Onko teorioita-miksi kulloisenkin kumppanini viat saavat mielessäni aina turhan isot mittasuhteet?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap

Vieras
Niin etten lopulta näe edes enää niitä hyviä puolia, joihin aikoinani rakastuin. En ole itsekään täydellinen, tuntuu kuin odottaisin täydellistä prinssiä valkealla ratsullaan.

Aina kun alkuhuuma menee ohi, miehen viat alkavat ihan suunnattomasti.Kuka on liian laiska, kuka kiroilee liikaa, kuka epäsiisti, kuka agressiivinen liikenteessä, kuna liian nuuka, kuka liian tuhlaavainen jne.

Miksen osaa olla mihinkään tyytyväinen, ja miten sen voi muuttaa, niin että oppisin olemaan vaatimatta liikaa, ja rakastamaan toista sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena millaiseksi tahtoisin hänet muuttaa?
 
Aloita sitoutumisesta. Sitoudut hommaan jo lähtiessä niin ettei eron mahdollisuutta ole. Jos et uskalla elämän ajaksi, niin tehkää eroamattomuussopimus 20:ksi vuodeksi. Kyllä mullakin on ihan mahdoton mies, mutta tulee aikoja kun huomaa niitä hyviäkin puolia. Sitten kun muutama ällötys-ärsytys-inhotus on takana, huomaa että ne tulevat ja menevät riippumatta siitä, millainen toinen oikeasti on. Tulee myös uuden rakastumisen aikoja, ja ne ovat pitkässä liitossa hehkeämpiäkin, kun joka kierroksella pääsee jotenkin syvemmälle.
 
Mä olin samanlainen. Tapasin nykyisen mieheni ja meillä on kaukosuhde. Ja tämä on mun ensimmäinen toimiva suhteeni :D Saan pitää vapauteni melko pitkälti, mutta kuitenkin on joku kelle purkaa murheet ja surut ja kenen kanssa jakaa ilot :). 4 vuotta yhteiseloa takana.
 
Ne eivät oo olleet sulle niitä oikeita.
Mä tapailin paria miestä jotka alussa olivat ihania, mutta sitten alkoi ärsyttää pikkujutut. Sitten tapasin miehen joka vei multa jalata alta kerralla. Vikoja on, mutta ne ei ärsytä, vaan hyväksyn ne osana miestä. Niin se vaan on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiedän kokemuksesta:
Ne eivät oo olleet sulle niitä oikeita.
Mä tapailin paria miestä jotka alussa olivat ihania, mutta sitten alkoi ärsyttää pikkujutut. Sitten tapasin miehen joka vei multa jalata alta kerralla. Vikoja on, mutta ne ei ärsytä, vaan hyväksyn ne osana miestä. Niin se vaan on.

No itse olen miettinyt vähän tuota, että en ole tavannut sitä oikeaa, tai lähellekään.Sellaista ei vaan tunnu olevan olemassakaan. :-/

 
Miksen osaa olla mihinkään tyytyväinen, ja miten sen voi muuttaa, niin että oppisin olemaan vaatimatta liikaa, ja rakastamaan toista sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena millaiseksi tahtoisin hänet muuttaa?

Sun pitää eka oppia tuo itsesi kohdalla. :) Ole vähemmän kriittinen itseäsi kohtaan ja opettele rakastamaan itseäsi virheinesi päivineen. Ole ylpeä itsestäsi, hyväksy itsesi. Itsetunnon kohotusta. :)

(Jos ei nyt mitään isompaa ongelmaa oo kumppanissa, vaan ns pikkuvikoja. Voihan tietenkin kumppani olla vain väärä.)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Orion-:
Miksen osaa olla mihinkään tyytyväinen, ja miten sen voi muuttaa, niin että oppisin olemaan vaatimatta liikaa, ja rakastamaan toista sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena millaiseksi tahtoisin hänet muuttaa?

Sun pitää eka oppia tuo itsesi kohdalla. :) Ole vähemmän kriittinen itseäsi kohtaan ja opettele rakastamaan itseäsi virheinesi päivineen. Ole ylpeä itsestäsi, hyväksy itsesi. Itsetunnon kohotusta. :)

(Jos ei nyt mitään isompaa ongelmaa oo kumppanissa, vaan ns pikkuvikoja. Voihan tietenkin kumppani olla vain väärä.)

Oho, tuo meni aivan nappiin, siis olen todellakin itseäni kohtaan ltodella kriittinen, eikä itsetuntoni ole paras mahdollinen. Mutta miten voit sen päätellä? Millä tavalla se heijastuu siihen että kritisoin kumppaneitani heidän vioistaan, ja se sammuttaa lopulta rakkauteni. Psykologiaa, ymmärrän, mutta osaisitko selittää kapulakielellä? Tämähän meni mielenkiintoiseksi! :-)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Orion-:
Miksen osaa olla mihinkään tyytyväinen, ja miten sen voi muuttaa, niin että oppisin olemaan vaatimatta liikaa, ja rakastamaan toista sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena millaiseksi tahtoisin hänet muuttaa?

Sun pitää eka oppia tuo itsesi kohdalla. :) Ole vähemmän kriittinen itseäsi kohtaan ja opettele rakastamaan itseäsi virheinesi päivineen. Ole ylpeä itsestäsi, hyväksy itsesi. Itsetunnon kohotusta. :)

(Jos ei nyt mitään isompaa ongelmaa oo kumppanissa, vaan ns pikkuvikoja. Voihan tietenkin kumppani olla vain väärä.)

Oho, tuo meni aivan nappiin, siis olen todellakin itseäni kohtaan ltodella kriittinen, eikä itsetuntoni ole paras mahdollinen. Mutta miten voit sen päätellä? Millä tavalla se heijastuu siihen että kritisoin kumppaneitani heidän vioistaan, ja se sammuttaa lopulta rakkauteni. Psykologiaa, ymmärrän, mutta osaisitko selittää kapulakielellä? Tämähän meni mielenkiintoiseksi! :-)

Heh, huomasin että aloituksessani nämä kaikki ovat nykyisen kumppanini ärsyttävyyksiä: liian laiska, kiroilee liikaa, epäsiisti, agressiivinen liikenteessä, liian nuuka.

Lisäksi ei tee tarpeeksi kotitöitä, odottaa että minä korjaan aina hänen jälkensä, jättää monesti asiat puolitiehen, ei kerro raha-asiostaan minulle jne.
 
Hei! Olen juuri samanlainen ja vaadin itseltäni tosi paljon. Rakastan miestäni yli kaiken ja meillä on iso perhe ja pitkä pitkä historia. Silti on paljon päiviä, kun huomaan "inhoavani" kaikkea hänessä hänen ruokailutavoistaan lähtien. Oikeasti en vaihtaisi häntä kehenkään muuhun ja tuleekin huono omatunto moisesta arvostelusta, koska hän on paras mies mitä olla saattaa sekä paras isä. Hänessä ei ole MITÄÄN suuria vikoja vaan aivan mitättömiä pikkujuttuja, jotka ärsyttää tai oksettaa :) Hullua!
 
Moni sanoikin jo aiemmin saman: joko et ole valmis sitoutumaan tai et ole tavannut sitä oikeaa.

Olin itse joskus melkein samanlainen, en uskaltanut sitoutua, olin hukassa itseni kanssa. Kaikki suhteeni kestivät pisimmillään 3 kk ja aina minä jätin. Uskoin, etten edes halua vakavaa suhdetta. Mutta sitten tapasin mieheni... Aluksi oli hieman vaikeaa kun en oikein ollut sinut itseni kanssa, mutta niin tässä suhteessa kasvoin ja nyt yhdessä ollaan oltu 5v. :)

Ehkä voisit tehdä töitä sen eteen, että hyväksyisit itsesi (kun mainitsit huonosta itsetunnosta), eiköhän sitten jossain vaiheessa löydy sellainen suhde, jossa kummatkin hyväksytte toisenne vikoinenne. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Orion-:
Miksen osaa olla mihinkään tyytyväinen, ja miten sen voi muuttaa, niin että oppisin olemaan vaatimatta liikaa, ja rakastamaan toista sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena millaiseksi tahtoisin hänet muuttaa?

Sun pitää eka oppia tuo itsesi kohdalla. :) Ole vähemmän kriittinen itseäsi kohtaan ja opettele rakastamaan itseäsi virheinesi päivineen. Ole ylpeä itsestäsi, hyväksy itsesi. Itsetunnon kohotusta. :)

(Jos ei nyt mitään isompaa ongelmaa oo kumppanissa, vaan ns pikkuvikoja. Voihan tietenkin kumppani olla vain väärä.)

Oho, tuo meni aivan nappiin, siis olen todellakin itseäni kohtaan ltodella kriittinen, eikä itsetuntoni ole paras mahdollinen. Mutta miten voit sen päätellä? Millä tavalla se heijastuu siihen että kritisoin kumppaneitani heidän vioistaan, ja se sammuttaa lopulta rakkauteni. Psykologiaa, ymmärrän, mutta osaisitko selittää kapulakielellä? Tämähän meni mielenkiintoiseksi! :-)

Jostain olen lukenut siitä että ihminen tavallaan peilaa itseään toisista. En mä osaa sitä selittää. :D Itessäni oon huomannu sellasta, että suhtaudun toisiin samalla tavalla kuin suhtaudun itseeni. Kun on sinut itsensä ja omien virheidensä kanssa ja hyväksyy ne ja rakastaa itseään, on helpompi hyväksyä toisenki virheet, hyväksyä ettei se toinenkaan ole täydellinen. Helpommin sanottu ku tehty. :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Hei! Olen juuri samanlainen ja vaadin itseltäni tosi paljon. Rakastan miestäni yli kaiken ja meillä on iso perhe ja pitkä pitkä historia. Silti on paljon päiviä, kun huomaan "inhoavani" kaikkea hänessä hänen ruokailutavoistaan lähtien. Oikeasti en vaihtaisi häntä kehenkään muuhun ja tuleekin huono omatunto moisesta arvostelusta, koska hän on paras mies mitä olla saattaa sekä paras isä. Hänessä ei ole MITÄÄN suuria vikoja vaan aivan mitättömiä pikkujuttuja, jotka ärsyttää tai oksettaa :) Hullua!

Lisään vielä, että en usko, etteikö mieheni olisi se oikea minulle. En tosiaankaan ole niin onnellinen ollut kenenkään kanssa ja osaan kyllä arvostaa hänen olemassaoloaan. Yhteistä taivalta on takana toistakymmentä vuotta. Olen vähän ajatellut, että johtuisi juuri siitä, että olen tosi kova läksyttämään itseänikin kaikesta. Lisäksi varmaan siitäkin, etten ole kusipäisiin, pettäviin ja hakkaaviin miehiin törmännyt koskaan, niin ärsyttää ehkä enemmän nuo pikkuasiat.
 

Yhteistyössä