Moikkelis! Ihan semmosta läksin teiltä kyseleen, että paljonko teillä on sitä "omaa-aikaa" tai aikaa vaikkapa parisuhteelle? Onko teillä paikka jonne lapsoset voi mennä vaikka yöksikin, jotta saatte olla miehenne kanssa kahden tai olla omiksenne?
Jotenkin itselläni, kun kattelee tuttavien, joilla myös lapsia,vapaa-aikaa ja perhe-elämää, iskee väistämättä kateus...miksi meillä on juuri näin, ettei ole toivoakaan päästä minnekkään kahden? Omaa-aikaa olemme järjestäneet tottakai tasapuolisesti mutta yhteistä aikaa ei ole ja suhde tuntuu kuivuvan kasaan. Kaikilla on niin kiire, ettei kukaan viitsi olla esim. iltaa tai yötä taaperomme kanssa. Sukulaiset asuvat samalla pikkakunnalla, mutteivat mielellään ole tässä tarkoituksessa lapsenvahtina, vaikka perjantai-iltana, kun omat "huvit" pukkaa päälle....Kuten mummi totesi: "On lapselle traummaattista joutua olemaan yötä muualla kuin kotona ilman äitiä ja se näkyy vasta pitkällä tulevaisuudessa.."
Onko kukaan käyttänyt ventovierasta lapsenvahtia? Onnistuiko? Paljonko olette maksaneet esim. jos illan on lapsen kanssa?