Onko teille oikeasti ollut väliä lapsen sukupuolella?

Kolmannesta toivon kovasti poikaa, kahden tytön jälkeen ja kun tiesin että jää meidän viimeiseksi lapseksi. Poika tulikin, mutta tytönkin olisin hyväksynyt.

 

Eka oli poika, toka tyttö, kolmannelle oli sitten ihan sama, kumpi oli, tuli tyttö. Neljäs ois kiva olla poika, mutta samapa tuo, kun kumpaakin on jo.

 

Mä olen lapsuudesta asti haaveillut kahdesta pojasta. Pidin aivan selvänä asiana vielä teini-iässäkin, että tottakai minä saan kaksi poikaa. Mulla oli pojille jo nimetkin valmiina. Niistä piti tulla Aleksi ja Tuukka.
Sisustamisesta kiinnostuin jo yläasteella ja mielessäni sisustelin pojilleni huonetta. Elin vaan niin vahvasti unelmissani kahden pojan äitinä. Lapset ajattelin saavani nuorena, viimeistään 25-vuotiaana.
Saattui johtua siitä, että lapsena asuttiin maalla, jossa oli aivan ihanaa elämää. Naapurissa oli kaksi pikkupoikaa, joita hoitelin ja ne oli vähän kuin pikkuveljiä. Kai tuo "ihana lapsuus kahden suloisen naapurinpojan kanssa" jätti jälkensä.

No 25-vuotiaana mulla ei ollut edes miestä vielä. Löysin mieheni vasta kolmekymppisenä ja esikoista yritettiin 4-vuotta. 36-vuotiaana kun esikoinen syntyi, hän oli tyttö. Toista lasta emme ole saaneet.
Rakastan tottakai tyttöäni, eikä sillä sukupuolella ollut lapsen syntymän jälkeen enää mitää väliä.

 

Olin minä neljän pojan jälkeen tuosta tyttövauvasta iloinen.
Mutta luulen, että olisin ollut viidennestä pojasta ihan yhtä iloinen.

 

Mä halusin lapsen, en tyttöä tai poikaa. Musta on outo ajatuskin, että lapsen pitäisi olla juuri tiettyä sukupuolta. Mun ajatusmaailmassa se on asia, jolla ei ole merkitystä,

 

Mun on pakko tunnustaa, että raskauden puoliväliin saakka toivoin pakkomielteisesti tyttöä. :ashamed:

Mä olen AINA ajatellut, että jos saan joskus lapsen se olisi tyttö.
Mulla on paljon poikia kavereina eli tulen hyvin miessukupuolen kanssa juttuun (kuten myös naisten, ihmisten ylipäätänsä), mutta toi että haluun itselle tyttölapsen johtuu varmaan ehkä ihan siitäkin, että mulla itselläni on seitsemän veljeä ja muistan kun aina pienenä lapsena toivoin itselleni siskoa.
Itseasiassa mun äitikin sanoi raskauteni aikana, että olispa mukava jos saisit tytön kun meillä suvussa on jo "liikaakin" poikia.

Mun raskautuminenkin oli sitten sellainen tapahtuma, että tiesin jo alkumetreillä olevani lapsen kanssa sitten kaksin, eli ehkä siinäkin mielessä toisaalta mukavampi että tuo lapsi on tyttö kun mun kanssa kaksin joutuu olemaan eikä sitä isää ole.
En mä silti halua uskoa, että kenellekään henkisesti terveelle ihmiselle ois oikeasti käytännössä jotain väliä kumpaa sukupuolta lapsi sattuu edustamaan.

 

Ekasta toivoin tyttöä (ja sain), mut ei ois todellakaan haitannu vaikka ois poikaki ollu.
Toisesta mulle ei oo (ainakaan vielä) mitään väliä kumpi on, ei oo toiveita sukupuolesta. Kunhan vaan on terve! Ja kunhan se ylipäätään saadaan, sitte ku on sen aika.

 

Anoppi halusi kauheasti poikaa meille. Ihan siihen asti, että pahoitin mieleni. Kun ilmoitimme lapsen syntymästä, ensimmäinen lause ei tosiaankaan ollut mitään onnitteluun tai ihanuuteen viittaavaa, vaan "ONKO SE POIKA?!?!"

 

Myönnän, kyllä mä kolmen pojan jälkeen tytöstä haaveilin. Ja tyttöhän tuli, en toki olis itkua tuhrustanut jos olis neljäs poika tullut.

 

Kahden tytön jälkeen odotin kyllä hitusen enemmän poikaa. Poika tuli <3. Mies oli varsinkin ihan innoissaan! Neljättä odotan, ihan sama oikeastaan kumpiko. Ehkä poikaa odotan siinä mielessä, kun noi tytöt on jo niin vanhoja ja poika vasta 2v, niin saisivat enemmän seuraa toisilleen ja leluja voisi kierrättää.

 

Nojaa. Ehkä olen aina haaveillut pojasta. Poika kun on jo, niin ihan sama onko nämä (masussa kaksoset) tyttöjä vai poikia vai tyttö ja poika.

 

[QUOTE="vieras";25544851]Mies toivoi poikaa kummastakin, mulle ihan sama. Kaksi tyttöä ja kolmas tulossa. Ultrassa sanoivat olevan poika.[/QUOTE]

Ja tästä se isin pojan suosiminen sitten alkaa...

 

[QUOTE="vieras";25545056]Ja tästä se isin pojan suosiminen sitten alkaa...[/QUOTE]

Aijjaa. No meillä sit varmaan muka sama juttu kun aikanaan kolmannesta sekä minä että mies toivottiin kovasti poikaa joka sitten sieltä tulikin.

 

Aijjaa. No meillä sit varmaan muka sama juttu kun aikanaan kolmannesta sekä minä että mies toivottiin kovasti poikaa joka sitten sieltä tulikin.

Toivoiko miehesi siis poikaa niistä kahdesta edellisestäkin?

Pointti oli, että äijä on koko ajan toivonut poikaa ja nyt kun sellaisen saa, taitaa siitä tulla isin lemmikki ja tytöt jää syrjemmälle. Nähty on samanlaista, onneksi ei omassa perheessä.

 

[QUOTE="vieras";25545124]Toivoiko miehesi siis poikaa niistä kahdesta edellisestäkin?

Pointti oli, että äijä on koko ajan toivonut poikaa ja nyt kun sellaisen saa, taitaa siitä tulla isin lemmikki ja tytöt jää syrjemmälle. Nähty on samanlaista, onneksi ei omassa perheessä.[/QUOTE]

Jos olisi saanut valita niin kyllä, pojan olisi tahtonut ihan ekasta lähtien.

 

Itse toivoin tyttöä ja sen sainkin. ja kyllä minulle oli paljonkin väliä kumpi tuli. Nyt ei olisi niin väliä. Ja siis jos esikoinen poika olisi ollut niin olisin varmasti ajan kanssa tottunut ajatukseen.

 

Tiesin koko raskausajan odottavani poikaa, poika tuli ja sillä hyvä. Tyttökin ois ollu yhtä hyvä.

 

Kyllä, tietysti on. Ensimmäinen lapseni on tyttö, huokasin helpotuksesta ettei ollut poika. Toinen lapseni taas on poika, onneksi.

 

No minä halusin pojan. Pojan sain. Nyt mietin usein, että luojalle kiitos etten saanut tyttöä. Jos olisin tytön saanut, ihan varmasti olisin häntä rakastanut.

 

Minulle oli todella suuri asia, että sain esikoiseksi toivomani pojan. Samoin mieheni toivoi poikaa. Ääneen ei tietenkään muille mitään sanottu.

 

Mä olen jotenkin aina ajatellut itseäni tytön äitinä. Ekaa lasta odottaessani olin iloinen, kun saimme tietää hänen olevan tyttö. Mutta enemmän olin kyllä iloinen siitä, että vauvalla oli kaikki hyvin, joten uskoisin, että olisin ollut kyllä todella iloinen vaikka olisi ollut poikakin.
Toista odottaessa mulla oli poikaolo, eikä sukupuoli selvinnyt rakenneultrassa. En voi sanoa, että toivoin tyttöä, mutta jotenkin helpottunut olo oli silti kun myöhemmin selvisi, että toinenkin on tyttö. Jotenkin kuvittelen, että on erilaista olla pojan kun tytön äiti
Jos kolmas lapsi joskus saadaan, niin saa nähdä miltä tuntuu. Toki otan pojan ihan yhtä mielelläni kun tytönkin, mutta jotenkin se ajatus tuntuu vieraalta.

 

Pojat on tärkeitä miehille.

 

On ollut. Kaksikin kertaa. Sain sitä mitä toivoinkin, ja hyvä niin.

Nyt, kolmannen kohdalla, on ihan sama kumpi tulee kunhan tulee.

 

Rehellisesti sanottuna mulle ei ole väliä. Ei oikeasti. Niin tosissani kun vaan voin olla: aivan sama kumpi tulee. Ei ole raskauksissa edes ollut mitään tyttöoloa tai poikaoloa.
En myöskään ajattele muiden lapsia sen sukupuolen perusteella. Kysyn esim. uudelta työkaverilta usein onko tällä perhettä, muta en sitä onkos ne tyttöjä vai poikia jne.

 

Toiset toivoo jompaa kumpaa sukupuolta, toiset vaan tervettä ja toisille riittää kunhan vauva vaan eläisi.