onneton

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yksin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

yksin

Vieras
Erosin n. kuukausi sitten omasta tahdostani, koska väliimme tuli asioita joita en saanut mielestäni ja niihin ei myöskään saatu yhdessä selvyyttä. Tunteita on edelleen ja mies sanoo rakastavansa minua ja on kuulemma miettinyt yhteen paluutakin. Olen itse myös miettinyt tätä, mutta niissä asioissa, mitkä meidän välejä hiersi, pitäisi tapahtua muutos. Eli rehellisyydessä toista kohtaan. En voinut luottaa avomieheeni raha-asioissa. Rahat vain hävisivät jonnekin. Mukaan tuli salailu ja valehtelu. Miestäni ahdisti rehellisyyteen painostamiseni. Halusin, että hän kertoisi miksi salaa ja valehtelee asioita. Liittyikö kaikki ""vain"" rahaan..? Vaikeinta tässä on, että on niin paljon tunteita vielä molemmin puolin ja tunnepuolella kaikki oli ok. Mitä tehdä? Onko vastaavia kokemuksia?
 
Minunkin mieheni salailee asioita. Jotenkin tiedän, että kun hän kertoo minulle asioita, hän kertoo niistä vain osan, tai puolet. En nyt kerro tarkemmin mitä, sanotaan sen verran että taustalla on pettäminen ja myös raha-asioitakin. Jokainen lisäkysymys tuo aina jotain lisää, ja siitä on tullut ikäänkuin tapa, että jos mies kertoo jotain, tiedän että minun pitää kysyä kymmenen lisäkysymystä eikä asia sittenkään vielä ole selvä.
En tiedä mitä tehdä, mutta minuakin kuormittaa kun tuntuu että mies pitäisi jahdata joka asiassa seinää vasten, ennenkuin alkaa tihkua lisätietoa.
Olen alkanut tuntea itseni 'kyyläksi' ja vainohulluksi, kun mieli askartelee tuon tuostakin miehen tekemisten ympärillä.
Haluaisin pois tämän tunteen, että mies pitää minua pellenään. Haluaisin että minun ei tarvitsisi ajatella hänen kaikkia sanomisiaan uusiksi ja uusiksi. Elämällä olisi varmasti muutakin tarjottavaa.
Tämä on todella raskasta, koska tiedän että energiaa menee suhteessamme aivan harakoille, pääni on täynnä asioita joita minun ei kuuluisi joutua ajattelemaan. Tunnen että mies ja tämä suhde tekee minut heikoksi ja haluttomaksi, kun ympärillä ei ole rehellisyyttä ja välittömyyttä. Ja salaan itsekin yhtä sun toista..tämän asian myötä. Kuinka voin hänelle sanoa, että minua ahdistaa kun hän ei ole rehellinen ja suora. Mikäs muu vastaus hänellä siihen olisi, kuin että tottakai hän on rehellinen. Eli edelleen uusi asia, jota alan epäillä valheeksi. Joten sanon siis vain , että ei minua mikään vaivaa, kaikki on hyvin.
 

Similar threads

Yhteistyössä