Mulla oli pieni suhde erään miehen kanssa yli kaksi vuotta sitten. Suhde loppui miehen tahdosta ja se oli aika kova paikka mulle. Olin kauan aikaa miehelle vihainen. Sitten myöhemmin kuulin, että mies seurustelee ja sekin teki kipeää.
No mies on kännipäissään aina kiehnannut mun perässä ja väitti aivan pokkana erään kerran, että hän on eronnut siitä naisesta. No laitoin miehelle viestiä selvinpäin ja mies tunnusti, että kyllä hän on edelleen varattu. Viestittely meni sitten kuitenkin sille tasolle, että sovimme tapaavamme parin päivän päästä. Mä tuskailin ennen tapaamista, että mitä oikein olen tekemässä. Mietin peruvani koko jutun, mutta mies ehti tehdä sen ensin.
Mies edelleen seurustelee sen naisen kanssa, mutta on silti ollut mun perään. Tässä jokin aika sitten näimme baarissa, mutta hän oli siellä naisensa kanssa. Mies loi muhun pitkä katseita aina kun naisensa ei huomannut.
En voi mitään sille, että olen korviani myöten ihastunut tähän mieheen. En välittäisi yhtään vaikka hän pettäisi naistaan mun kanssa kun edes vielä kerran saisin tuon miehen edes hetkeksi.
Tiedän tämä on väärin ja todella väärin on se, että voisin olla osallisena miehen pettämisessä.