Onks täällä ketään kenellä on tai on ollut...

[Pikkukultasiipi]

...masennus? Siis ihan niinku, että lääkäri on todennut, että on masentunut.
Itselläni vaan todettiin tossa keskivaikea masennus ja olisi ihan kiva kuulla muiden "kokemuksia" tästä sairaudesta. Tai lähinnä ehkä haluaisin tietää, että millon oikeasti on ruvennut tuntumaan siltä, että se aurinko tosiaan paistaa sinne risukasaankin?

 

[MySelene]

mä oon vielä siinä vaiheessa etten oo hakenu apua....diagnoosia en oo siis saanu mutta mun fiilikset ovat aika samanlaisia ku masentuneilla.

 

[Pikkukultasiipi]

mä oon vielä siinä vaiheessa etten oo hakenu apua....diagnoosia en oo siis saanu mutta mun fiilikset ovat aika samanlaisia ku masentuneilla.

Mulla meni kaks vuotta, että sain haettua apua
Mä suosittelen oikeen lämpimästi, että haet vaan sitä apua :hug:

 

[pohjantähdenalla]

Mulla oli synnytyksen jälkeinen masennus josta menin lopulta siskoni patistamana psykiatriselle poliklinikalle. Pojan syntymästä oli jo silloin kulunut 10kk. Olin aivan loppu. Sain terapiaa ja söin cipramilia ja öisin tarttin nukahtaakseni tenoxia 1tbl 20mg Puhuminen ja lääkitys auttoi mua käsittelemään tunteitani. Mulla kun masis oli pahimmillaan lopetin syömisen..elin kahvilla ja tupakalla. Painoa oli tippunut 54kg 40kg,kunnes pääsin hoitoon. Kivinen tie oli kuljettava,kun aluksi oli niin vaikea aloittaa puhuminen. Mutta kyllä siitä selvisi!!

Tsemppiä!!! Kyllä se aurinko todellakin paistaa risukasaankin,silloin kun sitä ei osaa odottaa!! :hug:

*muoks* munkin masennus oli ollut kuulemma piilevänä teini-iästä lähtien,kuin odottaen sitä viimeistä vastoinkäymistä.Näin mulle sielä psykiatrisella sanottiin.

 

[Pikkukultasiipi]

Mulla oli synnytyksen jälkeinen masennus josta menin lopulta siskoni patistamana psykiatriselle poliklinikalle. Pojan syntymästä oli jo silloin kulunut 10kk. Olin aivan loppu. Sain terapiaa ja söin cipramilia ja öisin tarttin nukahtaakseni tenoxia 1tbl 20mg Puhuminen ja lääkitys auttoi mua käsittelemään tunteitani. Mulla kun masis oli pahimmillaan lopetin syömisen..elin kahvilla ja tupakalla. Painoa oli tippunut 54kg 40kg,kunnes pääsin hoitoon. Kivinen tie oli kuljettava,kun aluksi oli niin vaikea aloittaa puhuminen. Mutta kyllä siitä selvisi!!

Tsemppiä!!! Kyllä se aurinko todellakin paistaa risukasaankin,silloin kun sitä ei osaa odottaa!! :hug:

*muoks* munkin masennus oli ollut kuulemma piilevänä teini-iästä lähtien,kuin odottaen sitä viimeistä vastoinkäymistä.Näin mulle sielä psykiatrisella sanottiin.

Kauan sä söit niitä unilääkkeitä? Mulla mun psykiatri suositteli mulle jonkin sortin unilääkkeitä, mutta pelottaa jotenki se niiden koukuttava vaikutus. En meinaan todellakaan haluais jäädä koukkuun mihkään unilääkkeisiin.

 

[Lunatic]

Nuoruudesta asti jo. Melkein parikytvuotta jos oikein miettii.

 

[vieras]

Mulla on keskivaikea depressio ollut todettuna vuodesta 1996, mistä asti lääkitys, jonka lopetin reilu vuosi sitten.
Mulla ei oikein terapia auttanut, mutta lääkkeet kyllä. Terapiassa olin vuosina 1996 - 2002, sen jälkeen vain satunnaisesti.

Toisilla se on sellainen ystävä, joka seuraa läpi elämän, enkä itse voi sanoa että olisin parantunut täysin. Sen kanssa elää, ja on siihen oppinut että mikä huonontaa oloa ja mikä ei.
Luultavasti vielä aloitan lääkkeet uudelleen, koska en ole ihan varma että voisin olla ilman niitä lopun elämäni.
Ne ikäänkuin vievät huiput kaikista asioista: niin iloisista kuin surullisistakin, joten niiden kanssa on helpompaa elää.

Näin minulla, muilla varmasti erilaisia tarinoita.
Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti saat apua, just terapiaa ja lääkkeitä, kumpi sitten sulle paremmin auttaakaan.

Niin, vielä sellainen, että mulla se terapia ei auttanut siksi, kun ei mulle ole sattunut mitään sellaista, mikä yksinään masentaisi, vaan mulla vaan tuo välittäjäaineiden tuotanto ei ole kohdillaan. Siksi se lääkitys on mulle parempi juttu kuin terapia.

 

[Lunatic]

Mulla on keskivaikea depressio ollut todettuna vuodesta 1996, mistä asti lääkitys, jonka lopetin reilu vuosi sitten.
Mulla ei oikein terapia auttanut, mutta lääkkeet kyllä. Terapiassa olin vuosina 1996 - 2002, sen jälkeen vain satunnaisesti.

Toisilla se on sellainen ystävä, joka seuraa läpi elämän, enkä itse voi sanoa että olisin parantunut täysin. Sen kanssa elää, ja on siihen oppinut että mikä huonontaa oloa ja mikä ei.
Luultavasti vielä aloitan lääkkeet uudelleen, koska en ole ihan varma että voisin olla ilman niitä lopun elämäni.
Ne ikäänkuin vievät huiput kaikista asioista: niin iloisista kuin surullisistakin, joten niiden kanssa on helpompaa elää.

Näin minulla, muilla varmasti erilaisia tarinoita.
Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti saat apua, just terapiaa ja lääkkeitä, kumpi sitten sulle paremmin auttaakaan.

Niin, vielä sellainen, että mulla se terapia ei auttanut siksi, kun ei mulle ole sattunut mitään sellaista, mikä yksinään masentaisi, vaan mulla vaan tuo välittäjäaineiden tuotanto ei ole kohdillaan. Siksi se lääkitys on mulle parempi juttu kuin terapia.

Hyvin valaistu asiaa. :flower:

 

[mimomamo]

mulla on vaikea kaamosmasennus. ollut teinivuodet. en ole sitä tiedostanut, muuta ku ei jaksa mitää, nukkuu päivä kolmeen saakka ja illalla ei saa unta, koulut menny vituillee jouduin yhtenä vuotena jopa keskeyttämään ku ei tullut mitään, laskut jäi maksamatta, millään ei mitään välii... keväällä aina hain apua ku olin niin väsynyt siihen että olen niin väsynyt.
Nyt olen oppinut ennaltaehkäisemään sitä ja pidän jatkossakin huolen itsestäni ja pirteydestäni kun alkaa syssyllä päivät pimenee. Lääke apua hain, mutta onnekseni minulle ei herkästi niitä annettu. en myöskään itse pidä ajatuksesta että lähtisin itseäni parantamaan pillereillä, sairaudesta jonka pystyn elämäntavoilla ennaltaehkäsemään.

Eri asia on tietenkin masennut joka ei ole varsinaisesti yhteydessä esim vuodenaikaan.. itse olen ollut onnekas että opin tulkitsemaan itseäni ja löysin ratkaisuja..

Voimia kaikille jota masennuksen kanssa kamppailevat. On todella vakava ja vaikea sairaus.

 

[sama vieras]

Ja vielä niistä unilääkkeistä: suositteliko psykiatri (vaiko kuitenkin psykologi) unilääkkeitä vai nukahtamislääkkeitä?
Nukahtamislääkkeisiin ei oikein koukkuun jää, ja ne takaavat vain sen nukahtamisen. Itsellä joskus ollut tämä yleinen eli Imovane käytössä. Ei mikään vaarallinen, ja ihanaahan se on kun ei tarvi sängyssä pyöriä ja hyöriä nukahtamista odotellessa. Huonosti nukutut yöt kun eivät paranna asiaa.
Aamulla vaan sellainen metallin maku suussa, mutta ei mitenkään sellainen pöpperö olo.

 

[Hei]

Mulle tuli vaikea masennus keskenmenon jälkeen v. 96 ja aluksi söin vahvempia rauhoittavia lääkkeitä, kotona olin vaan itsekseni ja itkin noin puoli vuotta. Sitten pääsin juttelemaan perheterapeutin kanssa ja myöhemmin mt-neuvolan hoitajan kanssa. Lääkitys oli alussa Cipramil 10 mg, sitten 20 mg ja nykyisin syön 40 mg/pv, koska kärsin muuten masennusoireista ja paniikkihäiriötunteista. Käyn joskus juttelemassa hoitajan kanssa, en säännöllisesti. Olen koko ajan saanut nukuttua hyvin, masentuneena teki mieli vaan nukkua koko ajan. Hyvä ruokavalio on tärkeä, mutta jos on väsynyt ja masentunut, eihän sitä meinaa jaksaa itse siitäkään huolehtia. Koettakaa jaksaa ja pitää huolta itsestänne, niin pysyy muutkin läheisenne paremmassa kunnossa. Ihanaa, pian on kesä taas !