V
vieras
Vieras
Ensimmäinen tuo vain iloa ja yhteenkuuluvaisuutta parisuhteeseen, mutta kun luin tuota pitkää lainausta tuosta merenneidon ketjusta, tuli mieleen, että 2. lapsen syntymä on aika raskas prosessi.
Mulla on menny niin, että ekan kans kaikki suht helppoa, kahen kans vaikeampaa ja kolmen kans kaikista helpointa. Oon sitä mieltä, että yhen ja kahen lapsen välillä on se ioin "kynnys". Tätä mieltä tähänastisten kokemusten perusteella. Lapset 3v, 4v ja 2kk.
mulle itselleni henk.koht ekan syntymä oli henkisesti tod raskasta, niin odotus kuin muutenkin. Siihen sekoittui kyllä ikimuistettavaa ja ainutlaatuista onnentunnetta.
Mutta oli tullut eteen aika, jolloin piti käsitellä itsensä kanssa kovin paljon asioita.
Mutta oli tullut eteen aika, jolloin piti käsitellä itsensä kanssa kovin paljon asioita.
Minusta ekan lapsen syntymä on henkisesti raskaampaa (ainakin minulle tuli välillä ahdistava tunne, et olen niin sidoksissa vauvaan,esikko nukkui päivällä puolen tunnin unia joten ei paljon omaa aikaa ollut) Toisen kohdalla kaikki jo tuttua oli oppinut laittamaan lapsen tarpeet omien edelle.
Minulle se on ollut tuo pikkuisen viitosen syntymä, ensimmäisen kerran koko elämä tuntuu menneen "vain" vauvan takia raiteiltaan.
M
mamma
Vieras
Minulle oli ensimmäisen ja toisen lapsen syntymät hyvin vaikeaa aikaa. Kolmas lapsi kun syntyi, en masentunut vaan nautin lapsesta ja kotonaolosta. Samoin oli neljännen ja viidennen ja kuudennen kanssa, ihanaa aikaa. Mutta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen meinasi lähteä järki ja niin kävi myös toisen lapsen syntymän jälkeen. Elin kuin sumussa ja mikään ei sujunut...
En osaa vastata, kun kumpikin tilanne oli niin erilainen.
Ensimmäisen jälkeen oli aluksi hankalaa sopeutua siihen, että omaa-aikaa ei ollut ja kun sitä yritti vähän järjestää niin miettikin vain poikaa ja hänen pärjäämistä.
Toisen kohdalla taas oli jo tottunut lapsiperheen elämään. Meillä hankaluuksia oli esikoisen mustasukkaisuus ja ajan jakaminen kahdelle lapselle edes jotenkin tasapuolisesti.
Meillä molemmat pojat ovat vauvoina olleet erittäin rauhallisia ja tyytyväisiä, joten univelkaa tai sen kaltaisia ongelmia ei ole ollut.
Ensimmäisen jälkeen oli aluksi hankalaa sopeutua siihen, että omaa-aikaa ei ollut ja kun sitä yritti vähän järjestää niin miettikin vain poikaa ja hänen pärjäämistä.
Toisen kohdalla taas oli jo tottunut lapsiperheen elämään. Meillä hankaluuksia oli esikoisen mustasukkaisuus ja ajan jakaminen kahdelle lapselle edes jotenkin tasapuolisesti.
Meillä molemmat pojat ovat vauvoina olleet erittäin rauhallisia ja tyytyväisiä, joten univelkaa tai sen kaltaisia ongelmia ei ole ollut.
Similar threads
