Onko teillä tapana?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Cheer-up-puhelu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
C

Cheer-up-puhelu

Vieras
Jos teillä on huono päivä tai tunnette itsenne kakkaläjäksi, niin onko teillä tapana soittaa jollekin kaverille tai sukulaiselle ja kehuskella elämäänne oikein olan takaa?

Minä teen aina niin. Kun ärsyttää, soitan jollekin tutulle, ja kerron, kuinka vi*un hyvin meidän perheellä menee. Kehun lasteni koulumenestystä, harrastusmenestystä, kesälomamme hintaa ja pituutta, mieheni palkkaa, lastemme joululahjojen hintoja, perheemme erinomaisuutta ja ties mitä. Tänään raivostutti niin pirusti, niin soitin kaverilleni, jonka tyttö on 130 cm / 30 kg, ja selitin, että meidän tyttö on 139 cm ja painaa 29 kg. Varmasti kaveria vitutti.

Kun tällaisia puheluita soittelee, niin kannattaa laittaa aina korkojen kanssa kehuja. Jos olette ostaneet lapsellenne 60 euron hintaisen lahjan, niin voitte nostaa huoletta summan 130-135 euroon. Ja sitten tosiaan yksi hyvä tapa on kertoa, että meidän perheessä ei hyväksytä mitä tahansa vaatteita. Vain tietyt merkit kelpaavat ja nekin ulkomailta ostettuina. Tykkäävätkö muut tällaisista puheluista?
 
En harrasta sellaisia, en juuri edes puheluiden puhumista. Mutta lenkillä saatan keventää päätä ystävälle, tai pyytää hänet kahville. Tai sitten marisen mesessä ja valitan facessa.
 
Mun olo ei tollasesta piristy. Päinvastoin ois varmasti entistä kakempi olo. Yleensä jupisen itsekseni. Jos joku äiti sattuu soittamaan tai hyvä kaveri ottamaan yhteyttä ni sit kerron surkeesta päivästäni niille.
 
Ei ole kyllä tapana tollasta tehdä. Toki soitan siskolle ja tilitän, että mulla on kakkaläjä olo, jaksatko kuunnella. Toi homma toimii myös toisinpäin, eli sisko tilittää vuorostaan kun hällä kakkaläjä olo :). Toki oon noita marina puheluita soitellu ystävillekkin ja ovat aina kivasti jaksaneet kuunnella ja sama toimii myös toisinkin päin, kuuntelen vuorostani ystäviäni kun heillä kakkaläjä olo.

Onkohan sulla jotain ongelmia ap?
 
Mä en sano mitään muuta, että vaikka olis KUINKA paska olo, niin kelleen en soita.
En vaan pysty.
Voin heittää parasta kaveria tekstarilla ja tiiiviistää jonkun vitutuksen, mutta en mä soita ja ns. itke kelleen.
Tai kehukaan sen puoleen.

Miehelle voin jotain sanoa tottakai, mutta ei se silleen lohduta.
Mä vaan oon niin:
A. Hanhi, että paska liukuu sulkia pitkin
B. Peruspositiivinen (uskokaa tai älkää)
C. Tai jotenkin vaan niin LUKOSSA etten osaa avautua...
D. Kaikkea tatä
 
No mä kyllä tiedän oikeasti yhden ihmisen, joka soittaa juuri tuollaisia puheluita. Kehuskelee omalla elämällänsä aivan estottomasti eikä hänellä ole selvästikään minkäänlaista itsekritiikkiä juttujensa suhteen. Välillä hän ehtii puhua itsensä pussiin yhden normaalimittaisen puhelun aikana, sillä niin kova tarve hänellä on esittää oma perhe aina maailman parhaaksi ja omat ratkaisut aina oikeiksi. Ja juuri lapset ovat se juttu, millä hän brassailee: harrastukset, koulumenestys, lasten vaatteet, sosiaaliset suhteet. Eli kaikki se, mikä häneltä on puuttunut omassa lapsuudessaan ja mistä hän on kovasti kärsinyt ja kaiken perusteella jopa traumatisoitunut.
 

Yhteistyössä