesta varmaan kasvaa kunnon juntti kun kuunneltiin Popedaa koko päivä ennen synnärille lähtöä.
Mutta mikäs siinä, ilman juntteja tästä maasta kasvais ihan liian sivistynyt! Kuka sit hoitais mamujen mollaamisen tai polkis homojenoikeuksia jalkoihinsa jos juntteus kuolis sukupuuttoon? Täällähän pian hyväksyttäis jopa kristinuskottomuus! Ja hellaritkin ois pelkkä muisto vaan. Kyllä junttiutta täytyy osasta kunnioittaa.

:D Niin, onhan juntit toisaalta elämän suola. Kaikki kunnia heille.
 
[QUOTE="vieras";22564562]No sittenhän te sovitte hyvin yhteen nimittäin Lunatis sinähän se juntein olet.[/QUOTE]

No kerropa minulta yksi JUNTTI mielipide?
Kyllä mulla semmosiakin löytyy.. ehkä.. mutta en oo läheskään edes semijuntti.
 
Mä oon niin laiska etten jaksaisi kuluttaa aikaani vittuiluun vaan poistaisin tyypin kaverilistaltani suosiolla. :) Vaikka, ei ne munkaan päivitykset järin fiksuja ole, mutta ainakaan en kehu itseäni ja luule että mun mielipiteeni on ainoa oikea tms. :D
 
[QUOTE="vieras";22564602]Ai sori. En muistanut että sulla on jo vaihde vuosi ikä menossa.[/QUOTE]

Ei sun täydy multa anteeksipyydellä. Ei mua haittaa vaikka joudunkin käyttämään hormoonihoitoa. Mielummin sitä on mature kun teini =) Ja ihan vaan järkyttävänä tietona sinulle; et säkään ole ikuisesti nuori.
 
No, Lunis, kerro muutama niitä sen mielipiteitä, niin päästään oikeesti arvioimaan, kumpi teistä on tollo!

No esim kirjotti että lapset kärsii ja niitä haukutaan jos vanhemmat "ei ole sellasia kuin oletetaan".. vastasin että aijaa, pitäskö tässä kaikkien alkaa elää niin ku muut olettaa, ja että sitten saadaan kaikki mennä häpeemään kun tuskin kukaan on sellanen ettei lasten kaverit vois haukkumista keksiä jos vaan ilkeitä ovat. siihen tämä vastaa että keskustelua on turha jatkaa koska se meni lapsellikeksi. Noin pyöreesti sanottuna.. jne jne...
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Eli superjuntti, jonka mielestä kaikkien pitäs varmaan kulkea sillä samalla kaavalla tämä elontie läpi. Sen käsityksen siitä sai.

Mut täähän on palstalla se yleinen mielipide, että lasta tullaan kiusaamaan JOS sitä tai tätä. Vika on aina kiusatuissa lapsissa tai niiden vanhemmissa ( mitä nyt hitto vieköön poikkeavat siitä sauvakävelevästä tuulipukumassasta) Ollakseen täydellinen äiti on oltava tietyn ikäinen saadessaan lapset ( liian nuori tai vanha ei käy) , on oltava vakaassa heterosuhteessa ( uusisperheet ei käy ), on kuuluttava kirkkoon, syötävä mukisematta tehokasvatettua lihaa, omistettava velaksi ostettu asunto, koira ja suht uusi auto. Ulkoisesti ei saa poiketa normista ( on oltava arjalainen ), ylipainoa on kiellettyä, on meikattava mutta hillitysti ( vaikka veisi vain roskiksen ) muotia on osattava seurata ja pukeuduttava aina etiketin mukaan. Omat mielipitreet voi unohtaa peesailun taakse. Siinä teille täydellistä naista :stick:
 
Yhteistyössä