Onkohan tämä jotain ikäkriisiä....

["vieras"]

Olen 30 ja 40 v. välissä ja mietin, että tajuaako tässä iässä elämän rajallisuuden jotenkin konkreettisemmin...? Minulle on tullut ihan mahdottomia pelkoja sairauksien ja etenkin syövän suhteen....olen käynyt erilaisten oireitten takia lääkärissä todella monta kertaa melko lyhyen ajan sisällä. Mitään ei kuitenkaan ole löytynyt tutkimuksissa, joita tehty. Siltikään pelko ei hellitä tai löydän aina jonkin uuden oireen ja ensin se on pikkujuttu ja ajattelen katsoa, josko menee ohi, mutta en sitten sakaan ollenkaan rauhaa asialta ja iskee ihan hirvittävä paniikki ja sitten olen joka kerta varma, että nyt on kyse syövästä...kuulostaa kummalliselta jo itsestänikin, mutta tosiaan olen aina ihan varma vakavasta sairaudesta ja oireet täsmää...

Olen ajatellut, että ehkäpä tässä iässä , kun aika paljon on saavutettu (ammatti, perhe tmv), niin alkaakin miettiä juuri elämän rajallisuutta osin siksikin, että omat vanhemmat alkavat olla jo eläkkeellä...

 

["ttt"]

Oletko ehkä vähän masentunut? Mulla oli tuollaista silloin kun elämästä puuttui kiinnostava sisältö ja päämärrät. Oli liikaa aikaa miettiä omia mahdollisia sairauksia.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="ttt";27485335]Oletko ehkä vähän masentunut? Mulla oli tuollaista silloin kun elämästä puuttui kiinnostava sisältö ja päämärrät. Oli liikaa aikaa miettiä omia mahdollisia sairauksia.[/QUOTE]

En ole masentunut, päinvastoin löydän kyllä elämästä paljonkin iloa, mutta tosiaan sitten tulee hätä jostakin oireesta ja alan selvitellä, mistähän kyse ja pian jo olenkin varma syövästä tmv . vakavasta....minulla on tosi kiireistä arki....

 

[poppopopdop]

no oot luulosairas...

 

[Kuukkeli, Kuukkeli]

[QUOTE="aloittaja";27485346]En ole masentunut, päinvastoin löydän kyllä elämästä paljonkin iloa, mutta tosiaan sitten tulee hätä jostakin oireesta ja alan selvitellä, mistähän kyse ja pian jo olenkin varma syövästä tmv . vakavasta....minulla on tosi kiireistä arki....[/QUOTE]

Pari vuotta sitten ollessani puolessavälissä 40:tä koin monenlaisia omituisia tuntemuksia ja ajatusten kieppumista jonkin kummallisen pelon ympärillä - aihe oli milloin mikäkin. Sittemmin olen jotenkin tulkinnut tuon ajan ikäkriisiksi. Luulen, että juuri siinä vaiheessa, kun 40 vuotta alkaa häämöttää, moni tajuaa kaikkein selvimmin, että elämä on todella nopeasti ohi, eikä sille mahda mitään.