Onko toivoa?!

Onko toivoa?!



Kerron tässä lyhyesti tilanteemme.. Olen siis 1-vuotiaan pojan äiti, ja olemme olleet mieheni kanssa naimisissa kaksi ja puoli vuotta. Avioliittomme on ollut melkoista ylä-ja alamäkeä, mutta nyt tuntuu, että viimeaikoina on ollut pelkkää alamäkeä. Mieheni ei ole suomalainen ja kulttuuri-erot ovat olleet yksi avioliittomme ongelmista. Avioliittomme alussa mieheni oli väkivaltainen, mitä hän ei enää onneksi ole; ja jos olisi, se olisi kerrasta poikki. Hän on todella mustasukkainen, ja haluaisi että kotimme olisi aina tip top kunnossa, mitä se tietenkin ei voi olla, ottaen huomioon, että meillä on pieni lapsi. Nykyään päivämme ovat yhtä riitelyä, ja hän syyttää minua siitä, että kaikki ongelmamme johtuvat minusta. Etten minä ymmärrä häntä, ja ajattelen vain itseäni.. Kuitenkin hän myöntää riidan päätyttyä, että hänessä on paljon vikaa, eikä hän tarkoita sitä mitä sanoo. Hän luulee, että voi käyttäytyä aivan kuten haluaa, haukkua ym.. mutta kun minä sitten käyttäydyn samalla tavalla niin minä olenkin aivan hirveä ihminen... Jokaisen riidan jälkeen uskottelen itselleni, että kyllä kaikki tästä vielä hyväksi muuttuu, mutta muutaman "seesteisen päivän" jälkeen palaamme taas lähtöruutuun... Tämä kuluttaa meitä molempia tietenkin todella paljon, enkä tiedä mitä tässä asiassa voi enää tehdä. Onko vika minussa kun annan liian helposti periksi vai miehessäni, joka ei tunnu ymmärtävän minua ollenkaan..? Kiitos kaikista vastauksista!!!

 

Johonki pari- tai perheterapiaan voisitte ehkä mennä?

Kodin siisteystasosta ja muusta sellaisesta käytännön jutusta voisitte varmaan ihan juttelemalla päästä yhteisymmärrykseen, kyllä miehesikin varmaan tajuaa että taaperon kanssa aika ei vaan riitä joka nurkan ja kaapin puunaamiseen.

 

Otsikkohan on tietysti vanha klisee. On siinä kuitenkin vähän perää. On aika selvää, että kulttuurierot lisää vaikeuksia rakentaa yhteistä elämmää. Mitä suuremmat kulttuurierot sitä enemmän työtä on tehtävä. Sen toisen kulttuurin tuntemukseen on panostettava. Se lisää mahdollisuutta ymmärtää toisen näkökantoja. Sillä voi eliminoida osittain ristiriitojen syitä. Jäljelle jää kulttuurista riippumattomat persoonallisuuteen, arvoihin ja mailmankatsomukseen liittyvät syyt. Niidenkin kanssa on monilla tekemistä. Oletteko tutkineet ja keskustelleet mitä toiveta ja mielikuvia teillä oli tulevasta elämästä yhteen mennessä.

Se on aika tavallista, että yhdessä elämisen alkuvaiheessa onnen huuman mentyä ohi alkaa ottelu vallasta ja muotoillaan roolit. Mielen perältä voi nousta myös kaikenlaisia tiedostamattomia pelkoja läheisyydestä ja riippuvuudesta.

Aina ei onnistu vaikka kuinka haluais ja sen eteen töitä tekis. On ajateltava myös miten paljon pystyy ja haluaa tätä työtä tehdä, onko mahdollinen tuos vaivan arvoinen.

 

Johonki pari- tai perheterapiaan voisitte ehkä mennä?

Kodin siisteystasosta ja muusta sellaisesta käytännön jutusta voisitte varmaan ihan juttelemalla päästä yhteisymmärrykseen, kyllä miehesikin varmaan tajuaa että taaperon kanssa aika ei vaan riitä joka nurkan ja kaapin puunaamiseen.

Usko tai älä, tästä asiasta on puhuttu jo väsymiseen asti.. Hän ei vaan kestä sitä, että näkee leluja keskellä lattiaa, tai keksinmuruja syöttötuolin alla. Välillä tulee mieleen, että olenko oikeasti niin huono vaimo, että tekevätkö kaikki muut vaimot miehellensä aamupalan ja ruoan joka päivä? Lapsenhoidossa hän auttaa sen minkä jaksaa, mutta jos haluaisin lähteä kuntosalille,- tai ystävien kanssa kahville, on syytä soittaa äidilleni, tai jää kuntoilut ja tapaamiset tekemättä. Hän on vaatinut, että poistaisin facebookin, ja sanoi että tulee katsomaan mitä minä oikein "teen" siellä kuntosalilla... Tiedän ettei hän tarkoita kaikkia asioita, ja osa on varmasti liioiteltuja, mutta tuntuu että itselläni arviointikykyni on täysin kadonnut. Mutta tiedän myös sen, ettei tällä tavalla voi yksinkertaisesti jatkua. Sairastuin jo synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ja masennuksen uusiutuminen myös pelottaa tässä tilanteessa.

 

Heh, heti kun mies on mainittu mamu, niin miehen väkivallasta ei mainita mitään, saati käsketä lähtemään. Tilanne olisi aivan toinen palstamammojen mielestä jos kyseessä olisi suomalainen mies.

 

"Mieheni hakkaa minua" johon vastataan tyyliin: "kulttuurieroja on, voisitteko yrittää enemmän puhua"

 

Tässä se nähdään: pakkoko noita mamuja on hyysätä!? Olisit ottanut suomalaisen miehen.

 

Mun mielestä todella sikamaisesti käyttäytyvä ja ahdistava mies. Ja mielipiteeni on että hänen on todella vaikea tosta muuttua, suoraan sanoen en usko siihen ollenkaan.

 

Kontrollifriikin kanssa on ahdistavaa. Hänen olisi mentävä terapiaan ja totuteltava jotenkin tähän todellisuuteen joka on muruinen ja joskus jopa mustikkainen.

Ja takuulla siinä sairastuu, jos oma tila ja happi ympäriltä viedään kokonaan.

 

Joo, palstamammat suojelee mamuja, niinku nyt huomattiin... : /
Se sun ukkos ei vaa oo hyvä isä, jossei tajua, että lapsiperheessä koti EI ole siisti, ellei ole palkattu siivoojaa sitä varten... Joten etköhän sä oo ton suhteen jo nähnyt...

 

Tässä se nähdään: pakkoko noita mamuja on hyysätä!? Olisit ottanut suomalaisen miehen.

Kiitos vinkistä, mutta kuka sanoi, että mieheni on "mamu", ja vaikka olisi, miten se muuttaisi asiaa? Suomalaisita aviopareista 50% päätyy eroon, eli ovatko hekin kaikki naimisissa näiden "mamujen" kanssa? Olisiko asiaa sitten mitenkään muuttanut, jos mieheni olisikin suomalainen?

 

[QUOTE="Piika-äiti";24493882]Kontrollifriikin kanssa on ahdistavaa. Hänen olisi mentävä terapiaan ja totuteltava jotenkin tähän todellisuuteen joka on muruinen ja joskus jopa mustikkainen.

Ja takuulla siinä sairastuu, jos oma tila ja happi ympäriltä viedään kokonaan.[/QUOTE]
Näin on, joskus sitä vain unohtaa oman hyvinvoinnin ja ajattelee vain toista...:/ Jos mieheni sanoisi, että haluaisi erota minusta, suostuisin. Mutta itse en kykene sitä tekemään.. :/