Onko teistä 1½vuotia liian pieni tarhaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kertokaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä tulee olemaan edessä tilanne, että muksu on vietävä hoitoon alle vuoden ikäisenä. Kotia ei ole varaa jäädä vaikka kuinka sääliksi kävisi.

Siis mielestänne pph olis parempi kuin päiväkoti?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Viblsp:
Minusta on. Kaksoset ovat 1v 4kk, enkä osaisi todellakaan kuvitella niitä vielä päivähoitoon.

Riippuu varmaan lapsistakin. Meillä esikoinen olisi ollut liian nuori, vasta lähempänä kolmea vuotta pystyin viemään hoitoon. Kuopus taas olisi ollut jo 1,5v iässä ihan valmis, tosin meni vielä pari kk ennen kuin saatiin haluamamme hoitopaikka.
 
Meidän kuopus oli 1v7kk hoitoon mennessä,meillä tosin lapset meni pph:lle,koska halusimme että sisarukset saavat olla yhdessä silloin 3v7kk sisko olikin se suurin tuki ja turva ja hoidon aloitus meni ensiluokkaisesti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vv:
Meillä tulee olemaan edessä tilanne, että muksu on vietävä hoitoon alle vuoden ikäisenä. Kotia ei ole varaa jäädä vaikka kuinka sääliksi kävisi.

Siis mielestänne pph olis parempi kuin päiväkoti?

Alle vuoden ikäisen veisin hyvälle pph:lle.

Puolitoista vuotiaan ja siitä ylöspäin päiväkotiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Viblsp:
Minusta on. Kaksoset ovat 1v 4kk, enkä osaisi todellakaan kuvitella niitä vielä päivähoitoon.

Mulla oli samat tunteet tuon pienemmän kohdalla.. Mutta yllätyin kun on mennyt ihan älyttömän hyvin!
Tuo 3v meillä jää itkemään aamuisin kun pienempi taas heiluttaa ja sanoo "heihei" mennessään leikkimään =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Minulla olisi mahdollisuus lähteä töihin 15vuoden tauon jälkeen.=)
Ja tyttö on siis 1,5vuotias ja poika 4vuotias jotka pitäs viedä tarhaan.

Olet ollut 15 vuotta kotona, varmasti jaksaisit vielä jonkin aikaa sinnitellä. :)

Mutta juu, lapset toki erilaisia, sen olen huomannut viimeistään näiden kaksosten kanssa kunnolla. Poika EHKÄ voisi viihtyä, mutta tyttö kyhjöttäisi nurkassa kaksi sormea suussa. Poika on ulospäin suuntautuvampi, tyttö ujompi. Myönnän senkin, että saattaa olla äidille hankalampaa kuin lapselle, mutta silti haluan mieluummin olla kotiäitinä ja seurata lasten kehitystä tarkasti vielä. =) :heart:
 
Ei mun mielestä. Riippuu kovin kyllä lapsesta. Meidän neiti oli 1v2vkoa kun aloitti päiväkodin, ja hyvin on mennyt. pph:lle en lastani laittaisi, sillä siellä voisi esim muut lapset olla paljon lastani vanhempia. pk:ssa saa lapseni ikäisensä leikkikaverit.
 
Ei ole jos tilanne sitä vaatii, että hoitoon on vietävä.

Itsekin mieluummin olisin kuopusta 1v2kk kotona hoitamassa 3 vuotiaaksi, mutta tällä hetkellä se ei onnistu.Mun piti viedä tyttö perhepäivähoitajalle, mutta onneksi saatiin asia järjestymään niin, että isä hoitaa 07.30 - 12.30 ja kun mä kotiudun, niin mies lähtee töihin.Näin mennään vuoden loppuun saakka.Alkuvuodesta 2009 tilanne saattaa olla se, että on raasittava viedä hoitoon vieraalle, mutta sitä asiaa katsotaan/punnitaan uudestaan silloin.Täällä eivät edes ota alle 3v päiväkotiin kovin mielellään.Ryhmikseen kyllä pääsis jos olis tilaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kertokaa:
Eräs nainen oli ihan kauhuissaan kun puhuin että etsin töitä niin oli ihan että liian pieni lapsi viedä hoitoon.
Onko teistä?

Mielestäni alle 3v on liian pieni tarhaan, vaikka oma 2-vuotiaanikin on tarhassa.
 
meillä tyttö aloittaa päivähoidon noin 1v, jos ei niin menee talo alta.. Meillä ei ainakaan riitä yhden ihmisen palkka kaikkeen.. ei vaikka oon kuinka laskenut ja yrittänyt säästää joka asiassa..
 
Mun mielestä on liian nuori, mutta en arvostele muiden valintoja. paitsi jos 9-10kk vanha vauva laitetaan päivähoitoon. Itse olen halunnut pitää lapseni kotona 3-vuotiaaksi asti, onneksi on ollut vaihtoehtona. MUTTA olen saanut kuulla kuinka tuon ikäisen pitäisi olla jo hoidossa yms.
niin ja meillä ei ole kuin 1 lapsi. olen tullut tulokseen, että jos olisi toinen lapsi niin kukaan ei arvostelisi valintaani pitää yli kolme vuotiasta kotona. Eli voi olla näinkin päin.
 
Riippuu tosiaan lapsestakin. Minut vietiin hoitoon 2v ja äiti kertoi että olin liian pieni.
joku toinen pärjää nuorempana.
omani on sen luontonen että varmaan pärjäis taaperona hoidossa, mutten raski kun on se niin pieni kumminkin.
 
Mun mielestäni on.
Mutta jokainen katsoo omalla kohdallaan minkä ikäisen vie tarhaan.
Mulle riittää että meidän muksut eivät mene hoitoon vaippa-ikäisinä. Naapuri tehköön omat päätöksensä =)
 
Riippuu varmaan lapsesta. Ja nyt tuossa alimpana näkyykin viesti, jossa sanot, että hoitoon olisi menossa 1,5-vuotias 4-vuotiaan sisaruksensa kanssa. Jos vielä olisivat samassa ryhmässä, voi reipas puolitoistavuotias pärjätä hyvinkin.

Esikoistani en olisi millään ilveellä voinut laittaa hoitoon puolitoistavuotiaana. Enkä kyllä kuopustakaan. Mulle ehdoton raja oli se, että lapsi osaa puhua ja ilmaista itseään kunnolla. Omani menivät hoitoon 5- ja 3-vuotiaina, yhdessä samaan ryhmään. Nyt esikoinen on eskarissa ja kuopus "yksin" ryhmässään, hyvin on mennyt :).

Raastoi kyllä sydämestä viime vuonna kun näiden ryhmässä oli ihan pieni, just reilun vuoden ikäinen poika, joka huusi koko armaan vuoden läpi joka asiaa. Syömistä, päiväunia jne. Harmitti monekin osapuolen puolesta. Sen pienen, joka itkee päiväkodissa. Kaikkien muiden lasten, jotka eivät voineet saada päivälepoaan päivän aikana tuon huudon takia. Hoitajien, jotka yrittivät parhaansa. Siis ymmärrän, että alku on pienelle hankalaa mutta jos koko vuosi menee huutaessa, niin apua!
 
Riippuu lapsesta. Meillä lapset on kotihoidossa kunnes nuorin täyttää kolme mutta esikoisen kohdalla ajattelin kauhuissani hänen ollessa 1v 3kk kun kaveri vei samanikäisen lapsensa hoitoon että ihan liian pieni hoitoon, mutta reilun kuukauden päästä siitä alkoi tuntumaan että kyllähän toi meidänkin napero varmasti pärjäisi. Ja nuorempi joka on alusta asti oppinut odottamaan vuoroaan ja pitämään puoliaan olisi pärjännyt tarhassa loistavasti alle vuoden ikäisenäkin, hän on luonteeltaan erilainen.

Ovat kyllä nauttineet kotihoidosta ja myöhäisistä heräämisistä jne, mutta tarhan parhaammaksi puoleksi ajattelisin pysyvän kaveripiirin. Meillä on ainakin kaivattu toisten lasten seuraa kovasti 1v lähtien ja leikkipuiston väki vaihtelee paljon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kisu:
meillä tyttö aloittaa päivähoidon noin 1v, jos ei niin menee talo alta.. Meillä ei ainakaan riitä yhden ihmisen palkka kaikkeen.. ei vaikka oon kuinka laskenut ja yrittänyt säästää joka asiassa..

Sitten ois kannattanut lykätä lastenhankintaa tai käyttää järkeä lainanotossa.
 
Omille lapsilleni(2kpl) se olisi ollut aivan liian aikaisin. Ja omasta puolesta osaan vain vastata.

Jos pakko mennä töihin niin sitten hyvä päiväkoti on turvallinen paikka lapsen olla päivät. Mutta jos ei ihan pakko ole töihin palata niin onhan se noin pienelle lapselle ihana asia saada olla kotosalla isän/äidin kanssa.
 
Mun mielestä on liian pieni, omaani en veisi jos vaan mitenkään mahdollista olla kotona. Tietty riippuu lapsen luonteestakin, toiset sopeutuvat paremmin ja varmaan ne aremmatkin jos ehditään tehdä pehmeä lasku. Ja hyvää hoitoa lapset saavat lähes poikkeuksetta. Ymmärrän toki että voi olla pakko taloudellisista tms. syistä viedä hoitoon ja hienoa että lapsi on saanut olla tuohonkin ikään saakka kotona, monet joutuvat viemään lapsen hoitoon heti äitiysloman loputtua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huhhuh:
Alkuperäinen kirjoittaja kisu:
meillä tyttö aloittaa päivähoidon noin 1v, jos ei niin menee talo alta.. Meillä ei ainakaan riitä yhden ihmisen palkka kaikkeen.. ei vaikka oon kuinka laskenut ja yrittänyt säästää joka asiassa..

Sitten ois kannattanut lykätä lastenhankintaa tai käyttää järkeä lainanotossa.

Meillä on lainanlyhennys ihan normaalin vuokran verran.. Oletko sitä mieltä että työläiset ei saa tehdä lapsia jos lapsi pitää laittaa päivähoitoon.. Kaikilla ei ole insinöörejä miehiä joilla on hirvee palkka.
 

Yhteistyössä