onko totta vai tarua?

onko todellakin sektion jälkeen niin kipeä ettei pariin viikkoon pysty todellakaan tekemään juuri mitään.. miten nopeasti sektiosta yleensä paranee ja pystyy normaaliin elämään? olitteko miten kipeitä sektion jälkeen vai tarvitsitteko paljon apua normaaleissa jutuissa?

Luin juttua äidistä jolle oli tehty sektio joka kertoi siinä että ensimmäiset viikot olivat vähän menneet ohi kun isä joutui tekemään lähes kaiken..

 

unohtui vielä kysyä että miten nopeasti sairaalasta pääsee pois sektion jälkeen? voiko joutua olemaan jopa viikon siellä?

 

No se riippuu ihan tapauksesta. Mun huonekaveri tepasteli ympäriinsä pari päivää sektiosta ja hoiti vauvaa, kotiin pääsi neljäntenä päivänä. Kun taas itse en päässyt pariin päivään edes vessaan, vauvan hoidosta puhumattakaan. Kyljen kääntäminen imettäessäkään ei sujunut alkuun ilman apua.

Viikko meni sairaalassa. Toisena viikkona meni ihan ok kun mies oli isyyslomalla, mutta sitten kun palasi töihin oli pakko todeta etten pärjää vauvan kanssa kahdestaan, haava kipeytyi niin etten pystynyt kunnolla kävelemäänkään. Mies sitten otti vielä toisen viikon isyyslomaa putkeen (onneksi sopi työnantajalle) ja kun sitten palasi töihin kolmen viikon päästä sektiosta, niin pärjäsin jo ihan hyvin kun en tehnyt mitään muuta kuin hoidin vauvaa ja lepäsin. Kotityöt sai siis jäädä täysin. Kuuden viikon päästä sektiosta koin olevani täysin toipunut, kunhan en yrittänyt esim. ravistella mattoja yms. raskasta hommaa.

Mulla tosin hommaa vaikeutti se, että sektion jälkeen jäi joku suoni vuotamaan vatsanpeitteiden väliin ja homma täytyi korjata uudella leikkauksella. Haava siis otettiin uudestaan auki. Jos tuota toista leikkausta ei olisi tullut niin varmaan olisin toipunut paremmin. Mutta sektioon liittyy kaikenlaisia riskejä, sille ei voi mitään. Onneksi kuitenkaan vauvalle ei tullut mitään ongelmia. =)

 

Mulle on tehty kaksi sektiota. Toinen vähän yli viikko sitten. Tästä toisesta parannuin TOSI nopeaan! Samana iltana jo nostettiin pystyyn ja kävelin itse vessaan. Ja seuraavana aamuna hain jo itse ruokaa. Ja särkyä ei ollut oikeastaan ollenkaan. Haava on parantunut tosi hyvin. Eipä enää edes muista koko ajan että n.viikko sit leikattu! Ekasta kesti pari päivää että pääsin ylös sängystä, mut se johtui siitä kun sillon mulla oli kipupumppu ja se lääke oli niin vahvaa siinä että siksi pyörrytti niin paljon että ylös nouseminen oli ihan mahdotonta. Niin ja viikko meni sairaalassa, mut nopeamminkin olisin pois päässyt mutta vauvan takia kesti hieman pidempään kotiinpääsy.<br><br>

 

no ei mun kohdalla ainakaan pidä paikkaansa. minut leikattiin nukutuksessa joten se päivä ja ilta sekä yö meni lääketokkurassa mutta aamulla olin jo virkeänä opettelemassa lypsämistä. ekat nousut sängystä oli hankalia enne kun oppi tekniikan. hyvät kipulääkkeet vievät kivut. ja toisena päivänä matkustin omassa autossa 60km ( mies ajoi)TYKSiin pojan luo. en edes ajatellut koko asiaa vasta kun TYKSin pihassa kun autosta oli hiukan hankala nousta. kolmantena päivänä huitelin sairaalan käytävillä koko ajan kattomassa poikaa ja otin vieraita vastaan kanttiinissa. olisin oinut lähteä viidentenä päivänä jos oisin halunnut mutta oli pää niin sekasin pojan sairauksista että en uskaltanut lähteä kotiin ennen kuin pääsin TYKSin säätiöasuntoon siihen sairaalan viereen.
mutta sektion takia en ollut huonossa kunnossa. viikko meni niin ne tikitkin sai hangata pyyhkeellä pois.
varmaan niillä joilla haava pääsee tulehtumaan niin voi olla pidempi paraneminen.
mutta en edes sillon tajunnut kuin isosta leikkauksesta oli kyse =)

 

Mulle tehtiin sektio 6 vkoa sitten ja todella hyvin olen toipunut..Ens viikolla on jälkitarkastus ja en millään jaksais oottaa lupaa urheilla enemmän..Olen lenkkeillyt jo 5 viikkoa ja tänään aattelin mennä rullaluistelee kevyesti..Mä olin sektion jälkeen muutaman päivän kipeä mutta vauvan läsnäolo ja lääkkeet veivät kivut..Olen aina urheillut paljon myös raskausaikana niin luulen sen vaikuttaneen siihen että toivuin niin nopsaan..Ainoastaan en nostellut mitään painavaa vajaaseen kuukauteen koska pidin huolen siitä ettei haava missään nimessä repeydy!

Tsemppiä sektioon,hyvin se menee kunhan asennoudut siihen mahdollisimman positiivisellan asenteella!

 

Torstaiaamuna leikattiin, kotiin sununtaina, pyysin päästä lauantaina, mutta eivät suostuneet... Keskiviikkona olin entiselläni. En urheile! En ole ylipainoinen. Sektiosta voi siis toipua nopeaan!

 

Esikoiseni ja kuopukseni ovat syntyneet kiireellisellä sektiolla. Enpä nyt muista miten nopeasti lähdin esikoisen syntymän jälkeen liikkeelle, mut muistan kyllä miten olin kipee, kaikki mitä teki paitsi hiljaa paikallaan makaaminen sattui. Kuopus syntyi 0.20 yöllä, aamulla nousin sängystä ja menin suihkuun. Kotiin päästiin kun vauva oli 2½ vrk vanha ja olo oli kuin ei mitään leikkausta olis tehtykään! En tarvinnu yhtään kipulääkkeitä, en edes sairaalassa.

 

riippuu monestaki asiasta..itse olin aika kipeä,oisko ollu n.viikon ajan eka päivät meni niin et jouduin vessassaki käymään miehen avustuksella(olitii perhehuoneessa) sairaalassa juoduin oleen viikon synnytyksen jälkeen,tulehdusarvot nous korkeelle,eivätkä edes saaneet selville misä tulehdus oli.

 

Itsellä takana sectio ja alatiesynnytys ja jälkimmäisestä toivuin kyllä nopeammin. Sectio tehtiin yliaikaisuuden vuoksi, kun kohdunsuun tilanne oli niin epäkypsä, että käynnistystä ei voitu lääkärien mukaan edes harkita. leikattiin ti ja kotiuduttiin su.
Section jälkeen on 4 viikon nostelukielto, ei saa kantaa muuta kuin vauvaa. Samoin suurempi ponnistelu (jopa imurointi) on kielletty.

Mulle leikkaus tehtiin spinaali+epiduraali puudutteessa, epiduraali jätettiin kipupumppuun. Tämä olikin sit luiskahtanut paikoiltaan ja pääsin tosi kipeäksi, ennen kuin sain mitän kipulääkettä. Vuorokauden kuluttua pääsin jalkeille, aika tarkkaan 10vrk olin säännöllisen kipulääkityksen varassa leikkauksen jälkeen, vaikka mitään komplikaatioita ei tullut. Erityisesti makuulta noustessa haava oli kotona "sisältä" tuskallisen kipeä ja öisin vauvan nostaminen imemään oli vaikeaa (, päädyimme sit perhepetiin, mikä olikin hyvä ratkaisu).

Noin 3viikkoa meni, ennen kuin pääsin edes lähikauppaan ja takaisin tuskitta, matkaa yhteen suuntaan on n300m.

Tähän loppuun vois vielä sanoa, ettei se alatiesynnytys mikään helppo kohdallani ollut, melkoiset repeämät ja eppari, mutta jostakin syystä paranivat paljon nopeammin (haavan syvyys ehkä?) kuin sectiohaava ja oli´n täysin kotityökuntoinen viikon päästä ja kappareissut jne onnistui. eikä tósiaan tarvinnut syödä kipulääkkeitä...

 

Kyllä mulla meni ekat viikot niin, että pystyin vain kulkemaan varovasti sängyn, sohvan, vessan ja keittiön väliä. Kipulääkkeitä söin. Mies hoiti vauvan täysin, minä ainoastaan imetin. Ja mies hoiti kodin ja kaiken muunkin.
Suihkussa käynti oli yhtä tuskaa, kyyneleet silmissä kävin.
Isyysloman loputtua hoidin kotona vain vauvaa, ja lepäsin.

Muistan ensimmäisen "lenkin" pihan ympäri, noin 200m, kauan meni ja hitaasti etenin.

Mutta sitten, kun paraneminen alkoi, niin se tapahtui nopeaa. Kuukauden kuluttua olin jo todella hyvässä kunnossa. Siinä varmasti auttoi se, kun joka päivä pidensin ja pidensin vaunulenkkejä.

 

tarua, itse selvisin sektiosta tosi hyvin. leikattiin illalla, seur aamuna jo letkut veke ja aamupalalle saliin. tosi helppo homma.

 

Sektiosta ei jäänyt mieleen oikein mitään. Se oli hallittu tapa synnyttää, ei tarvinnut pelätä (=pelkosektio). Kipua oli jälkeenpäin (lääkitys auttoi hyvin), mutta luulin leikkauspelottelujen perusteella että olisi ollut paljon enemmän kipuja siis sektion jälkeen. Toipuminen oli ok, 4 viikkoa sektion jälkeen aloin juosta lenkkiä ym - varmaan eri juttu jos tulee komplikaatioita haavan paranemisessa tms... Istumaan pystyy heti. Alkuun leikkauksen jälkeen vaati hieman tahdonvoimaa vääntää selkä suoraksi. Sektioon voisin mennä vaikka huomisaamuna jos olisi tarve, alatiesynnytykseen en mene enää ikinä vaikka mitä tapahtuisi. Alatiesynnytyksen jälkeen oli hankalaa oikeasti kun ei voinut istua, sektion jälkeen tuntui ylelliseltä istua ihan rauhassa, eli se haava mahassa on siinä mielessä inhimillisempi. Ei tarvinnut myöskään pelätä vessakäyntejä sektion jälkeen, kun ei ollut alakerrassa mitään vammoja. Alatiesynnytyksen jälkeen vessakäynnit meni vähän sokkona kauhun vallassa, että mitähän repee tai lähtee irti. Vauvaa pystyin kyllä hoitamaan koko ajan, ekana yönä tarvin apua sairaalassa, että hoitaja nosti sen muksun kopasta sänkyyn minulle. Sen jälkeen kun nousin pystyyn sängystä leikkauksen jälkeen, niin sain myös vauvaa hoidettua. Ekaan neljään viikkoon en kantanut mitään vauvaa painavampaa, eli kotitöitä kuten kaupassakäyntiä en itsenäisesti harrastanut. Niin juu ja sektion jälkeen ei ollut mitään lantionpohjalihas-ongelmia eikä myöskään mitään ongelmia virtsanpidätyksen kanssa. Eli siis TARUA. Pelkopolit on olemassa mm. siksi että 5-6 kertaa kannattaa taloudellisestikin ylipuhua synnytyspelkoista naista alatiesynnytykseen, koska sektio on muiden riskien ohella kallis toimenpide, googlatkaa E. Halmesmäen publication aiheesta.

 

Mulle tehtiin sektio parisen kuukautta sitten. Vuorokauden kuluttua leikkauksesta pääsin jalkeille, olo oli tokkurainen ja kipeä. En olisi pystynyt 1. vuorokauden aikana hoitamaan vauvaa (hän oli valvontaosastolla). Mun haava oli todella kipeä 2-3 vkoa ja se tulehtui, jouduin uudestaan sairaalaan. Liikkuminen ja jopa istuminen oli vaikeaa ja kivuliasta. Vaunuja työnsin kunnolla vasta 4 vkoa leikkauksesta. MIes joutui koville, kun hoiti vauvan, minut ja kodin...Mietin, että miten yksinhuoltajat pärjäävät leikkauksen jälkeen yksin vauvan kans kotona, en olisi ainakaan minä pärjännyt. Vauva onneksi terve. Ja minäkin vihdoinkin.

 

vielä se minkä takia en enään sektioon haluaisi vaikka kaikki meni tosi hyvin on se että virtsatieinfektiokierre alkoi siitä.

 

Juu ja sairaalasta olisin päässyt pois 3. päivänä synnytyksen jälkeen, mutta lähdin vasta 4. päivänä synnytyksen jälkeen. Jälkivuoto oli sektion jälkeen niukempi kuin alatiesynnytyksen jälkeen ja kesti 2 viikkoa.
Varmaan huomionarvoista sektiossa on että se arpi on riski seuraavissa raskauksissa, itselläni lapset on nyt tehty, joten sitä en pohtinut. Pääasiana oli saada tämä yksi vaikeasti hankittu yksilö synnytettyä. Suomessa on outoa se että sektiossa on kaikki riskit maan ja taivaan välillä ja alatiesynnytyksissä riskejä ei kai ole (?). Liitänpä tähän tänään hesarissa olleen mielipidekirjoituksen aihetta sivuten...

*******************
Synnytyksen riskeistä tulee kertoa avoimesti


Krista Jaatinen ja Miikka Viitala kirjoittavat (HS 3. 4.), että kohtukuoleman riskistä tulisi kertoa, kuten muistakin raskauteen liittyvistä riskeistä.

Ehdottomasti. Myös synnytykseen liittyvistä riskeistä tulisi puhua avoimesti.

Nykyään naiset pelkäävät synnytystä, ja uskomme, että juuri tämän takia synnytykseen liittyvistä komplikaation mahdollisuuksista vaietaan sekä neuvoloissa että synnytyssairaaloissa. Tietoa saa lähinnä syntymättömän lapsen mahdollisista riskeistä - äitiin kohdistuvista riskeistä kukaan ei puhu mitään.

Tuttavapiiriimme on viiden viime vuoden aikana syntynyt runsaat kymmenen lasta. Näistä synnytyksistä onneksi pari on ollut ns. normaaleja, muutamissa äideille on tullut vakavia vaurioita, joita on jouduttu kirurgisesti korjailemaan myöhemmin, ja kolmessa synnytyksessä äidit olisivat ilman nopeaa toimintaa menettäneet henkensä.

Kaikki synnytykset ovat tapahtuneet pääkaupunkiseudun suurissa sairaaloissa, joten osaamista luulisi riittävän. Onneksi tehohoitoakin on ollut tarjolla nopeasti.

Syntyneitä vaurioita on vähätelty, äitejä on syytetty ylireagoinneista ja ongelmien ratkaisuksi on jopa kehotettu äitiä hakeutumaan hoitoon terveyskeskuspäivystyksen kautta muutaman päivän ikäisen vauvan kanssa.

Kätilöt eivät synnytystilanteessa aina halua pyytää lääkäriä paikalle, sillä osaavathan he työnsä hoitaa. Jälkihoidon osalta äitejä ei kuunnella, ovathan he joko hormonaalisesti tai muuten vain sekaisin synnytyksestä, ja kätilöhän tietenkin tietää paremmin: onhan hän "hoitanut" jo monta lasta maailmaan.

Näissä jälkimainingeissa äiti menettää usein myös mahdollisuuden täysimetykseen.

Ymmärrämme, että komplikaatioiden mahdollisuuksista kertominen saattaa lisätä synnytyspelkoa, mutta äidin toipumista ennakkoon valmistautuminen voisi edesauttaa. Komplikaation osuessa omalle kohdalle äiti olisi ehtinyt miettiä asiaa ja suhtautumistaan siihen jo etukäteen, mikä nopeuttaa paranemisprosessia ainakin henkisellä tasolla.

Tuoreelle isällekin äidin komplikaatiot tulevat usein ikävänä yllätyksenä, eikä isien voida olettaa ymmärtävän, mistä komplikaatioissa oikein on kyse, ellei riskeistä kerrota edes äideille.


CHRISTINA RUTH


äiti vuodesta 2004

Espoo


SANNA PAKKANEN


äiti vuodesta 2003

 

Tuo on hyvin totta tuo edellinen. Siinä ilmeisesti tarkoitettiin alatiesynnytyksen riskejä, mutta lisäisin vielä että myös sektion riskeistä pitäisi ehdottomasti puhua avoimemmin! Itse en tiennyt niistä mitään sektioon mennessä, paitsi että haava voi tulehtua. Olisin osannut valmistautua paremmin kipuihin ja pitkään toipumiseen kun olisin tietnnyt, ettei kaikki aina menekään ihan niin rutiinilla kuin mainostetaan! :/

 

\

Tuo on hyvin totta tuo edellinen. Siinä ilmeisesti tarkoitettiin alatiesynnytyksen riskejä, mutta lisäisin vielä että myös sektion riskeistä pitäisi ehdottomasti puhua avoimemmin! Itse en tiennyt niistä mitään sektioon mennessä, paitsi että haava voi tulehtua. Olisin osannut valmistautua paremmin kipuihin ja pitkään toipumiseen kun olisin tietnnyt, ettei kaikki aina menekään ihan niin rutiinilla kuin mainostetaan! :/

Minun mielestäni taas sektioon liittyvät riskit tuodaan varsin hyvin esille, kun taas alatiesynnytykseen liittyvistä riskeistä vaietaan ihan liikaakin. :/

 

Mullakin kokemusta sekä alatiesynnytyksestä, että sektiosta ja sektion jälkeen olin tosi kipeä. Sairaalassa meni 5 päivää ja siellä pääsin kunnolla ylös vasta 3. päivän iltana.
Lääketokkura oli elämäni kauhein, sellaista pahoinvointia en ole pahimmissakaan krapuloissani kokenut! Se järjetön janon tunne, tuntuu, että kuolee janoon, mutta jos otat edes pienen määrän vettä tai mehua, kaikki tulee hetken päästä yrjönä ylös... :x :/
Onneksi oli mies mukana perhehuoneessa, sillä en minä vauvaa olisi päässyt hoitelemaan.

Alatiesynnytyksestä sain 3. asteen repeämän, mutta siitä ei ollut ollenkaan niin kipeä kuin sektion jälkeen.

 

Pakko vielä lisätä, että inhottavaa on, kun mahassa on tunnottomia kohtia haavan seutuvilla, jotka tuskin koskaan täysin palautuvat.