Onnellinen avioliitto

[vaimo 50v]

Joskus pitää ottaa esille myös onnelliset avioliitot vai eivätkö sellaisen omaavat käy täällä Elleissä ollenkaan.

Itselläni avioliittoa on kestänyt yli 30 vuotta. Lapsia olemme saaneet yhteensä 5 eli 2 poikaa ja 3 tyttöä. Olen onnellinen. Ei se aina auvoista ole ollut. Monta yötä on jompikumpi sohvalla nukkunut ja mykkäkoulua on kestänyt kolmekin viikkoa kun ei ole ollut aikaa selvittää. Yksi asumuserokin on käyty läpi mutta sekin päättyi onnellisesti ja tämän jälkeen ei kumpikaan edes unissaan enää ajattele joutuvansa kokemaan sitä uudelleen.

Mikä tekee avioliitosta onnellisen? Voin aina olla oma itseni eikä toiselle tarvitse esittää mitään. Kun väsyttää voin huutaa miehelleni ja toisinpäin. Anteeksi pyydän ja tiedämme molemmat että ei se ole toisen vika vaan oma harmistuminen ja kun päästää höyryt pihalle on taas hyvä. On ihanaa omistaa koko perheen kanssa yhteiset sukulaiset ja ystävät ja kyläillä heidän luonaan. On ihanaa lähteä puolison kanssa ostoksille mutta ei kovin usein, se on niin raskasta. Kerran parissa viikossa on sopiva väli. Syömme joskus kaupungilla päiväsaikaan esim pitseriassa mutta ei joka kerta.
On ihanaa lähteä lasten luokse kylään. Jne...

Paljon hyviä ihania asioita.

 

[samaa miettinyt..]

Ihan samaa olen täällä kiinnittänyt huomiota. Kaikki vaan valittaa jostain, mutta kukaan ei koskaan kirjoita mitään positiivista.

Olen myös kiinnittänyt huomiota siihen, miten usein mies/nainen baarissa "haukkuu" puolisoon tai hänen taitojaan. Harvempi sanoo, että minulla on ihana puoliso.
Onko se tätä suomalaista mentaliteettia, että jos olisikin joskus aihetta antaa positiivista palautetta, niin sitä ei anneta.

Minun vanhempani ovat olleet naimisissa yli 30 vuotta, kaikkinensa yhdessä olleet kohta 40 vuotta. Ja jos joku kysyy, missä salaisuus, he vastaavat, että heillä on maailman paras vaimo/aviomies. Ja muistan, että meillä kotona välillä riideltiin, mutta riidat myös sovittiin ja oltiin taas niin kuin paita ja peppu. Harvemmin kuulee tässä maailmassa kenenkään sanovan ääneen, että hänellä on aivan ihana kumppani.

Ihmiset, arvostakaa toisianne. Ja sanokaa se toisillenne. Se ei vaadi paljon, mutta antaa paljon enemmän..

 

[no]

Hieno juttu. Antaa muillekin toivoa, jos tuollaisistakin sotkuista selvitään

 

[toista kertaa]

Kyllä käy...
Toinen kerta toden sanoo ja 15 v onnellista avista takana.
Siinäpä se, että saa olla oma itsensä esittämättä mitään.
Tosin meillä ei käydä mykkäkoulua ja lautanen lentää kun on sen paikka.
Opin sen Kreikassa.
Iloon ja suruun.
Kun yhdessä kerätään sirpaleita, niin johan naurattaa väkisinkin...että oli vähäpätöinen juttu, mutta tämä tarvittiin, että taas avaa sillan keskustelulle.
Tuosta ostoksilla käymisestä...mun mies tykkää kierrellä mukana ja haluaisin jättää hänet kotiin siksi aikaa. Rasittaa kun seuraa (ei arvostele) koko ajan mukana.
Itse olen hiplaajatyyppi; en välttämättä osta mitään, kunhan vain katselen.
Olemme kuin paita ja peppu.
Ajatuksemme käyvät yksiin ja luottamus on 98,9%.
Siitä luottamuspulassa -1,1% ollaankin sitten heitelty lautaset seinään.
Mun mielestä elämässä pitää/saa olla pikku säröjä, kunhan niistä ei tule mörköjä.
Niin mekin joskus käymme herkuttelemassa jakamalla pitsa puoliksi ja joskus (2 kertaa 5 v aikana) otan pienen viinilasillisen painikkeeksi.
On muuten aika jännä juttu, että aina (joka toinen kk.tai harvemmin) kun olemme käyneet syömässä, niin töissä kuuluu jälkikäteen, että olimme taas ryyppäämässä.
Täh?
Ai niin miten...autolla kun ollaan liikkeellä, niin siinä ei nyt ole promilleja veressä.
Ja mun yksi viinilasillinen kuskin vieressä tuskin ajo-ominaisuuksiin vaikuttaa.
En tiedä mistä päin muut "sisaret" ovat kotoisin, itse olen pk-seudulta ja maalta
tukevasti paossa ison maailman kautta.
Luulin, että ihmiset olisivat pk-seudulla vähemmän kyttääjiä, muttei pidä paikkaansa.
Samanlaisia ne on ja jos omassa elämässä ei ole tarpeeksi tapahtumia, niin kuka tahansa kelpaa kohteeksi.
Meni vähän otsikon ohi, mut kai sallitaan

 

[...]

Ihan samaa olen täällä kiinnittänyt huomiota. Kaikki vaan valittaa jostain, mutta kukaan ei koskaan kirjoita mitään positiivista.

Olen myös kiinnittänyt huomiota siihen, miten usein mies/nainen baarissa "haukkuu" puolisoon tai hänen taitojaan. Harvempi sanoo, että minulla on ihana puoliso.
Onko se tätä suomalaista mentaliteettia, että jos olisikin joskus aihetta antaa positiivista palautetta, niin sitä ei anneta.

Minun vanhempani ovat olleet naimisissa yli 30 vuotta, kaikkinensa yhdessä olleet kohta 40 vuotta. Ja jos joku kysyy, missä salaisuus, he vastaavat, että heillä on maailman paras vaimo/aviomies. Ja muistan, että meillä kotona välillä riideltiin, mutta riidat myös sovittiin ja oltiin taas niin kuin paita ja peppu. Harvemmin kuulee tässä maailmassa kenenkään sanovan ääneen, että hänellä on aivan ihana kumppani.

Ihmiset, arvostakaa toisianne. Ja sanokaa se toisillenne. Se ei vaadi paljon, mutta antaa paljon enemmän..

Hassua, en ole vastaavaa koskaan huomannut, yleensä kaikki puhuvat positiivisesti kumppaneistaan mitä nyt joskus kerrotaan että jätti likaiset sukat lattialle=). Tämä siis parisuhteen aikana, eron jälkeen kyllä sitten tuodaan pienimmätkin viat esille. No mutta riippuu varmaan minkälaisten ihmisten kanssa liikkuu ja minä voin ainakin sanoa omaavani maailman ihanimman kumppanin, enhän muuten hänen kanssa olisi!

 

[no]

Käykö ihmiset todellakin baareissa; niissä paikoissa on huono henki.

 

[suomalaisen paras ystävä ei ole toinen suomalainen]

Ihan samaa olen täällä kiinnittänyt huomiota. Kaikki vaan valittaa jostain, mutta kukaan ei koskaan kirjoita mitään positiivista.

Olen myös kiinnittänyt huomiota siihen, miten usein mies/nainen baarissa "haukkuu" puolisoon tai hänen taitojaan. Harvempi sanoo, että minulla on ihana puoliso.
Onko se tätä suomalaista mentaliteettia, että jos olisikin joskus aihetta antaa positiivista palautetta, niin sitä ei anneta.

Minun vanhempani ovat olleet naimisissa yli 30 vuotta, kaikkinensa yhdessä olleet kohta 40 vuotta. Ja jos joku kysyy, missä salaisuus, he vastaavat, että heillä on maailman paras vaimo/aviomies. Ja muistan, että meillä kotona välillä riideltiin, mutta riidat myös sovittiin ja oltiin taas niin kuin paita ja peppu. Harvemmin kuulee tässä maailmassa kenenkään sanovan ääneen, että hänellä on aivan ihana kumppani.

Ihmiset, arvostakaa toisianne. Ja sanokaa se toisillenne. Se ei vaadi paljon, mutta antaa paljon enemmän..

Tarvittiinko asumuserossa poliisia?

 

[suomalaisen paras ystävä ei ole toinen suomalainen]

Joskus pitää ottaa esille myös onnelliset avioliitot vai eivätkö sellaisen omaavat käy täällä Elleissä ollenkaan.

Itselläni avioliittoa on kestänyt yli 30 vuotta. Lapsia olemme saaneet yhteensä 5 eli 2 poikaa ja 3 tyttöä. Olen onnellinen. Ei se aina auvoista ole ollut. Monta yötä on jompikumpi sohvalla nukkunut ja mykkäkoulua on kestänyt kolmekin viikkoa kun ei ole ollut aikaa selvittää. Yksi asumuserokin on käyty läpi mutta sekin päättyi onnellisesti ja tämän jälkeen ei kumpikaan edes unissaan enää ajattele joutuvansa kokemaan sitä uudelleen.

Mikä tekee avioliitosta onnellisen? Voin aina olla oma itseni eikä toiselle tarvitse esittää mitään. Kun väsyttää voin huutaa miehelleni ja toisinpäin. Anteeksi pyydän ja tiedämme molemmat että ei se ole toisen vika vaan oma harmistuminen ja kun päästää höyryt pihalle on taas hyvä. On ihanaa omistaa koko perheen kanssa yhteiset sukulaiset ja ystävät ja kyläillä heidän luonaan. On ihanaa lähteä puolison kanssa ostoksille mutta ei kovin usein, se on niin raskasta. Kerran parissa viikossa on sopiva väli. Syömme joskus kaupungilla päiväsaikaan esim pitseriassa mutta ei joka kerta.
On ihanaa lähteä lasten luokse kylään. Jne...

Paljon hyviä ihania asioita.

Nyt oikean lainauksen alle eli ap:lle:
Tarvittiinko asumuserossa poliisia?

 

[voi elämäx]

No eihän hyvästä asiasta mitään kirjoittamista ole, ihmisen elää onneaan eikä siitä ole tarvetta toitotella, kuvitelkaa nyt jos täälläkin vaan kaikki ketjut olisivat pelkkää onnen hehkutusta. Mitä siihen sitten vastataan; juu oikein kiva, oikein kiva, että hyvin pyyhkii, kyllä ne ketjut olisivat lyhyitä eikä mitään kunnon mielipiteitä saataisi aikaan.

Eihän terapiaankaan mennä hehkuttelemaan miten onnellinen avioliitto on.

Ehkä ne joilla on hyvä liitto eivät ole kapakassa vaan kotona.

 

[toinen mummeli vastaa ;)]

Kel onni on,se onnen kätkeköön? Oisko tossa vastaus siihen, ettei onnellisuutta kannata taikauskoisesti julistaa ympäriinsä koska se voi tietää itkua pitkästä ilosta? Joka tapauksessa keskustelupalstojen ehkä yksi hyvä merkitys on se, että vaikeista asioista voi kertoa edes jonnekin. Meidän suomalaisuuteen ei kuulu paljastaa kasvojamme ja vaadimme niin lujaa ystävyyttä ennen kuin sanainen arkku aukeaa, mutta uskallamme kuitenkin kirjoittaa tuikituntemattomille. Kuten ap kirjoitti on hyvässä avioliitossa ollut vaikeatakin ja ainakin omalla kohdallani mietin saman ikäluokan edustajana, miten muutama nuoruuden aikainen vastoinkäyminen olisi varmasti voitettu helpommin keskustelupalstalle "marisemalla" kuin koettamalla käsittää missä mennään omin voimin. Joskus on asioita, joita ei katso aiheelliseksi jakaa lähiomaisten kanssa heidän puolueellisuutensa vuoksi ja muistelenkin, että seuraava mahdollisuus ulkopuolisen tukeen oli joko kirkko tai mielenterveystoimisto (pölinäpuhelimet tulivat myöhemmin).

Mielestäni täällä on hyvin paljon myös pohdiskelevaakin kirjoittelua ja hienoja vastauksia, joten sanon palstan ikäihmisiä edustavana oppineeni myös uusia ajatuksia ja oivaltanut jonkin näkökannan kautta omaakin elämää koskevia asioita. Joskus on kiinni siitäkin,miten haluaa tekstit lukea ja näkeekö rivien väleihin oikein.