Onko useamman lapsen hankkimisessa mitään järkeä?

Btw, jos 3-veellä ei ole ollenkaan kiukkukohtauksia niin se ei ole normaalia, kyllä jokaisella sen ikäisellä tulee jo vähän omaa tahtoa ja kiukku sekä suuttumus ovat lapsen tapa oppia säätelemään tunteitaan, ehdotonta siis kasvun kannalta.

Ok, ilmaisin isteäni huonosti: meillä ei ole itkupotkuraivareita. Kaikki lapset kiukuttelevat, mutta omani ilmaisi itseään ja tunteitaan suullisesti jo alle 2-vuotiaana. Ei ole mitään suuria turhautumisia, vaan osaa ilmoittaa, että nyt olen vihainen, surullinen, kiukkuinen jne.

Mutta verrattuna tuttavaperheisiin, joissa useampi lapsi lyhyellä ikäerolla, niin oikeasti on kuin meillä ei kiukuteltaisi lainkaan...

 

Kummalinen asenne sinulla. Ihmettelen ettet tunne yhtään empatiaa tätä kaveriasi kohtaan, jos hänellä todella perhetyöntekijälle tarvetta niin eikös tuo ole aika kurjaa? Tuollaisia perheitä jonkun verran nähneenä sanoisin, että monikaan ei omaa kristallipalloa nähdäkseen tulevaisuuden ongelmatilanteet. Harva lapsia hankkiessaan osaa edes arvata jos tulee sairautta tms. Itse sairastuin masennukseen ekan lapsen kanssa ollessani yh:na, enkä todellakaan olisi uskonut sitä lasta hankkiessani.

Juu, puuttuu kyky eläytyä toisen asemaan ja aika lailla elämänkokemustakin tuntuu puuttuvan, jos tosiaan ei ymmärrä, ettei yhdenkään ihmisen elämä ole VÄLTTÄMÄTTÄ täysin omissa käsissä. Eri asia taas tilanteet, joissa selkeästi toimitaan vailla elämähallintaa, mutta se nyt ei ole lapsilukukysymys enää...

 

Ainoana paheksun lestadiolaisäitejä (isiä) joiden vaimojen täytyy synnyttää ne omat apostolit (=12), vaikkei terveys ja jaksaminen riittäisikään.

 

Sinähän se varmaan oletkin ainoa joka tässä maassa veroja maksaa... minä en ole onneksi hermoraunio vaikka en ole mitään perhetyöntekijää koskaan käyttänytkään. Tarpeen vaatiessa käytämme Väestöliiton lastenhoitajia ja ihan itse tienaamillamme rahoilla sen kustannamme.

Lasten lukumäärä on jokaisen oma valinta ja minä olen ikionnellinen neljästä lapsestani. Joku muu haluaa yhden lapsen, joku ei halua niitä ollenkaan.

Miksi teidän pitää olla niin ilkeitä toisianne kohtaan? Kertoo varmaan jotain palstamammojen yleisestä sivistystasosta. Minä en koskaan arvostelisi jonkun toisen lasten lukumäärää ja väittäisi omaani paremmaksi valinnaksi.

Ai sinäkö kirjoitat siis ystävälliseen sävyyn? :O

 

Meille tarjiottiin tukea, kun keskosvauvat syntyivät, muttei huolittu. Jaksettiin ilmankin, vaikka kyllä maksan veroja sen edestä, etten olisi hävennyt. Mutta tukipalvelut ovat hyvä asia ja maksetaan noilla verorahoilla hullumpaakin.

 

Niinkuin jo sanoin, ymmärrän, että meitä ihmisiä on erilaisia. Toiset ne harkitsee, pähkäilee, kiertää koko läänin elektroniikkakaupat ja tekee vielä excel-taulukon ihan vaan jo, kun ovat ostamassa kameraa. Ja toiset tekee isojakin ratkaisuja elämässään siltä pohjalta, että otetaan vastaan se, mitä elämä eteen heittää, niinsanotusti.
Mun mielestä kumpikaan tapa ei ole huono (saati normaalimpi tai epänormaalimpi), pääasia on että ihminen elää itselleen uskollisena.

Mutta sun aloitukstessasi ei mietitty "myös" negatiivisia puolia, vaan _ainoastaan_ negatiivisia puolia.
Se on mun mielestä melko suppeaa. Ja piikittelevä sävyni johtunee enemmänkin vaikeudestani käsittää suppeaa ajatusmaailmaa, kuin siitä että olisin lasteni määrästä stressaantunut.

Öh... tietääkseni aloituksessa pohdittiin yhden lapsen positiivisia puolia, eikä pelkästään useampilapsisten perheiden negatiivisia puolia... ja kun itse en ole niitä positiivisia puolia huomannut, niin tyhjästä on paha nyhjästä...

Onko sinulla tänä iltanan hermot jostain syystä tavallista kireämmällä vai oletko aina näin aggressiivinen palstalle kirjoittaessasi? Vai koskettiko tämä aloitus jotenkin erityisesti arkaan paikkaan? :O

 

Ai sinäkö kirjoitat siis ystävälliseen sävyyn? :O

Kyllä nyt aloittajan on syytä katsoa peiliin. Aika yksipuolisen ja provosoivan ja piikittelevän aloituksen teit kyllä nyt itse!! jos olet tyytyväinen teidän tilanteeseen (toivottavasti?), niin se ei ikävä kyllä välity negatiivisessa mielessä kirjoitetustra aloituksestasi. Päinvastoin tulee tunne, että sinun pitää todistella itsellesi omaa valintaasi. Siihen ei ole mitään tarvetta. Vahva ihminen seisoo omien päätöstensä ja elämänvalintojensa takana ja hänestä ja kirjoituksistaan huokuu rauha, sopu ja tyyneys sekä viisaus ymärtää elämän moninaisuutta. Täällä aplstalla on mainoita esimerkkejä tästäkin, onneksi. hyvää jatkoa sinulle ja ole oikeasti onneliinen omasta tilanteestasi puhtaasti aj aidosti.

 

Olin samassa tilanteessa ja sisarus tuli 5v ikäerolla.

Olen tosi tyytyväinen, että tein kuten tein. Vuoron odottaminen jne, ovat vain yksittäisiä taitoja, jotka opitaan jos lapselle opetetaan. Meillä esikoinen muuttui paljon suuremmalla tavalla positiiviseen suuntaan. Hänestä tuli pienempiä ja heikompia suojeleva, hoksaavampi, vastuuntuntoisempi, ajattelevaisempi, empaattisempi. Vaikkei ollut ennenkään lellitty tenava, lapsi selkeästi siirtyi osaksi perhettä oltuaan sen keskiössä. Pelkkää plussaa.

Rahanmenoa ja meteliä riittää, mutta vastapainona on yhteisiä leikkejä, hellää halailua ja kauniita sanoja Kaksin on parempi kaikin tavoin. Esikoisen mukaan sisarus on parasta ja tärkeintä koko elämässä.

Kuten joku sanoi alussa, seuraa se yksikin lapsi kaipaa ja vielä kipeämmin kuin muut. Joskus kaverit löytyvät helposti esim. pihapiiristä, mutta nykyään kaverihommat ovat vaikeampia kun kodit ovat 'suljetumpia' kuin aiemmin. Ei se 3-vuotiaana ole ongelma, mutta lähivuosina voi olla. Siinä on oma päänsärkynsä jos on.

 

Kummalinen asenne sinulla. Ihmettelen ettet tunne yhtään empatiaa tätä kaveriasi kohtaan, jos hänellä todella perhetyöntekijälle tarvetta niin eikös tuo ole aika kurjaa? Tuollaisia perheitä jonkun verran nähneenä sanoisin, että monikaan ei omaa kristallipalloa nähdäkseen tulevaisuuden ongelmatilanteet. Harva lapsia hankkiessaan osaa edes arvata jos tulee sairautta tms. Itse sairastuin masennukseen ekan lapsen kanssa ollessani yh:na, enkä todellakaan olisi uskonut sitä lasta hankkiessani.

Tämä tuttava ei ole ainakaan toistaiseksi puhunut mitään masennuksesta, vaan lähinnä valittaa päivä toisensa jälkeen ihan kaikesta, viimeksi siitä perhetyöntekijän puuttumisesta. Joo, en tunne empatiaa, korkeintaan sääliä viimeisimmän lapsen isää kohtaan, on hänkin ja puutteet niin miehenä kuin isänäkin sen verta tarkkaan ruodittu julkisesti... tietääkseni masentunut ihminen EI kirjoittele tollaisia juttuja FB:hen, ei ainakaan silloin, kun on oikeasti masentunut...

Mielestäni on hiukan hassua, että kuvittelet tuntevasi sekä minut että tuttavani ja syyttelet minua empatian puuttumisesta jotain tuntematonta kohtaan, vaikka et tiedä tilanteesta yhtään mitään. Ei millään pahalla, mutta lähinnä vaikutat siltä, että aloitukseni sohaisi sinua arkaan paikkaan ja nyt haluat vain niskakarvat pystyssä haastaa riitaa...

Joka puolestaan ei ole minun aikomukseni, niin että voit jättää piikittelyn tähän...

 

Öh... tietääkseni aloituksessa pohdittiin yhden lapsen positiivisia puolia, eikä pelkästään useampilapsisten perheiden negatiivisia puolia... ja kun itse en ole niitä positiivisia puolia huomannut, niin tyhjästä on paha nyhjästä...

Onko sinulla tänä iltanan hermot jostain syystä tavallista kireämmällä vai oletko aina näin aggressiivinen palstalle kirjoittaessasi? Vai koskettiko tämä aloitus jotenkin erityisesti arkaan paikkaan? :O

Voi, kun sinusta ei saa ollenkaan onnellisen ihmisen kuvaa kirjoitustyylistäsi päätellen. Onnellinen ihminen ei jatkuvasti yritä todistella jotain tai löytää onneaan toisen epäonnesta. Jotain sinulla on nyt sydämelläsi ja sen olet aika hienosti naamioinut tässä provosoivassa aloituksessa. Selvittele ajatuksiasi rauhassa jonkun luotettavan henkilön kanssa, tämä ei ole paras paikka siihen. Ihan oikeasti ja ystävyydellä, mutta kirjoituksesi eivät kerro ollenkaan onnellisuudestasi vaan ovat vain todistelua valitettavasti.

 

[QUOTE="vieras";24416201]Kyllä nyt aloittajan on syytä katsoa peiliin. Aika yksipuolisen ja provosoivan ja piikittelevän aloituksen teit kyllä nyt itse!! jos olet tyytyväinen teidän tilanteeseen (toivottavasti?), niin se ei ikävä kyllä välity negatiivisessa mielessä kirjoitetustra aloituksestasi. Päinvastoin tulee tunne, että sinun pitää todistella itsellesi omaa valintaasi. Siihen ei ole mitään tarvetta. Vahva ihminen seisoo omien päätöstensä ja elämänvalintojensa takana ja hänestä ja kirjoituksistaan huokuu rauha, sopu ja tyyneys sekä viisaus ymärtää elämän moninaisuutta. Täällä aplstalla on mainoita esimerkkejä tästäkin, onneksi. hyvää jatkoa sinulle ja ole oikeasti onneliinen omasta tilanteestasi puhtaasti aj aidosti.[/QUOTE]

Ööh... kerrataan nyt vielä N:nen kerran... tein aloituksen saadakseni muiden kokemuksia aiheesta, olivat ne sitten positiivisia tai eivät. Ja hyviä, asiallisia mielipiteitä on tullutkin. Sinun mielipiteesi sen sijaan EI kuulu näihin, vaan menet itse henkilökohtaisuuksiin... Ei minua ainakaan kiinnosta, mitä sinun kaltaisesi tuntematon palstamamma (?) ajattelee minusta, joka voisin olla vaikka siskosi tai naapurisi tai kumminkaimasi, sitähän sinä et tiedä! Ja koska en sinua tunne, ei mielipiteesi minusta ole lainkaan kiinnostava, minua kiinnostaa vain, millä tavalla muut näkevät asetelman yksi lapsi VS. monta lasta...

Kyllä huomaa kirjoittajista, kenellä on OIKEASTI seesteinen suhtautuminen monilapsisuuteen ja kenellä se on selvästi arka paikka.

Voihan aloitustani pitää kuinka kärjistettynä tahansa, mutta siinä missä eräät ovat vastanneet hyvin tyynesti ja tuoneet esiin positiivisia asioita monilapsisuudesta, toisilla asia onselvästikin arka, aivan kuin olisi muurahaispesään sohaissut

 

Tämä tuttava ei ole ainakaan toistaiseksi puhunut mitään masennuksesta, vaan lähinnä valittaa päivä toisensa jälkeen ihan kaikesta, viimeksi siitä perhetyöntekijän puuttumisesta. Joo, en tunne empatiaa, korkeintaan sääliä viimeisimmän lapsen isää kohtaan, on hänkin ja puutteet niin miehenä kuin isänäkin sen verta tarkkaan ruodittu julkisesti... tietääkseni masentunut ihminen EI kirjoittele tollaisia juttuja FB:hen, ei ainakaan silloin, kun on oikeasti masentunut...

Mielestäni on hiukan hassua, että kuvittelet tuntevasi sekä minut että tuttavani ja syyttelet minua empatian puuttumisesta jotain tuntematonta kohtaan, vaikka et tiedä tilanteesta yhtään mitään. Ei millään pahalla, mutta lähinnä vaikutat siltä, että aloitukseni sohaisi sinua arkaan paikkaan ja nyt haluat vain niskakarvat pystyssä haastaa riitaa...

Joka puolestaan ei ole minun aikomukseni, niin että voit jättää piikittelyn tähän...

No luonnoillisesti ihmisellä herää tuontyylisen yksipuolisen ja paheksuvankin aloituksen jälkeen halua puolustaa sitä omaa valintaansa. Mutta sinä olit kuitenkin se joka teki tämän kuitenkin (ainakin piilo) negatiivisen aloituksen

 

[QUOTE="vieras";24416228]Voi, kun sinusta ei saa ollenkaan onnellisen ihmisen kuvaa kirjoitustyylistäsi päätellen. Onnellinen ihminen ei jatkuvasti yritä todistella jotain tai löytää onneaan toisen epäonnesta. Jotain sinulla on nyt sydämelläsi ja sen olet aika hienosti naamioinut tässä provosoivassa aloituksessa. Selvittele ajatuksiasi rauhassa jonkun luotettavan henkilön kanssa, tämä ei ole paras paikka siihen. Ihan oikeasti ja ystävyydellä, mutta kirjoituksesi eivät kerro ollenkaan onnellisuudestasi vaan ovat vain todistelua valitettavasti.[/QUOTE]

Voi hyvää iltaa... vastasin sinulle tuossa jo äsken, mutta toistetaan: minua ei kiinnosta oikeasti pätkääkään sinun, eli tuntemattoman, mielipiteet minun (eli toisen tuntemattoman) onnellisuduesta, vaan käsitykset monilapsisista tai yksilapsisista perheistä.

Mikä ihmeen fiksaatio sinulla on MINUN onnellisuudestani? Kyllä tässä nyt on tullut selväksi, että mitä ajattelet ja millaisia ongelmia heijastat tänne omasta elämästäsi tänne kirjoittaessasi...

Tai jos ahdistustasi jotenkin helpottaa:

niin joo, olet oikeassa, olen hirmuisen onneton, kun minulla ei ole montaa lasta ja pystyn nukkumaankin koko yön läpi ja omaa aikaakin on ja sehän vasta ahdistaakin, kun meillä on kahdenkeskistä aikaa miehenkin kanssa, hui kamalaa :O

 

Tämä tuttava ei ole ainakaan toistaiseksi puhunut mitään masennuksesta, vaan lähinnä valittaa päivä toisensa jälkeen ihan kaikesta, viimeksi siitä perhetyöntekijän puuttumisesta. Joo, en tunne empatiaa, korkeintaan sääliä viimeisimmän lapsen isää kohtaan, on hänkin ja puutteet niin miehenä kuin isänäkin sen verta tarkkaan ruodittu julkisesti... tietääkseni masentunut ihminen EI kirjoittele tollaisia juttuja FB:hen, ei ainakaan silloin, kun on oikeasti masentunut...

Mielestäni on hiukan hassua, että kuvittelet tuntevasi sekä minut että tuttavani ja syyttelet minua empatian puuttumisesta jotain tuntematonta kohtaan, vaikka et tiedä tilanteesta yhtään mitään. Ei millään pahalla, mutta lähinnä vaikutat siltä, että aloitukseni sohaisi sinua arkaan paikkaan ja nyt haluat vain niskakarvat pystyssä haastaa riitaa...

Joka puolestaan ei ole minun aikomukseni, niin että voit jättää piikittelyn tähän...

Yllätys yllätys masentuneet, ahdistuneet tai uupuneet eivät välttämättä osaa diagnosoida itseään. He taas oireilevat nimenomaan marinalla ja kärttyilyllä, joskus välinpitämättömyydellä. Ja mitä sinä tiedät ihmisistä, joilla on oikeasti ongelmia. Tuskinpa lääkäritkään osaavat määritellä minkälaisia juttuja he kirjoittavat tai ovat kirjoittamatta Facebookiin.

Toki kaverisi voi olla vaan laiska paska, joka valittaa vaikka mitään ongelmaa ei oikeasti olisikaan, onhan se mahdollista. Mutta sinä et ole häävi ystävä, kun ensimmäisenä sellaista oletat ja pidät toisen valituksia perusteettomina.

Minä toivotan kaikkea hyvää yhden lapsen vanhemmille ja myös useamman lapsen vanhemmille. Minusta on hienoa jos tekee valintansa itse sen mukaan mikä tuntuu omalle perheelle sopivalta. Olisi sitten kyseessä vaikka lapsettomuus tai suurperhe. En vain ymmärrä miksi sinunkin pitää marista ihmisistä, jotka ovat tehneet toisin - on se sitten ollut fiksua tai ei.

 

[QUOTE="vieras";24416254]No luonnoillisesti ihmisellä herää tuontyylisen yksipuolisen ja paheksuvankin aloituksen jälkeen halua puolustaa sitä omaa valintaansa. Mutta sinä olit kuitenkin se joka teki tämän kuitenkin (ainakin piilo) negatiivisen aloituksen[/QUOTE]

No kyllä täällä suurin osa on vastannut ihan asiallisesti, asiattomia ja aggressiivisia on ollut vain muutamia ja he ovat todellakin tulkinneet aloituksen jonain ihme hyökkäyksenä, kun taas elämäntilanteeseensa oikeasti tyytyväiset ovat kykeneet tyynesti myöntämään, että yhden lapsen kanssa elämä on helpompaa, muttaovat kuitenkin tyytyväisiä useampaan lapseensa, eikä näillä AIDOSTI tyytyväisillä ihmisillä ole ollut tarvetta hyökätä niin kuin SINULLA.

Ja näistä hyökkäyksistäsi jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä siitä, kuinka seesteisesti itse suhtaudut elämäntilanteeseesi...

 

Öh... tietääkseni aloituksessa pohdittiin yhden lapsen positiivisia puolia, eikä pelkästään useampilapsisten perheiden negatiivisia puolia... ja kun itse en ole niitä positiivisia puolia huomannut, niin tyhjästä on paha nyhjästä...

Onko sinulla tänä iltanan hermot jostain syystä tavallista kireämmällä vai oletko aina näin aggressiivinen palstalle kirjoittaessasi? Vai koskettiko tämä aloitus jotenkin erityisesti arkaan paikkaan? :O

Niin. Mitäpä, jos olisit edes yrittänyt aloituksessa kääntää asian myös toisinpäin; miettiä mitä hyviä puoli mahdollisesti voisi olla useamman lapsen perheen elämässä, ja rehellisesti avautunut myös niistä asioista, jotka mahdollisesti ajattelet negatiivisena yksilapsisuudessa? Olisit ehkä saanut ystävällisempiä vastauksia, rehellisempiä näkemyksiä ja kokemuksia suuntaan ja toiseen.
Nyt et saanut mitään muuta, kuin useamman lapsen äidit puolustuskannalle.

Aloitus ei koskettanut muuten arkaan paikkaan, mutta kuulun toki siihen ryhmään, jonka elämässä sä et aloituksesi mukaan näe juuri mitään positiivista. Sellainen yleensä ottaa ohimoon. Lähinnä siksi, että itse en kokenut elämää yhden lapsen kanssa mitenkään varsinaisen auvoiseksi, mutta kykenen ymmärtämään jos joku kokee. Voin helposti kuvitella ne syyt ja asiat. Samoin kuin kykenen ymmärtämään monta muutakin sellaista elämäntapaa ja ratkaisua, jotka itsellä ja omalle kohdalle eivät kävisi mielen vieressäkään.
Siksi mun on vaikea käsittää, että sä et kykene ymmärtämään, vaan olet onnistunut kaivamaan pelkkää negatiivista sanottavaa useamman lapsen perheistä, varsinkaan vailla omakohtaista kokemusta, vain ulkopuolelta seuraamalla.
Mulla on ihan vaan yleisesti paha tapa suhtautua piikikkäästi ihmisiin, jotka pitävät omia ratkaisujaan niin erinomaisina, etteivät kykene löytämään muiden erilaisista valinnoista mitään hyvää. Pahoittelisin asiaa, mutten ole siitä pahoillani, sen verran suppea olen itsekin.

Kireät niskalihakset toki vähän kiristää hermojakin, mutta muuten olen ihan normaali, v*ttumainen itseni.

 

Eihan siina mitaan jarkea olekaan. Mietittiin aina etta meidan tytar olisi ainoa lapsi, nyt on kuitenkin toinen tulossa, ja pitaa kylla kysya onko tassa mitaan jarkea?

Ei lasten tekemisessä ole ikinä järkeä.

 

Yllätys yllätys masentuneet, ahdistuneet tai uupuneet eivät välttämättä osaa diagnosoida itseään. He taas oireilevat nimenomaan marinalla ja kärttyilyllä, joskus välinpitämättömyydellä. Ja mitä sinä tiedät ihmisistä, joilla on oikeasti ongelmia. Tuskinpa lääkäritkään osaavat määritellä minkälaisia juttuja he kirjoittavat tai ovat kirjoittamatta Facebookiin.

Toki kaverisi voi olla vaan laiska paska, joka valittaa vaikka mitään ongelmaa ei oikeasti olisikaan, onhan se mahdollista. Mutta sinä et ole häävi ystävä, kun ensimmäisenä sellaista oletat ja pidät toisen valituksia perusteettomina.

Minä toivotan kaikkea hyvää yhden lapsen vanhemmille ja myös useamman lapsen vanhemmille. Minusta on hienoa jos tekee valintansa itse sen mukaan mikä tuntuu omalle perheelle sopivalta. Olisi sitten kyseessä vaikka lapsettomuus tai suurperhe. En vain ymmärrä miksi sinunkin pitää marista ihmisistä, jotka ovat tehneet toisin - on se sitten ollut fiksua tai ei.

A) tämä ihminen EI ole ystäväni, vaan tuttuni
B) lähipiirissäni on ollut OIKEASTI masentuneita ihmisiä ja he eivät todellakaan käyttäydy samalla tavalla
C) en väitäkään olevani mikään yli-ihminen, joka ei koskaan marise mistään. On osa ihmisluontoa valittaa, ja kun minä en voi oikein valittaa perhetilanteesta, niin valitan sitten sellaisista ihmisistä, jotka tekevät lapsia sen kummemmin harkitsematta ja huutavat sitten muita pyyhkimään sotkut. Itse tässä mietin ja tuumaan tätä toisen lapsen hankintaa ja nämä FB-tutut ovat olleet oivallisia esimerkkejä siitä, miksi EI kannattaisi hankkia toista, kolmatta tai neljättä lasta...

 

A) tämä ihminen EI ole ystäväni, vaan tuttuni
B) lähipiirissäni on ollut OIKEASTI masentuneita ihmisiä ja he eivät todellakaan käyttäydy samalla tavalla
C) en väitäkään olevani mikään yli-ihminen, joka ei koskaan marise mistään. On osa ihmisluontoa valittaa, ja kun minä en voi oikein valittaa perhetilanteesta, niin valitan sitten sellaisista ihmisistä, jotka tekevät lapsia sen kummemmin harkitsematta ja huutavat sitten muita pyyhkimään sotkut. Itse tässä mietin ja tuumaan tätä toisen lapsen hankintaa ja nämä FB-tutut ovat olleet oivallisia esimerkkejä siitä, miksi EI kannattaisi hankkia toista, kolmatta tai neljättä lasta...

Masennuksia on erilaisia, ja kyseessä tosiaan saattaa olla myös ahdistuneisuus tai uupumus tai tuo tuttu saattaa olla matkalla johonkin noista. Ja se perhetyöntekijä toimisi ennaltaehkäisijänä.

Ja jos ei, niin tuttusi tykkää vain marista. Luuletko, että ei marisisi sitten jostain muusta jos noita lapsia ei olisi?

Minun mielestäni vaan on aika vastenmielistä valitella omia verorahojaan, jos niitä käytetään lapsiperheiden auttamiseen.

 

En tiiä onko järkeä. Mulla kaksi sisarusta enkä mitenkään lapsuutta muista kivana sen takia. Olin yksin silti. Kuopuksena en päässyt isompien mukaan. Eivät välit nyt aikuisenakaan ole parhaat mutta väleissä ollaan silti. Meillä on yksi lapsi, sosiaalinen ja reippaaksi kehuttu 3v. Ainakaan oman lapsuuden perusteella en hälle halua sisarusta. Eikä lapsikaan ole halunnut.

 

Niin. Mitäpä, jos olisit edes yrittänyt aloituksessa kääntää asian myös toisinpäin; miettiä mitä hyviä puoli mahdollisesti voisi olla useamman lapsen perheen elämässä, ja rehellisesti avautunut myös niistä asioista, jotka mahdollisesti ajattelet negatiivisena yksilapsisuudessa? Olisit ehkä saanut ystävällisempiä vastauksia, rehellisempiä näkemyksiä ja kokemuksia suuntaan ja toiseen.
Nyt et saanut mitään muuta, kuin useamman lapsen äidit puolustuskannalle.

Aloitus ei koskettanut muuten arkaan paikkaan, mutta kuulun toki siihen ryhmään, jonka elämässä sä et aloituksesi mukaan näe juuri mitään positiivista. Sellainen yleensä ottaa ohimoon. Lähinnä siksi, että itse en kokenut elämää yhden lapsen kanssa mitenkään varsinaisen auvoiseksi, mutta kykenen ymmärtämään jos joku kokee. Voin helposti kuvitella ne syyt ja asiat. Samoin kuin kykenen ymmärtämään monta muutakin sellaista elämäntapaa ja ratkaisua, jotka itsellä ja omalle kohdalle eivät kävisi mielen vieressäkään.
Siksi mun on vaikea käsittää, että sä et kykene ymmärtämään, vaan olet onnistunut kaivamaan pelkkää negatiivista sanottavaa useamman lapsen perheistä, varsinkaan vailla omakohtaista kokemusta, vain ulkopuolelta seuraamalla.
Mulla on ihan vaan yleisesti paha tapa suhtautua piikikkäästi ihmisiin, jotka pitävät omia ratkaisujaan niin erinomaisina, etteivät kykene löytämään muiden erilaisista valinnoista mitään hyvää. Pahoittelisin asiaa, mutten ole siitä pahoillani, sen verran suppea olen itsekin.

Kireät niskalihakset toki vähän kiristää hermojakin, mutta muuten olen ihan normaali, v*ttumainen itseni.

A) Täällä on ollut puolustuskannalla lähinnä sinä ja kaksi muuta. Suurin osa vastaajista on vastannut niin tyynesti ja asiallisesti kuin elämäänsä ja ratkaisuihinsa tyytyväiseltä voi odottaa

B) Jos elämäntilanteessassi on hienoja, positiivisia puolia, joita en ole hokannut, niin eikä olisi kannattut keskittyä niihin sen sijaan, että lähdet piikittelemään?

C) Tämä oli täysin subjektiivinen aloitus MINUN elämästäni, joten odotin täysin subjektiivisia mielipiteitä muiden elämästä, koska mielestäni on kiinnostavaa tietää, ovatko muuta samaa mieltä siitä, että yhden lapsen kanssa ON huomattavasti helpompaa kuin useamman.

Ja suurin osa täällä on myöntänytkin, että yhden lapsen kanssa elämä ON helpompaa, mutta kaikki ovat siltikin vaikuttaneet tyytyväisiltä omiin ratkaisuihinsa, paitsi eräät, jotka hyökkävät niin kiihkoissaan allekirjoittaneen kimppuun, että tulee väkisinkin mieleen, että siitä puhe mistä puute...

 

[QUOTE="tia";24415936]Lapsista tulee sosiaalisempia kuin yksilapsiperheessä. Yleensä näillä ainokaislla on sosiaaliset taidot on huonommat.
Olen itse ainut lapsi ja en halunnut lapselleni samaa kohtaloa joteen meillä on 2 lasta....[/QUOTE]

Tutkittu on, ei pidä paikkaansa.

 

[QUOTE="vieras";24416216]Olin samassa tilanteessa ja sisarus tuli 5v ikäerolla.

Olen tosi tyytyväinen, että tein kuten tein. Vuoron odottaminen jne, ovat vain yksittäisiä taitoja, jotka opitaan jos lapselle opetetaan. Meillä esikoinen muuttui paljon suuremmalla tavalla positiiviseen suuntaan. Hänestä tuli pienempiä ja heikompia suojeleva, hoksaavampi, vastuuntuntoisempi, ajattelevaisempi, empaattisempi. Vaikkei ollut ennenkään lellitty tenava, lapsi selkeästi siirtyi osaksi perhettä oltuaan sen keskiössä. Pelkkää plussaa.

Rahanmenoa ja meteliä riittää, mutta vastapainona on yhteisiä leikkejä, hellää halailua ja kauniita sanoja Kaksin on parempi kaikin tavoin. Esikoisen mukaan sisarus on parasta ja tärkeintä koko elämässä.

Kuten joku sanoi alussa, seuraa se yksikin lapsi kaipaa ja vielä kipeämmin kuin muut. Joskus kaverit löytyvät helposti esim. pihapiiristä, mutta nykyään kaverihommat ovat vaikeampia kun kodit ovat 'suljetumpia' kuin aiemmin. Ei se 3-vuotiaana ole ongelma, mutta lähivuosina voi olla. Siinä on oma päänsärkynsä jos on.[/QUOTE]

No tämä kuulostaa sellaiselta tilanteelta, josta olen haaveillutkin. Just tuollainen 5-6 vuoden ikäero, vanhemmilla on aikaa toipua vaippavuosista, on ollut äidillä omaa aikaa, isällä omaa aikaa, vanhemmilla omaa aikaa ja esikoinen on saanut paljon huomiota ja yhteistä aikaa vanhempien kanssa.

 

C) Tämä oli täysin subjektiivinen aloitus MINUN elämästäni, joten odotin täysin subjektiivisia mielipiteitä muiden elämästä, koska mielestäni on kiinnostavaa tietää, ovatko muuta samaa mieltä siitä, että yhden lapsen kanssa ON huomattavasti helpompaa kuin useamman.

Tämä on se ongelmakohta. Aloituksesta saan kuvan, ette ole niinkään kiinnostunut muiden mielipiteistäsi, saati muuttamaan omaasi. Vaan haluat pönkitystä sille omalle mielipiteellesi, jonka olet jo lukkoon lyönyt lähinnä oletusten ja kuvitelmien perusteella.

Mutta vastaanpa nyt ihan omalta kantiltani:
Ei, yhden lapsen kanssa ei ollut helpompaa. Kaikki oli uutta, olin epävarma, en tiennyt kuinka toimia.
Toisen kanssa tiesi jo, miten sen kanssa toimitaan, mitä voi ja kannattaa kokeilla ratkaisuksi mihinkin jne.
Kolmannen ja neljännen kanssa asiat tulee jo selkärangasta, ja vaikka lapset onkin yksilöitä ja erilaisia, niin monet yleisjutut pätee. Sen lisäksi on kokemuksen tuomaa itsevarmuutta ja uskoa toimia, niinkuin parhaalta tuntuu.
Yhtä lasta pidin herkemmin "vauvana" pidempään. Jos jotain voisin ottaa takaisin, niin sen, että antaisin esikoiselle enemmän tila ja mahdollisuuksia olla iso niissä asioissa, joissa tahtoa ja taitoakin olisi ehkä löytynyt jo aikaisemmin.
Meidän lapset eivät ole olleet mitään varsinaisen valvottavaa tyyppiä, en siis ole nukkunut 8 vuotta rikkinäisiä öitä, vaan joka lapsen kohdalla ehkä 2-3 ensimmäistä kk. Esikoisen kanssa ehkä pidempään. Silloin sekin kesti oppia, miten yöt saadaan rauhallisiksi.
Lapset ovat oppineet välittämistä, huolehtimista, huomioon ottamista, kun niitä on useampia. Kuten joku täällä hienosti totesi: toimimaan osana kokonaisuutta, ei sen keskiönä.
Kasvaessaan nuo ovat oppineet myös touhuamaan keskenään. Yhden lapsen kanssa täytyi enemmän käyttää aikaa ja vaivaa virikkeiden ja tekemisen keksimiseen. Tekisin ja teen sitä nytkin tarvittaessa, mutta on ihanaa seurata vaan sivusta, kuinka niillä on omat juttunsa, keskinäiset salaisuutensa, kuinka ne eivät edes huoli minua viihdyttämään. Ja oppivat riitelemään rakentavasti.
Lisäksi on hauska seurata ja pohtia sisarusten samanlaisuutta ja toisaalta huikeita eroja toisiinsa nähden.
Parisuhde on oikein hyvällä mallilla, paremmalla kuin esikoisen ollessa pieni. Harrastan nykyään enemmän, kuin ikinä tähänastisessa elämässäni, tarkkaan ottaen työkseni. Näistäkään en siis ainakaan omalta kohdalta pääse sanomaan, että olisivat lapsiluvun kasvaessa jotenkin jääneet rappiolle.

Sanoisin, että yhden lapsen kanssa oli ehkä jopa vaikeampaa. Tai korkeintaan vaikeusaste sama.
Ainoa mikä on useamman (pienen lapsen) kanssa vaikeampaa, on liikkeellelähtö. Varsinkin talvella. Pukeminen.
Mutta se on pientä, ja nyt kun 3/4 pukee jo lähes täysin itse, niin helpommaksi menee...

 

öh, ei mene kyllä niin että mitä enemmän lapsia sen sosiaalisempi.
meitä oli 5, ja voin kertoa että ihmissuhteet ovat hankalia edelleen aikuisena.
totuin siihen, että olin aina sisaruksieni kanssa.
itse olisin toivonut olevani ainoa lapsi.
minulla on yksi lapsi eikä enempää tule.