Onkohan paikalla äitejä, joilla lapset pienellä ikäerolla, tai sellaiseksi haluavia?

[ap]

Meillä tyttö 4,5kk ja sisarus hänelle on jo haaveissa.
Pohditaan enää, milloin yritetään toteuttaa tämä haave.
Millaisilla ikäeroilla muilla lapsia?
Millaisia luonteita ovat, etenkin esikoinen?
Millaista on ollut kahden pienen kanssa?

 

[LisaMarie]

Meillä on kahdella vanhimmalla 15 kk ikäeroa. Esikoinen on sellainen maailmantappi luonteeltaan, että kun vauva tuli taloon, hänen koko olemuksensa kertoi, että se tuli häntä varten. Esikoiselle ei koskaan ole tullu mieleenkään -no joo, nyt esiteininä välillä- että kaikki, mitä perheessä tapahtuu, ei tapahtuisi siksi, että hän on kaiken keskipiste ja tapahtuman tarkoitus on viihdyttää häntä.
Koska esikoinen oli niin vallan loistavan valaistuneen ihastunut vauvasta, elämä kahden lapsen kanssa oli helponpaa kuin yhden. Heti kun pikkuveli hiukan oppi jotain lelua seuraamaan, hän sai sikolta täys viihdytyksen ja heti kun oppi ryömimään/konttaamaan he leikkivät piiloleikkejä huonekalujen ympärillä.
Mun mielestä lasten kanssa raskainta on ollu aina noin ½-vuotiaana, kun ne on jo oivaltanu, että maailmassa on vaikka mitä kivaa, mitä vois tehdä, mutta ei vielä ite pääse mihinkään, siis vaativat paljon viihdytystä, ja tuon viihdytyksen hoiteli isosisko

 

[mie]

meillä kolme lasta, ikäerot 1v6kk ja 1v9kk ja oikein mainiot kaverukset toisilleen <3

 

[Piku81]

meillä poika 2v 1kk ja tyttö 8kk ikäero on 1v 5kk. Meillä laitettiin kakkonen heti tilaukseen kun haluttiin pienellä ikäerolla. tärppäs vasta kun menkat alkoi ja eka kierrosta. Vaikka oli toivottu pienellä ikäerolla, niin hieman sit hirvitti et kuinka pärjää kun olikin raskaana jouduin rv. 26->vuodelepoon ja kovapala oli kun ei voinut/saanut hoitaa omaa pientä lasta ja kun 8vrk jouduin olemaan sairaalassakin. Mut kaikki meni hyvin. Raskastahan tää on ollut ja välillä on väsyneempiä päiviä sekä välillä taas ei niin väsytä enään. Esikoinen on villi ja nopea vesseli ja tyttö taas kiltti. Mut niissä tilanteissa kun pitää "pakosta" hoitaa isoveljeä ja pikkuista itkettäis ja mikään ei ole hyvin, niin kieltämättä joskus meinaa ittelläkin itku päästä, mut ihan hienosti on kaiken kaikkiaan mennyt. Nyt on taas hieman rankempi aika kun vauvalla ilmeisesti eroahistusta..Kyl meillä on tuo vauva ollut selkeesti kuitenkin kärsivällisempi kuin esikoinen vauvana, eli varmaan tottunut, siihen et välillä äitillä kestää, ennen kuin palvelu pelaa.. :saint:

 

[Chala]

Ihana LisaMarie miten teillä meni tuo viihdytyspuoli Toivottavasti meillä on yhtä hyvä tuuri, pahoin pelkään jotain päinvastaista

Meidän esikko on 1v3kk ja tosikon la on vajaa 3vk päästä. Ihan tarkoituksella on pienellä ikäerolla muput toivottu ja yritys alkoi esikon ollessa parikuinen.

Esikko on tosi tempperamenttinen pikku vipeltäjä. Neiti on mielestään luonnollisesti maailman napa ja jos palvelua ei tule silloin kun hän haluaa, saa kaikki kuulla siitä On tosi omatoiminen typy ja ymmärtää kauheasti, kävelee hienosti jne, joten sinänsä ei ihan kahta vauvaa tule olemaan päällekkäin

Kohta pääsee näkemään miten pienten yhteiselo lähtee käyntiin ja miten kahden kanssa sujuu. Hyvinhän sen on pakko sujua kun ei ole vaihtoehtoja

 

[Pesky Pixie]

Meillä lapsilla ikäeroa 13kk. Hetkeäkään en ole katunut pientä ikäeroa. Esikoinen on luonteeltaan nopeasti ärsyyntyvä mutta helposti leppyvä, pikkutarkka ja innokas puurtajaluonne. Kakkonen on omapäisempi, mutta ei ollenkaan niin herkkä kuin esikoinen. Vaikea sanoa yksiselitteisesti millaista on ollut kahden pienen kanssa. Tosiaan en ole katunut. Tietenkin raskaampaa kuin yhden vauvan kanssa, mutta uskoakseni myös siksi niin helppoa, että kuopuksen syntyessä esikoisenkin halut ja tarpeet olivat vielä aika vaatimattomat. Siellä kotipiirissä pärjättiin, esikoinen ei kaivannut mitään ylimääräisiä virikkeitä, harrastuksia, kavereita tms. Nyt tytöt on ihan parhaita kaveruksia keskenään, leikkivät tauotta, riitelevätkin välillä, mutta ihan erottamattomia.

 

[Äityli]

Meillä lapset 1v1pv ikäerolla ja kivasti on mennyt =) Onhan niitä haastavia tilanteita välillä tullut mutta asenne ratkaisee aika paljon. Meillä esikoinen oli tosi helppo vauva ja kuopus vähän kränäsempi. Nyt on osat kääntyneet kun esikoisella on aika hurja uhmaikä ja kuopus on mitä rauhallisin pieni taapero

 

[Erilainen]

En suosittele pientä ikäeroa. Reilu 2 vuotta on hyvä, enempi aina parempi.
Minusta ollut aika vaikeaa tämä viimeiset 1,5v. Ikäeroa lapsilla 1v2kk. Sen verran suivaantunut olenkin, että tuntuu vaikealta iloita edes toisten puolesta jos alkavat toista odottaa nopeasti esikoisen jälkeen. Se vain tuntuu hullulta että joku tahtoo juuri tätä arkea, kun miettii omaa kokemusta asiasta. Mutta, ihmiset on erilaisia. Minä en silti pientä ikäeroa suosittele.

 

[Pesky Pixie]

Joku muukin sitä sanoi, mutta munkin mielestä raskain aika oli silloin kun nuorempi oli sen 5-6kk ja isompi sitten vuoden vanhempi. Tosin meillä osui siihen muutto ja avioero samaan aikaan. :/ Mutta silloin tuntui, että kummallakin oli vauhti päällä muttei ollenkaan järkeä päässä, ja kuitenkaan yhdessä leikkiminen ei oikein vielä onnistunut. Mutta siitä eteenpäin on ollut vaan ihanaa seurata neitien yhteistä kasvua. Mustasukkaisuutta ei meillä tunneta, ja uskon että se osin johtuu pienestä ikäerosta.

 

[ap]

Me joudutaan kyllä joka tapauksessa olosuhteiden pakosta (terveydelliset syyt ) odottelemaan tuohon kesään-alkusyksyyn ennen kuin haaveilu voi muuksi muuttua.
Lujatahtoisen pikkuneitimme kanssa pärjään kuitenkin vallan mainiosti vaikka mies tekee pitkää päivää töissä,
typy nukkunut alusta asti tosi hyvin kuitenkin jne.
Tiedostan, ettei toisen lapsen kanssa varsinkaan alku ole näin "helppoa" kuin esikoisemme,
mutta olen aina ajatellut haluavani lapset pienellä ikäerolla.

niinkuin joku sanoikin jo, asenteella pääsee jo pitkälle, vai?

Siltihän se tottakai mietityttää millaista olisi kaksi pientä, ja miten sen oman jaksamisen kanssa.

 

[Erilainen]

typy nukkunut alusta asti tosi hyvin kuitenkin jne.
Tiedostan, ettei toisen lapsen kanssa varsinkaan alku ole näin "helppoa" kuin esikoisemme,
mutta olen aina ajatellut haluavani lapset pienellä ikäerolla.

niinkuin joku sanoikin jo, asenteella pääsee jo pitkälle, vai?

Siltihän se tottakai mietityttää millaista olisi kaksi pientä, ja miten sen oman jaksamisen kanssa.

Asenteella pärjää pitkälle, mutta kun fyysiset voimat ja henkinen jaksaminen _vain loppuu_, niin siinä ei asenne enää auta. Näin kävi minulle. Sillä oli varmasti iso vaikutuksensa, että kakkonen valvotti yöt aivan kokonaan reilut kaksi ensimmäistä kuukautta. Sitten sain nukkua parin tunnin pätkissä. Mutta kyllä olo syveni aikamoisiin tummiin vesiin, nyt alkaa tuntua että vihdoin pää selvenee kaikesta siitä. Huh.

 

[Chala]

En suosittele pientä ikäeroa. Reilu 2 vuotta on hyvä, enempi aina parempi.
Minusta ollut aika vaikeaa tämä viimeiset 1,5v. Ikäeroa lapsilla 1v2kk. Sen verran suivaantunut olenkin, että tuntuu vaikealta iloita edes toisten puolesta jos alkavat toista odottaa nopeasti esikoisen jälkeen. Se vain tuntuu hullulta että joku tahtoo juuri tätä arkea, kun miettii omaa kokemusta asiasta. Mutta, ihmiset on erilaisia. Minä en silti pientä ikäeroa suosittele.

Sitäkään ei kaikki vain voi suunnitella niin tarkkaan, lapset ei aina tule just silloin kun haluaa.

Harmillista että sulla on huonoja kokemuksia, mutta onneksi joillain on toisinkin

 

[meah]

Esikoiselle ja toiselle tuli keskeytyneen keskenmenon ja sen sotkun hoitamisen takia reilummalti ikäeroa.
Toisella ja kolmannella on väliä 1v3kk. En mä ole huomannut, että se nyt sen kummempaa olisi, kuin isommallakaan välillä.
Nuo kaksi nuorinta tulevat loistavasti juttuun keskenään.Molemmat isosiskot toki kovasti hoitavat, mutta varsinkin nyt kun vanhin on päivät eskarissa, nuo 3v. ja vajaa 2v. ovat kuin paita ja peppu.
Isompi noista osaa olla varsinainen jäärä, ja siitä todennäköisesti tulee joku yhden aatteen mielenosoittajahörhö varustettuna mielettömällä kyvyllä katsoa ihmisten läpi ja manipuloida ketä vaan.
Jo 10 vuoden päästä ollaan sen kanssa jakausta myöten kusessa.

Herttaista kuitenkin on, että tuo vilpertti ei ikinä käyttäisi tätä väärin tai pienempiin ja heikompiin. Niinpä kaikki häntä itseään nuoremmat lapset, samoin kuin eläimet, saavat osakseen vilpitöntä välittämistä, empaattisuutta ja huolenpitoa.
Koska tuo vajaa 2v. on aina naama hangonkeksinä, ja alituiseen hymyilevä Hulda Huoleton, on parivaljakko jokseenkin verraton.

Neljäs syntyy kesämmällä, ja sitten tulee ikäeroa tuohon kolmanteen aika tasan 2v.
Katsotaan, paljonko se sekoittaa palettia sitten.

=)

 

[Heffalump]

Meillä lapsilla on ikäeroa 1v2kk. esikoinen on kans sellanen maailman napa omasta mielestään ja vaatinut hirveästi läheisyyttä ja huomioimista aina. Onneksi tuli pieni ikäero lapsille, niin esikoinen ei vielä osannut olla mustasukkainen vauvasta. Esikoinen vaati tosi paljon huomiota (olisi taatusti vaatinu ilman vauvaakin), mutta kans katsoi asiakseen hoitaa vauvan viihdytys puolta. Nyt on kovin huolehtivainen isosisko (3,5v). Kuopus oli todella helppo vauva, ei pienenä edes viihtyny sylissä kovin hyvin. Kuopus köllötteli tyytyväisenä piiiitkät ajat lattialla tai sitterissä seuraten isomman touhuja. Kun isompi katosi näköpiiristä esim. päikkäreille, niin sitten vaati vanhempien jakamattoman huomion Kuopus oli niin rauhallinen ja tyytyväinen että hänen olemassa olon melkein unohti välillä :ashamed:

Esikoiselle ei missään vaiheessa tullu kunnon mustasukkaisuutta, mutta kuopus 2v. on nykyisin mustasukkainen äidistä Nykyisin ovat maailman parhaat kaverit ja touhuavat paljon yhdessä, esikoinen tulee auliisti kertomaan heti jos kuopus on jossain pahan teossa. Molemmilla on kunnon uhmaikä, mutta musta se on oikeastaan samantekevää onko lattialla yksi vai kaksi lasta kiljumassa "mä haluun" tai "mä en tahdo" kuulosuojaimia tarvitsisi jokatapauksessa. Muusta en tiedä kun tämmösestä pienestä ikäerosta, mutta väittäisin että näin on melkein helpompaa. Varsinkin kuopuksen vauvavuosi oli yllättävän helppo koska hän oli niin helppovauva. Nykyisin omaa tahtoa on vaikka muille jakaa ja se ilmaistaan erittäin äänekkäästi. Menee vähän ot mut totesi joskus miehelle että huutaiskohan tämä nyt vähemmän jos vauvana olis ollu koliikki :xmas:

 

[meah]

Siltihän se tottakai mietityttää millaista olisi kaksi pientä, ja miten sen oman jaksamisen kanssa.

Ja tästä vielä ihan vaan mun ajatuksia liittyen omaan elämään.

Kahden pienen kanssa n. 3 vuoden ikäerolla ei ollut erityisen rankkaa. Ja kun se kolmas sitten tuli, ei ollut yhtään sen rankempaa. Jos tähän astista elämää ja pelkästään lapsia ajattelen, niin yhden pienen kanssa oli kaikkein rankinta.
Koska tilanne oli uusi, kaikki oli uutta. Omat ja perheelle sopivat tavat ja rutiinit piti hakea, usein kantapään kautta kokeilemalla.
Ei se sen jälkeen ole niin kummoiselta tuntunut, ja kyllä nuo meillä ainakin sen verran jo aika nopeasti ovat ruvenneet pitämään toisilleen seuraa, että siinäkin ihan oikeasti pääsee sen viihdyttämisosion kanssa helpommalla.

Nyt vedän aikalailla jaksamiseni äärirajoilla. Yleisesti ottaen se sopii mulle loistavasti, olen parhaimmillani näin. Raskautta en ole koskaan osannut pitää mitenkään lystikkäänä, ja se vie voimia nyt enemmän kuin mihin kykenisin, mutta se on lyhyt aika.
Ja mun jaksamiseen ja elämän rankkuuteen vaikutta enimmäkseen ihan kaikki muu kuin muksut. Jos olisi vain nuo lapset, eikä mitään muuta huolehdittavaa, uskoisin että mulla kävisi jopa aika pitkäksi.