Onkohan ihan oikein..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huolissaan.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

huolissaan.

Vieras
äitini tuttaperheen vanhemmat ovat lähdössä viikonloppu risteilylle, lapset jäävät keskenään kotiin ilman vahtimista. Lapset iältään 14-, 11- ja 10-vuotiaat. perheen äiti pyysi minun äitiäni käymään huomenna ja sunnuntaina katsomassa onko siellä kaikki hyvin. Äitini oli koittanut ehdottaa, että lapset tulisivat hänen luo siksi aikaa, ei kuulema onnistu. syytä en tiedä. Mutta saako noinkin nuoria jättää keskenään kotiin? Itse en ainakaan uskaltaisi..
 
Mä oon ollu jo nuorempanakin hoitamassa tuttavaperheen lapsia.. Viikonlopun tai muutaman päivän putkeen. Eli ei mielestäni kuulosta mitenkään kummalliselta. Omat vanhempani olivat kyllä kotona, mutta olin vahdittavien lasten kotona (3- ja 5-vuotiaat)
 
Alkuperäinen kirjoittaja samperi:
Se on niin lapsista kiinni :whistle:

No mitä minä näitä lapsia tunnen, niin ovat aika holtittomia. Ainakin pienenpänä olivat,kun heitä hoidin..Koko ajan keksivät jotain todella typerää. En kyllä tiedä ovatko vanhemmiten viisastuneet.
Itsellä ei kyllä kävisi mielessäkään jättää ton ikäsiä noinkin pitkäksi aikaa (To-su)
 
Tuostakin voi olla montaa mieltä. Itse muutin 14veenä poikakaverin (mieskaverin) kans yhteen. Hän oli silloin 19.
Nyt yhdessä ollaan oltu 11 vuotta ja hyvin menee.
Ei ole kaikki aina iästä kiinni :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:

No mut pienenähän kaikki keksii jotain.. mikä risteily kestää noin kauan? Käyvätkö saksassa vai?
Kyllä se vähän riippuu lapsista..jättäisinkö itse.. nyt mietittynä niin en ehkä kuitenkaan 10 ja 11 vuotiasta kuitenkaan noin moneks päiväks..
 
lastensuojeluilmoitus tuollaisesta. ei ei ei ei. kamalaa lastenhylkäämistä. kyllä on sairaita ihmisiä kun jättävät lapset heitteille ja itse lähtevät bailaamaan. lastensuojeluun yhteys. ennen kuin on liian myöhäistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja CrystalBlue:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Alkuperäinen kirjoittaja samperi:
Se on niin lapsista kiinni :whistle:

No mitä minä näitä lapsia tunnen, niin ovat aika holtittomia. Ainakin pienenpänä olivat,kun heitä hoidin..Koko ajan keksivät jotain todella typerää. En kyllä tiedä ovatko vanhemmiten viisastuneet.
Itsellä ei kyllä kävisi mielessäkään jättää ton ikäsiä noinkin pitkäksi aikaa (To-su)

No mut pienenähän kaikki keksii jotain.. mikä risteily kestää noin kauan? Käyvätkö saksassa vai?
Kyllä se vähän riippuu lapsista..jättäisinkö itse.. nyt mietittynä niin en ehkä kuitenkaan 10 ja 11 vuotiasta kuitenkaan noin moneks päiväks..

Matkaan menee to ja su, asuvat pohjosessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja thewaxa:
Tuostakin voi olla montaa mieltä. Itse muutin 14veenä poikakaverin (mieskaverin) kans yhteen. Hän oli silloin 19.
Nyt yhdessä ollaan oltu 11 vuotta ja hyvin menee.
Ei ole kaikki aina iästä kiinni :flower:

Miten sun vanhemmat anto luvan?!!14vee on ihan pentu.Ja tuohan on täysin laitontakin.
 
Yhteistyössä