Onko teistä liian vanhanaikaista toivoa liittoa loppuelämäksi? Annetaanko nykyään liian helpolla periksi?

[QUOTE="utelias";24974977]Miten te saatte miehenne puhumaan asioista? Minun mies vain mumisee, että jaa ja lähtee ulos. Tai jos yritän illalla sängyssä niin alkaa nukkumaan. Mites siin sitten keskustellaan kun ei toista saa ukulolle ja olisi tärkeää sanottavaa....?[/QUOTE]

Valitsit väärän miehen. Enskerralla valitse paremmin.

Et sinä voi miestä muuttaa.

 

[QUOTE="utelias";24974977]Miten te saatte miehenne puhumaan asioista? Minun mies vain mumisee, että jaa ja lähtee ulos. Tai jos yritän illalla sängyssä niin alkaa nukkumaan. Mites siin sitten keskustellaan kun ei toista saa ukulolle ja olisi tärkeää sanottavaa....?[/QUOTE]

Meillä on mies hanakampi puhumaan, minä taas helpommin itsekseni vatvon asioita ja siitähän ei aina hyvä seuraa.. Mutta tuo ihana ukkokulta sitten osaa oikealla tavalla jututtaa ja saan sanottu mikä painaa ja niin saamme asiat selvitettyä. Oi kuinka sen jälkeen onkaan huojentunut ja onnellinen olo :heart:

 

Ruoho on aina vihreämpää aidan takana. Ihmiset kuvittelee että suhteen ongelmiin quick fix on vaihtaa kumppania, mutta harva tajuaa että omat ongelmansa raahaa mukana joka tapauksessa.

Tottakai on suhteita joissa eroaminen on ihan kaikkia ajatellen ainoa järkevä ratkaisu, en mä niin sinisilmäinen ole että kuvittelisin kaikista olemaan hyviä yhdessä, mutta on vielä huomattavasti enemmän niitä suhteita joissa pistetään homma poikki todella pienistä syistä ja kuinka moni tosiaan jälkikäteen itkee exän perään kun hän oli sittenkin niiiin loistava tyyppi ja tuli vaihdettua huonompaan.

Hohhoijaa..

Kyllä suhteen saa pilattua ihan ilman yritystäkin, mutta aika paljon vaatii yrittämistä että se pysyy hyvänä ja siinä haluaa olla kuopista huolimatta. Elämä ei ole tasaista auvoa vaan piikkisillä ruusuilla tanssahtelua, pitää vaan yrittää hyppiä mahdollisimman pehmeiden lehtien päällä..

 

Olen monen kanssa samaa mieltä, mielestäni tässä ketjussa on paljon viisautta.

Ekan sivun vastauksissa on puhuttu kommunikaatiosta, mikä onkin tärkeää. Ainakin meidän suhteessa tärkeää on oikea ajoitus, mikä on minulle joskus tosi vaikeaa - erityisesti suun kiinni pitäminen. Eli joskus pitäisi olla kommunikoimatta niin kauheasti.

On tilanteita, jolloin on parempi hillitä itsensä ja väistää vähän, mennä ulos, makkariin lukemaan lehteä - ihan mitä tahansa. Voi antaa toiselle tilaa olla kiukkuinen, kohtuuton, typerä, itsekäs, hölmö - mitä tahansa se sitten onkin. Itse voi olla tarttumatta, jatkamatta, provosoimatta, pahoittamatta mieltä, lisäämättä harmia, lyttäämättä, vaikka niin mieli tekisi ja omat tunteet löisivät korkein lainein ja vaikka niin hyvin 'tietäisi olevansa oikeassa'.

Sitten hetken päästä tai huomenna asian voi ottaa esille eri tunnelmassa, jos on tarpeen.

 

[QUOTE="utelias";24974977]Miten te saatte miehenne puhumaan asioista? Minun mies vain mumisee, että jaa ja lähtee ulos. Tai jos yritän illalla sängyssä niin alkaa nukkumaan. Mites siin sitten keskustellaan kun ei toista saa ukulolle ja olisi tärkeää sanottavaa....?[/QUOTE]

On ollut aina tuollainen vai lopettanut puhumisen mentyänne naimisiin?

 

Olen mennyt naimisiin sillä periaatteella että se on tässä. Matkan varrella ollaan huomattu että kyllä kannatti pariutua.

 

[QUOTE="utelias";24974977]Miten te saatte miehenne puhumaan asioista? Minun mies vain mumisee, että jaa ja lähtee ulos. Tai jos yritän illalla sängyssä niin alkaa nukkumaan. Mites siin sitten keskustellaan kun ei toista saa ukulolle ja olisi tärkeää sanottavaa....?[/QUOTE]

Me olemme puhuneet aina, alusta asti ja paljon, ja pitäneet huolta siitä, että puheyhteys ja kuunteluyhteys myös säilyvät, eli en tiedä miten se puhumisenkulttuuri saadaan juurrutettua suhteeseen, jossa ei puhuta.

Mutta jos lähtisi siitä, että alkaisi puhua silloin kun teette yhdessä jotain, siivoatte, pesette ikkunoita tai mitä yhteisiä töitä teillä onkaan? Eli alkaisi liittää puhumisen yhteiseen työskentelyyn, ja ei alkaisi mistään elämää suuremmasta puheenaiheesta ja ihan arkisesta ja tavallisesta.

Miten te voitte elää puhumatta? Miten se käytännössä onnnistuu?

 

Uskon, että liittomme kestää lopun elämää. Suhteessamme on ollut niin vaikeita paikkoja, että on hankala enää keksiä tilannetta, josta emme selviäisi.

Toisen kunnioittaminen ja lojaalius ovat tärkeitä asioita. Täytyy olla eräänlainen me-henki; me olemme tiimi joka selviää yhdessä tässä maailmassa.

Keskustelu ja omista toiveista kertominen ovat edellytys sille, että kumppaneilla on mahdollisuus huomioida toisen tarpeet.

Tietynlainen tasapuolisuus on hyväksi. Aina ei tanssita vain toisen pillin mukaan, vaan molemmilla täytyy olla mahdollisuus päättä yhteisistä asioista.

Molemminpuolinen halu selvitä vaikeuksista on jo puoli voittoa.

Näin täälläkin. 17 vuotta ollaan oltu yhdessä.

 

[QUOTE="vieras";24975794]On ollut aina tuollainen vai lopettanut puhumisen mentyänne naimisiin?[/QUOTE]

Se on aina ollut sellainen. Pitää kaiken sisällänsä ja sulkee kuin pulloon ja sitä korkkia on pirun vaikea auki saada. Ikinä ei tiedä mitä se ajattelee, ei kommentoi asioihin. Muutaman kerran olen saanut korkin pois, ja silloin onkin tullut tekstiä runsaasti. Mutta tämä on harvinaista.
Pitäisköhän juottaa ukko humalaan ja sitten alkaa keskusteleen....

 

Onhan se vanhanaikaista, mutta me pyrimme olemaan sitten sellaisia Esim. kaikissa koulua koskevissa kaavakkeissa huomaa olevansa "poikkeusperhe", kun sinne pitäisi osata nimetä lapsen kotisosoitteet ja viralliset huoltajat ja muut huoltajat, joille koulu voi luovuttaa tietoa sekä kaikkin perheessä käytössä olevat sukunimet

 

Mä uskon, että olen mieheni kanssa ihan loppuun asti!