Onko tervettä että ei pääse yli vaikeuksista heti?

["vieras"]

Olen siis kokenut vuoden sisällä paljon todella rankkoja ja surullisia asioita, mutta tunnen edelleen etteivät asiat ole loppuunkäsiteltyä vaan minun täytyy puhua niistä jonkun kanssa.
Olen kuitenkin saanut kuulla lähipiiriltä että minun pitäisi vain antaa anteeksi ja jatkaa elämää vaikkei viimeisistä tapahtumista ole kuin muutoma kuukausi.
Pääsevätkö muut kaikesta yli samantien?
Tunnen että jos en käsittele asioita ne kasvavat jättimäisiksi sisälläni ja että itse päätän milloin olen valmis antamaan anteeksi ja päästämään irti.
Tunnen että minulla on oikeus surra,itkeä ja käsitellä asioita niin kauan kuin haluan.

 

[Aurinkoisia ajatuksia]

Riippuu vähän ihmisestä. Itse olen sellainen, etten jää pyörittelemään asioita päässäni, varsinkin jos on kyse sellaisista asioista, mihin en voi vaikuttaa. Vaikea sitä kuitenkin on muuksi muuttua. Jos sinä tarvitset aikaa, niin et pysty kenenkään käskystä nopeuttamaan asioita.

 

["ttt"]

eihän niistä heti tartte yli päästä. Me ollaan yksilöitä. Mutta tietenkin jos asia on niin vaikea että aiheuttaa "normaaliin elämään" paljon ongelmia voisi ammattiapu olla paikallaan läpikäynnissä. esim jos esiintyy unettomuutta, vahvaa ahdistusta/masennusta tai vaikkapa fyysisiä oireita niin oman terveyden nimissä on syytä hakea apua vaikean asian läpikäyntiin.

Anteeksianto on vaikea mutta vapauttava laji. Vihan ja katkeruuden kantaminen nakertaa ihmistä rajusti. Ihan siinä missä sekin jos lakaisee ongelmat maton alle.

 

[Jumittaja]

Sama vika täällä. Mulla myös asioiden käsittelytapana niiden "jauhaminen" kunnes ne ovat loppuunkäsiteltyjä. Ikävä kyllä kuulijoiden mielestä asiat tietenkin ovat loppuunkäsiteltyjä (heidän näkökulmastaan) jo aikakausia ennen kuin minä olen valmis. Heillähän asioihin ei liity niin suuria latauksia eikä tunteita ja kun uteliaisuus on tyydytetty (no okei, tää oli vähän ikävästi yleistetty) käy asia vähän tylsäksi ja samojen asioiden kuuntelu ankeaksikin.

Mä suosittelen että käyt puhumassa jonkun ammattilaisen kanssa. Psykologille voi tilittää ihan kaikessa rauhassa ja ammattitaitoinen psykologi osaa jopa johdatella sut ulos pattitilanteesta jos pää oikein jumittaa.

Jaksamista!

 

[M32]

Olet oikeassa, ystäväsi ovat väärässä. He epäilemättä ajattelevat parastasi, mutta ulkoapäin ei ole helppo nähdä, paljonko työtä vaikeiden tunteiden ja ajatusten käsittely voi vaatia.

Tapaatko psykologia? Puolueettoman ulkopuolisen ammattilaisen kanssa asioiden käsittely voi nopeutua huomattavasti. Terapian tarkoituksena ei ole painaa ikäviä asioita mielestä vaan auttaa muuttamaan ne akuuteista haavoista muistoksi ja hyväksymään ne sellaisina kuin ne ovat. Surra saa, mutta elämää häiritsevää ahdistuneisuutta ei tarvitse kenenkään kärsiä yksin.

 

["vieras"]

Masennusta,unettomuutta ja osastojaksoja on jo takana.
Anteeksi haluan toki haluan antaa,mutta koen terapian ja asioiden käsittelyn tässä ehdottoman tärkeänä.
Ennen lakaisin kaiken maton alle ja uskottelin että olen ok vaikken ollut, joten en enää halua sitä tehdä.

 

["vieras"]

On tervettä. Epäilyttävämpää on, jos kaikesta pääsee heti yli. "Ohoh, mies kuoli, ei voi mitään, jatkan heti elämää ihan normaalisti". Kummastelisin.

 

[chef]

En näkisi asiaa niin, että ihan päivässä, tai kahdessa tulisi vaikeiden asioiden yli päästä. Mutta toisaalta, jos kyse ei nyt kuitenkaan ole kuolemasta tms. niin ehkä se olisi ihan hyvä asia, jos niiden asioiden yli pääsisi kuitenkin kohtalaisen nopeasti.

Ymmärrän ajatuksen siitä, ettei kukaan toinen voi tietää miltä sinusta tuntuu ja määritellä sitä, että miten nopeasti asioiden yli tulisi päästä. Mutta eiköhän jokainen aikuinen ihminen ole kuitenkin elämässä vastoinkäymisiä kokenut, joten sitä kautta ihmisillä on jonkinlaista vertailupohjaa sille, että kuinka kauan itsellään ja muilla lähipiirin ihmisillä on kestänyt asioiden selvittäminen oman päänsä sisällä.

Jos tilanne on niin paha, että olet masentunut, kärsit unettomuudesta ja olet jopa ollut osastojaksoilla, niin ei se enää ihan terveeltä kuulosta. Mutta ne osastojaksot ja terapia ovat varmasti asioita, joiden tuella pääset asioissa eteenpäin ja joiden avulla pystyt toivottavasti tervehtymäänkin.

En osaa sanoa mikä aika asioiden ylitse pääsemiseen on normaalia ja mikä ei. Mutta jos lähes koko lähipiirini antaisi ymmärtää, että olisi jo eika päästää irti, niin ehkä se tosiaan niin sitten jo olisi.

Itse pääsen asioiden yli melko nopeasti ja kaikki lähipiiriini kuuluvat ihmisetkin ovat tällaisia. Tunnen itse asiassa vain yhden ihmisen, jolle asioista yli pääseminen tuntuu tuottavan ihan mieletöntä vastusta. Eikä se mielestäni ole normaalia, eikä tervettä. Joskaan en ole lääkäri, joka sen määritellä voisi.

 

["vieras"]

En näkisi asiaa niin, että ihan päivässä, tai kahdessa tulisi vaikeiden asioiden yli päästä. Mutta toisaalta, jos kyse ei nyt kuitenkaan ole kuolemasta tms. niin ehkä se olisi ihan hyvä asia, jos niiden asioiden yli pääsisi kuitenkin kohtalaisen nopeasti.

Ymmärrän ajatuksen siitä, ettei kukaan toinen voi tietää miltä sinusta tuntuu ja määritellä sitä, että miten nopeasti asioiden yli tulisi päästä. Mutta eiköhän jokainen aikuinen ihminen ole kuitenkin elämässä vastoinkäymisiä kokenut, joten sitä kautta ihmisillä on jonkinlaista vertailupohjaa sille, että kuinka kauan itsellään ja muilla lähipiirin ihmisillä on kestänyt asioiden selvittäminen oman päänsä sisällä.

Jos tilanne on niin paha, että olet masentunut, kärsit unettomuudesta ja olet jopa ollut osastojaksoilla, niin ei se enää ihan terveeltä kuulosta. Mutta ne osastojaksot ja terapia ovat varmasti asioita, joiden tuella pääset asioissa eteenpäin ja joiden avulla pystyt toivottavasti tervehtymäänkin.

En osaa sanoa mikä aika asioiden ylitse pääsemiseen on normaalia ja mikä ei. Mutta jos lähes koko lähipiirini antaisi ymmärtää, että olisi jo eika päästää irti, niin ehkä se tosiaan niin sitten jo olisi.

On kysymys kuolemasta, erittäin läheisen ihmisen.
Lisäksi sairastuin itse vakavasti ja suurinpiirtein samoihin aikoihin selvisi miehen pettäminen ja kaksoiselämä, koko elämältä vietiin pohja.
Nyt olen sikäli hyvässä kunnossa että masennus on hoidossa ja olen aloitellut terapiaa mutta koska olen ollut osastohoidossa ym. en missään vaiheessa ole vielä päässyt käsittelemään asiaa kun tilanne on ollut niin akuutti.
Nyt vasta olisi mahdollisuus alkaa sitä käsitellä, mutta lähipiiri on sitä mieltä että pitäisi antaa anteeksi ja jatkaa elämää eikä miettiä noita asioita.
Minä taas koen että nyt VASTA pääsen käsittelemään asioita ja puhumaan niistä ja jos en niin tee niin asiat jäävät pyörimään päähän ja vaikuttavat elämään.
Koen siis että nimenomaan ne pitää käsitellä, jotta tervehdyn.

 

["vieras"]

Lähipiiri on oikeassa. Unohda ja siirry eteemnpäin, elämä on liian lyhyt vanhojen vatvomiseen.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28876726]Lähipiiri on oikeassa. Unohda ja siirry eteemnpäin, elämä on liian lyhyt vanhojen vatvomiseen.[/QUOTE]

Oikeasti?
Etkö kokisi mitään tarvetta puhua asiasta vaikka esim. menettäisit lapsesi?
Pitää vaan unohtaa ja jatkaa eteenpäin samantien.

 

[Kais]

Ei tarvitse heti päästä yli vaikeista ajoista.
Menee oma aikansa, toiset toipuu nopeasti, joillakin vie enemmän aikaa käsitellä, selvitellä ja surra
tapahtuneita.
Halaus ja voimia sinulle.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28876745]Oikeasti?
Etkö kokisi mitään tarvetta puhua asiasta vaikka esim. menettäisit lapsesi?
Pitää vaan unohtaa ja jatkaa eteenpäin samantien.[/QUOTE]

Juuri näin. Leuka ylös ja uutta pökköä pesään. Vanhojen vatvominen on turhaa ajan tuhlausta koska menneisyyttä ei voi muuttaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28876766]Juuri näin. Leuka ylös ja uutta pökköä pesään. Vanhojen vatvominen on turhaa ajan tuhlausta koska menneisyyttä ei voi muuttaa.[/QUOTE]

No huh.
Kyllä minä tunnen surua jos vaikkapa menetän lapseni.
Ei se sureminen tosiasioita muuta, mutta pakkohan ne tunteet on tuntea ja purkaa ulos ettei se sisällä pidetty suru sairastuta.

 

[xed]

Mitäs ne sun lähipiiriläiset tietää? Ei heidän mielipiteellä ol mitään väliä,elleivät ole mielentervyden ammattilaisia. Tottakai asiat pitää käsitellä, olet fiksu kun tajuat sen! Voimia!

 

[astrolabe]

PTSD?

 

["vieras"]

Jos jos joku kuolee, niin ei kai siitä nyt parissa kuukaudessa yli pääsekään. Ihme neuvojia sinulla lähipiirissä.

 

["Vieraš"]

PTSD?

Voisitko avata

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28877654]Jos jos joku kuolee, niin ei kai siitä nyt parissa kuukaudessa yli pääsekään. Ihme neuvojia sinulla lähipiirissä.[/QUOTE]
Tai siitä pettämisestäkään.

PTSD on pitkittynyt reaktio ja ei liity tähän.

 

[leijona76]

Ei tarvitse päästä yli samantien ja mennä eteenpäin. Se on normaalia surra ja käsitellä asiat kunnes on valmis ja se aika vaihtelee ihmisestäkin riippuen. Jossain kohtaa kuitenkin on hyvä mennä yli ja jatkaa elämää. Käsittelemättömät asiat eivät ole hyväksi kuten ei sekään että jää vellomaan niihin etenemättä. Mietin tätä kun tapasin naisen jonka poika oli kuollut noin 20v sitten ja tuntui kun se ois tapahtunut eilen. Jotenkin äidillä oli käsittelemättä asia ja hän uudeleen ja uudelleen palasi tuon päivän tapahtumiin ja velloi tunteissaan. Ei sillä että yhtään vähekysisin lapsensa menetyksen tuomaa tuskaa ja menetyksen suuruuutta, mutta mietin että eikö 20v ois aika mennä yli jo alkushokin kaltaisesta tilanteesta. Elämä jatkuu ja menetettyä ei saa takaisin.