Onko väärin sanoa omasta lapsestaan/lapsistaan näin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Juttelimme eilen miehen kanssa asioista ennen nukkumaanmenoa. Meillä on kolme lasta joista nuorin on vasta alle 2kk. Itkin (ilosta kylläkin) ja kerroin miehelle, että tuo kolmas on minulle jollain tavalla tärkeämpi kuin kaksi isompaa. Sanoin, että jokainen lapsi on tärkeä ja rakas ja jokaisesta heistä olen onnellinen. Mutta toisen lapsemme ollessa 9kk miehelläni todettiin syöpä, joka hoidettiin onnistuneesti. Minä tulin raskaaksi 9 kuukautta viimeisestä syöpähoidosta. Taudin toteamisestakin on siis vasta kulunut reilu 2 vuotta. Jollain tavalla tuo kolmas on siis eri tavalla tärkeä. Me saimme hänet, täydellisen pienen tytön, sen kauhean taudin ja kauheiden hoitojen jälkeen.

Onko väärin, että menen tuollaista sanomaan ääneen? Koko raskausajan tunsin noin ja tytön synnyttyä tunne vain voimistui. Osaan siis tavallaan olla vielä enemmän onnellisempi ja vielä kiitollisempi tuosta kolmannesta lapsesta.

Tosi vaikea selittää, mutta ehkä joku tajusi. Lapsille en tietenkään tuollaisesta mitään puhuisi, mutta miehelle sanoin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ishtar:
Itse sorsittuna lapsena sanon, että on väärin.

En minä sorsi ketään lapsistani. Mutta se tunne. Se että osaan olla tuosta uudesta ja täydellisestä elämästä entistä kiitollisempi. En kyllä käsitä, että minkä edes voisin sille tunteelle, jos se kerran on väärä.
 
Jos se todella on vaan sitä että osaat olla enemmän kiitollinen ja onnellinen tästä kolmannesta lapsestasi, se lienee ok. Jos lapsi saa Parempaa kohtelua ja enemmän asioita kuin muut, se lienee väärin. sanoahan aina voi, mutta silloinhan ne asiat ovat sinun ajatuksiasi jotka vaikuttavat toimintaasi.
Muista ainakin että lapset ovat samanarvoisia. Ymmärrän tuon sinun tunteen jokseenkin kun ensin olet pelännyt miehesi puolesta ja nyt olet saanut miehesi takaisin, ja taas yksi osa miestäsi ja sinua on tullut maailmaan, tunne siitä että elämä jatkuu vielä, varmaan vaikuttaa tunteisiisi. ja se on hyvä!
Onneksi olkoon voitetusta syövästä, ihanasta pienestä ja kahdesta isommasta lapsesta! Nauttikaa joka päivästä yhdessä tasavertaisina!
 
olisiko se onnellisuutta kolmannesta vai sitä, että tämä kolmas on hyvin erityinen. Tavallaan varmaan kuvastaa sitä, että teillä elämä jatkuu ja syövästä päästy eroon. Ei mielestäni väärin sanoa noin, ehkä miehellesikin asia on tärkeä ja helpottavakin syövän jälkeen. Onnellista perhe-elämää!
 
Täällä yksi ainakin joka ymmärtää tunteesi. En ajattele että tunne olisi jotenkin väärä tai sinun pitäisi tuntea siitä huonoa omaatuntoa. Nauti vaan onnestasi kunhan se ei ole toisilta lapsiltasi pois.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jos...:
Jos se todella on vaan sitä että osaat olla enemmän kiitollinen ja onnellinen tästä kolmannesta lapsestasi, se lienee ok. Jos lapsi saa Parempaa kohtelua ja enemmän asioita kuin muut, se lienee väärin. sanoahan aina voi, mutta silloinhan ne asiat ovat sinun ajatuksiasi jotka vaikuttavat toimintaasi.
Muista ainakin että lapset ovat samanarvoisia. Ymmärrän tuon sinun tunteen jokseenkin kun ensin olet pelännyt miehesi puolesta ja nyt olet saanut miehesi takaisin, ja taas yksi osa miestäsi ja sinua on tullut maailmaan, tunne siitä että elämä jatkuu vielä, varmaan vaikuttaa tunteisiisi. ja se on hyvä!
Onneksi olkoon voitetusta syövästä, ihanasta pienestä ja kahdesta isommasta lapsesta! Nauttikaa joka päivästä yhdessä tasavertaisina!

En ole mitenkään kohdellut eri arvoisesti lapsiani enkä koe tuota tunnetta sellaisena. Se tunne vain, että sainkin tuon taudin jälkeen vielä uudelleen kokea sen valtavan onnen omasta vauvasta ja lapsesta niin jotenkin täyttää minut. Rakastan jokaista lastani yhtä paljon enkä kohtele heitä eriarvoisesti, mutta tuon kolmannen syntymään liittyy vielä erilaisempaa kiitollisuutta mitä aiempiin. Uskoisin, että esim. kohtukuoleman kokenut kokee samanlaista kiitollisuutta seuraavasta lapsesta.

On muuten tosi vaikeaa selittää. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ehkä:
olisiko se onnellisuutta kolmannesta vai sitä, että tämä kolmas on hyvin erityinen. Tavallaan varmaan kuvastaa sitä, että teillä elämä jatkuu ja syövästä päästy eroon. Ei mielestäni väärin sanoa noin, ehkä miehellesikin asia on tärkeä ja helpottavakin syövän jälkeen. Onnellista perhe-elämää!

Niin... onnellisuutta siitä, että sain sen kolmannen lapsen vaikka luulin että emme ehkä ikinä saakaan häntä. Ja siitä syystä tämä kolmas on erityinen, että syövän jälkeen saimme hänet. Olihan se tavallaan selvä merkki siitä, että syöpä on voitettu eikä hoidot vieneet mieheltä edes hedelmällisyyttä ja saimme terveen lapsen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras-80:
Täällä yksi ainakin joka ymmärtää tunteesi. En ajattele että tunne olisi jotenkin väärä tai sinun pitäisi tuntea siitä huonoa omaatuntoa. Nauti vaan onnestasi kunhan se ei ole toisilta lapsiltasi pois.

Ei se ole toisilta mitenkään pois. Ja toki osaan arvostaa enemmän elämää kaikenkaikkiaan muutenkin ja perhettämme ja terveyttä, vaikka aina olenkin arvostanut niitä.
 
Minusta lapset saavat aina äidiltään hieman erilaista kohtelua, äidit vaan ovat sokeita omalle toiminnalleen vaikka tykkäävätkin moittia omia vanhempiaan syrjimisestä. Jos perheessä on todella vilkas ja kuriton lapsi ja toinen joka tottelee ekasta käskystä, niin aivan varmasti sitä tottelevaista rakastaa enemmän. Minusta se on ihan ihmisluonteeseen sopivaa, ihmisiä me äiditkin ollaan. Vähän ohi aiheesta mutta kuitenkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minusta lapset saavat aina äidiltään hieman erilaista kohtelua, äidit vaan ovat sokeita omalle toiminnalleen vaikka tykkäävätkin moittia omia vanhempiaan syrjimisestä. Jos perheessä on todella vilkas ja kuriton lapsi ja toinen joka tottelee ekasta käskystä, niin aivan varmasti sitä tottelevaista rakastaa enemmän. Minusta se on ihan ihmisluonteeseen sopivaa, ihmisiä me äiditkin ollaan. Vähän ohi aiheesta mutta kuitenkin.

Tiedän mitä tarkoitat. Itse en ajattele, että rakastan vähemmän sitä kuritonta tai uhmakasta lasta vaan ajattelen, että hänen rakastamisensa on haastavampaa. Meillä on 5v, 3v ja tuo alle 2kk ja tuon 5veen rakastaminen on tällä hetkellä kaikkein haastavinta. Hänellä on nyt vaikeampi uhmakas vaihe, mutta hän osaa silti edelleen olla se oma hurvaama itsensäkin ja kiltti halutessaan. Mutta on vaikeitakin hetkiä. Mutta en minä häntä sen vähempää rakasta.
 
Menee ehkä vähän aiheen ohi, mutta vanhempani saivat pikkusiskoni (ikäeroa meillä 19v.) juuri ennen kuin isäni sairastui syöpään. Nyt heidän ei olisi edes mahdollista saada lapsia. Ollaan kyllä kaikki tavattoman onnellisia, että saatiin vielä tämä tyllerö perheeseen. Että siinä mielessä kyllä ymmärrän ap:n kiitollisen fiiliksen ihan täysin. En huomaa, että meidän kasvatuksessa olisi mitään eroa, vaikka kaikki tiedämme miten kiitollisia vanhempani ovat. Kyllä kai keskenään voi tollaisia jutellakin, kunhan asia ei pienten lasten korviin kantaudu ja kaikki saavat samanlaisen kohtelun.
 

Yhteistyössä