P
pilalle menny teos
Vieras
Kirja siis noin 1½ vuoden takaa, siis 2009 kirja.
Palautin kirjan ja siitä tuli sitten ilmoitus, että on poistokunnossa. Yksi sivu repeytynyt (tämä oli jo kyllä lainatessa) ja sitten oli nestettä kaatunut kirjalle.
Itse en huomannut tälläistä. Harmittaa tosi paljon, kun en kirjaa tarkastanut palauttessani sitä. On ollut jo kauemmin mulla lainassa, jäänyt jotenkin hyllyn pimentoon,, että en muista, että olisin lukiessani pitänyt kirjaa huonokuntoisena, paitsi tuo yksi sivu.
Se on satavarmaa, että nestettä en ole kirjalle kaatanut. Ainoa mahdollisuus on, että kun olen laittanut kirja muovipussiin palautusta varten, pussin pohjalla on ollut kosteutta tai lattialla, josta kirja on "imaissut" nesteen sisäänsä.
Kirjastonhoitaja sanoi, että nimenomaan sivujen reunat selvästi kastuneet.
Itse en huomannut tuota eikä kirjastossa, jonne palautin kirjan, sanottu mitään. Vasta tuolta tuli viestiä, siis joku etälaina juttu kaupungin sisällä.
Sanoi, että jos ostaisin uuden, mutta unohdin sitten kysyä, että kuinka tuo oikeasti tulisi halvemmaksi, minun ostaa uusi vai maksaa kirja suoraan kirjastoon?
Kirjakerhoissa näkyi maksavan 22e, yhdessä 8e, mutta en ole jäsen.
Vaikea päästä kauppoihinkaan ilman autoa.
Vitsi, kun ottaa päähän, etten tarkastanut kirjaa. Toki kirjan maksan, jos se kerran on meillä pilalle mennyt, mutta kun en ole tuosta ihan varma, mutta milläs sen sitten todistaa, ei millään.
Luettavissa oleva kirja kuitenkin on, sivut eivät ole siis liimauteneet yhteen.